Kirjastopalvelu tarjoaa täsmäkoulutusta kirjastoille

KP Koulutus -kanavan sisällöt on suunniteltu palvelemaan sekä tiedonhakijoita että erityisesti kirjastoammattilaisia. Videoiden aiheet käsittelevät muun muassa teosten kuvailua, kuvailun uusia ja ajankohtaisia aiheita sekä viimeaikaisia muutoksia.
“Kirjastoilta saatu hyvä palaute ja selkeä lisätiedon tarve on kannustanut meitä kehittämään palvelua edelleen”, kertoo koulutuksen sisällöistä vastaava Outi Hintikka.
Jotta palvelu pysyy ajan hermolla, sitä kehitetään kirjastoja kuunnellen: uusia tarpeita kartoitetaan ja ideoita koulutusvideoiden aiheista pyydetään myös asiakkailta.
Kirjastopalvelu julkaisee koulutuskanavassa kahdeksan uutta koulutusvideota vuodessa. Kanavassa ovat nähtävillä myös kaikki aikaisemmin julkaistut videot.
Koulutuksen sisältöjä ei tehdä otsa rypyssä, vaan suunnittelijat haluavat tuoda ammattilaisten arkeen myös hauskuutta. KP Koulutus -kanavan maskottina seikkailee ilkikurinen kuvailukoira Bellfons, joka on saanut nimensä Kirjastopalvelun käyttämän kirjastojärjestelmän mukaan.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätiedot
Suomen kirjastopalvelu Oy, viestintäjohtaja Vilja Kujanpää, vilja.kujanpaa@kirjastopalvelu.fi, puh. 040 755 3319
www.kirjastopalvelu.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Suomen kirjastopalvelu Oy on Suomen monipuolisin kirjastomateriaalien, -palveluiden ja kalusteiden toimittaja. Yhtiö välittää myös peruskoulujen ja toisen asteen oppilaitosten oppimateriaaleja kunnille. Kirjastopalvelun osana toimii kirjakustantamo Avain.
Suomen Kirjastoseura omistaa Kirjastopalvelusta 10 prosenttia. Kirjastopalvelu on osa Booky Groupia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen kirjastopalvelu Oy
Kirjastojen suosikkikaluste muuttuu nyt tarpeen mukaan17.4.2023 10:15:14 EEST | Tiedote
Suomen kirjastopalvelu Oy:n Kalusteet tuo kirjastoihin uuden, kääntyvän kirjavaunun suosittujen ja pitkään markkinoilla olleiden kirjavaunujen rinnalle.
Kirjastopalvelu välittää Paramountin elokuvat kirjastoille13.3.2023 11:23:16 EET | Tiedote
Suomen kirjastopalvelu Oy on sopinut Paramount Pictures -yhtiön kanssa elokuvien kirjastojakelusta. Sopimus kasvattaa yhtiön tarjontaa laajalla valikoimalla laadukkaita elokuvia.
Kela ja Kirjastopalvelu auttavat Ukrainan lapsia20.12.2022 14:01:00 EET | Tiedote
Kela lahjoittaa Ukrainan lapsille äitiyspakkausten reklamaatiovaroiksi hankittuja tuotteita yhdessä äitiyspakkausten jakelijan Suomen kirjastopalvelu Oy:n kanssa. Lahjoituksen ottaa vastaan ja välittää eteenpäin Ukrainalaisten yhdistys Suomessa ry.
Siina Vieri Kirjastopalvelun kehittämispäälliköksi14.11.2022 13:43:39 EET | Tiedote
FM Siina Vieri on nimetty Suomen kirjastopalvelu Oy:n kehittämispäälliköksi. Vieri aloittaa työn tammikuussa 2023 ja vastaa tehtävässään toimitusjohtaja Katriina Jaakkolalle. Tehtävä on yhtiössä uusi.
TIEDOTE: Kirjastopalvelu jatkaa ostotukikirjojen välittäjänä1.6.2022 11:42:09 EEST | Tiedote
Opetus- ja kulttuuriministeriö on valinnut Suomen kirjastopalvelu Oy:n vastaamaan vähälevikkisen laatukirjallisuuden ostotukikirjojen tilausten vastaanottamisesta ja kirjojen välittämisestä eteenpäin kirjastoille.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme