Kirjasyksyn uutuus avaa ikkunan suomalaiseen yhteiskuntaan: Kirja Oikeuden hinta on konkreettinen kuvaus oikeuden prosesseista - poliisista, tuomareista, asianajajista ja miljonääreistä tämän päivän Suomessa

Jaa

”Kirjassa Oikeuden hinta näyttäytyvät poliisit, asianajajat ja tuomarit yllättävällä tavalla. Me olemme Suomessa oppineet monin tavoin luottamaan yhteiskuntamme oikeudenmukaisuuteen. Olemme oppineet, että lakia noudatetaan ja että myös viranomaisilla on valvojansa. Yleiskeskustelut eivät kuitenkaan ylety niihin todellisiin tapauksiin, joissa tulee esiin hälyttäviä merkkejä siitä, että suomalainen yhteiskuntamme ei olekaan niin puhdas ja vapaa väärinkäytöksistä kuin olemme olettaneet”, sanoo Leena Mäkijärvi, teoksen tuottaja ja kustantaja.

”Kirja tuo esiin asioita, joista ei haluta eikä uskalleta puhua. Onneksi aikamme on muuttunut:
tapahtumien läpinäkyvyys on ehdottomasti ajan vaade siihen, että me kehitymme oikeudenmukaisena valtiona. Yksittäisten kansalaisten äänelle on oltava väyliä tulla kuulluksi, silloin, kun pelko on peittää alleen uskalluksen puhua. Kirjassa avataan huikea useiden kymmenien oikeudenkäyntien sarja asiakirjoja myöten. Ääneen pääsevät niin pankkimaailma, asianajajien joukko kuin tuomarit ja poliisitkin. Lukija saa päättää, kenen puolella on – kirja vain tuo esille tapahtumat juuri niin kuin ne ovat tapahtuneet.”

Kirjan tosielämän toimijat on esitelty kirjan tuotantohetken virkatehtävissään.

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:

Kustantaja
tuottaja
Leena Mäkijärvi
work.leenamakijarvi@outlook.com
puhelin 045 624 3803

Kuvat

Leena Mäkijärvi, kustantaja-tuottaja
Leena Mäkijärvi, kustantaja-tuottaja
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Kanavan Sanomat
Bulevardi 32 A 3
00120 HELSINKI

Kirjan on kustantanut Kanavan Sanomat, perustettu vuonna 1992. Se toimii Helsingissä ja julkaisee tänä syksynä yhteensä 29 uutta teosta.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.