Kirjasto on jakamistalouden suunnannäyttäjä
15.4.2019 09:00:00 EEST | Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala | Tiedote

Jakamistalous ja yhteiskuluttaminen ovat vielä tuoreita ilmiöitä, mutta kirjasto on toteuttanut näiden ideologiaa toimintansa alusta saakka. Helsingin kaupunginkirjaston kirjakokoelma muodostaa 1 560 000 teoksen laajuisen kaupunkilaisten yhteisen kirjahyllyn. Lainattavat kirjat, lehdet, levyt ja elokuvat ovat kirjaston ydin, mutta myös esineiden ja tilojen yhteiskäyttö ja jakaminen on tullut osaksi kirjaston toimintaa.
”Kirjaston toimintakenttä on uuden kirjastolain myötä virallisestikin laajentunut, ja meille on luontevaa ideoida ja kokeilla asiakkaidemme kanssa kaikenlaisia uusia toimintamuotoja, myös esinelainausta”, sanoo Helsingin kirjastopalvelujen johtaja Katri Vänttinen. ”Olen erittäin iloinen, että kirjastoihin on jo tullut ja remonttien yhteydessä lisätään mahdollisuuksien mukaan varattavia kokoustiloja ja että ihmiset ovat löytäneet ne hyvin. Kumppaniorganisaatioiden kanssa yhteistyössä pystymme järjestämään myös erikoislaitteiden käytön neuvontaa, mikä tarjoaa ihmisille mahdollisuuden kokeilla jotain laitetta ennen sen hankintaa.”
Yhteistyökumppanien kanssa mahdollistetaan erilaisten esineiden, kuten porakoneen, ukulelen tai kahvakuulan lainaaminen. Kallion kirjastosta voi lainata muuttajan paketin, johon kuuluvia esineitä ovat esimerkiksi A-tikkaat, kosteusmittari, nokkakärry ja höyrypuhdistin. Kaupungissa asutaan rajallisissa tiloissa, joten esineiden jakaminen on paitsi ekologista ja taloudellista, myös tilaa säästävää.
Marttaliiton johtava asiantuntija Asta Kuosmanen näkee lainattavan aineiston laajentumisen positiivisena suuntauksena. ”Koko kirjaston toiminta-ajatus eli lainaaminen tukee resurssiviisautta ja säästää luonnonvaroja. On hyvä suuntaus, että lainattavien aineistojen repertuaari on laajentunut kirjoista muihin esineisiin. Kirjastojen pajatoiminta on loistava juttu ompelukoneineen ja saumureineen, samaten lainattavat työkalut, joita ei tarvitse jokapäiväisessä elämässä ja joita ei kannata ostaa komeroon seisomaan”, Kuosmanen sanoo.
Helsingissä on 37 kirjastoa, jotka ovat kaupunkilaisten yhteisiä tiloja. Myös tilat jaetaan yhä paremmin kaupunkilaisten käyttöön. Kirjasto on mainio paikka työskennellä, pitää kokous tai järjestää tapahtuma. Varattavat ompelukoneet, 3D-tulostimet, musiikkistudiot ja pelihuoneet mahdollistavat monenlaisen tekemisen ja uuden luomisen.
Ekologisuus on kirjaston toiminnan läpäisevä ominaisuus. Lainaaminen on vaihtoehto omistamiselle. Sitran johtava asiantuntija Vesa-Matti Lahti näkee kirjaston jakamistalouden pioneerina. ”Ekologisessa elämäntavassa kirjaston rooli on tärkeä ja sillä on todellista merkitystä. Jakamistalouden ja yhteisresurssien avulla pystytään pienentämään ihmisten hiilijalanjälkeä. Mitä laajempaa tällainen toiminta on, sitä enemmän sillä on vaikutusta. Jokainen pienikin jakamisteko on tärkeä verrattuna siihen, että omistaa. Jokainen ostamatta jäänyt porakone on merkittävä. Yksittäinen ihminen ei ratkaise ilmastonmuutosta, mutta hän voi ottaa askeleita oikeaan suuntaan”, Lahti huomauttaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
Viestintäasiantuntija
Marjo Haatainen
050 382 8150, marjo.haatainen@hel.fi
Helsingin kirjastopalvelujen johtaja
Katri Vänttinen
040 554 8861, katri.vanttinen@hel.fi
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
* * *
Kirjasto on ideoiden ja ajatusten rikastamo!
Helsingin kaupunginkirjasto on Suomen suurin yleinen kirjasto ja yleisten kirjastojen keskuskirjasto.
Helmet on pääkaupunkiseudun kaupunginkirjastojen kirjastoverkko - Helsinki Metropolitan Area Libraries. Siihen kuuluvat Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten kaupunginkirjastot.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala
Ennakkotiedote: Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kokous 26.5.202621.5.2026 14:04:35 EEST | Tiedote
Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kokouksen 25.5.2026 esityslista on julkaistu. Lautakunta käsittelee kokouksessaan muun muassa helsinkiläisten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia vahvistavaa uutta osallisuussuunnitelmaa vuosille 2026–2029, Pukinmäen nuorisotalon ja kirjaston väistötilojen hankesuunnitelmaa sekä Tapulikaupunki–Puistolan nuorisotalon tulevaisuutta. Esityslistalla ovat myös Tennispalatsin tilojen jatkovuokraus, saarien uimakoppien vuokrausmallia koskeva oikaisuvaatimus sekä Itä-Helsingin Jalkapalloareenat Oy:n ylipainehallin korjaushankkeen lainahakemus.
Liikuntajaoston kokouksen päätöstiedote 19.5.2026: Avustuksia myönnettiin yhteensä 1,1 miljoonaa euroa19.5.2026 18:42:46 EEST | Tiedote
Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan liikuntajaoston kokouksen 19.5.2026 päätöstiedote on julkaistu. Avustuksia myönnettiin liikuntaseuroille, muille liikuntaa järjestäville yhdistyksille sekä säätiöille 62 hankkeeseen yhteensä 1,1 miljoonaa euroa.
Igen i sommar: Gratis popup-simskolor vid Helsingfors badstränder18.5.2026 13:00:00 EEST | Pressmeddelande
Helsingfors idrottstjänster och FitPit Oy ordnar också den här sommaren gratis popup-simskolor vid Solviks, Sandstrands och Palettdammens badstränder. Dessutom blir det simskolor enligt det korta pop-up konceptet i simhallen “Vita huset” i Haga.
Kesällä jälleen maksuttomia pop up -uimakouluja Helsingin uimarannoilla18.5.2026 13:00:00 EEST | Tiedote
Tänäkin kesänä Helsingin liikuntapalvelut ja FitPit Oy järjestävät yhteistyössä maksuttomia pop up uimakouluja Aurinkolahden, Hietarannan ja Palettilammen uimarannoilla sekä uutuutena Haagassa sijaitsevan Valkean talon uimahallissa.
Buena Vista Social Club -legenda Eliades Ochoa tähdittää Savoy-teatterin syksyä15.5.2026 11:00:00 EEST | Tiedote
Savoy-teatterin syksyn ohjelmistossa painottuvat kansainväliset huippuartistit ja näyttämölliset kokonaisuudet. Kauden ohjelma tuo Helsinkiin muun muassa Buena Vista Social Club ‑legenda Eliades Ochoan, ensimmäistä kertaa Suomeen saapuvan Ana Carla Mazan sekä useita Euroopassa menestyneitä musiikki- ja teatteriproduktioita.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

