Basam Books

Kirsi Karhun Unelmakartta jatkaa Meijun seksipositiivista matkaa!

Jaa
Unelmakartassa pohditaan katsomista, näkymistä ja näkymättömyyttä keski-ikäisen naisen näkökulmasta.
Unelmakartta (Basam Books 2023)
Unelmakartta (Basam Books 2023)

Unelmalistasta tuttu Meiju jatkaa seksintäyteisiä seikkailujaan, mutta tällä kertaa hän matkustaa auton sijasta junalla ja lentää myös ulkomaille, Kreetalle.

Seikkailujensa lomassa Meiju katselee ja kuuntelee sekä tapaa erilaisia ihmisiä. Teoksessa pohditaan katsomista, näkymistä ja näkymättömyyttä. Keski-ikäinen nainen on vielä nykyaikanakin kulttuurissamme helposti eroottisesti näkymätön. Toisaalta jotkut pitävät seksissäkin katsomisesta, toiset taas haluavat tulla katsotuiksi.

Ehkä Meiju näkee lopulta enemmän myös itsestään. Matkansa aikana hän joutuu pohtimaan sukupolvien mutkittelevaa ketjua ja suhdettaan sekä äitiinsä että tyttäreensä.

Unelmakartta jatkaa Kirsi Karhun Unelmalista-esikoiskirjasta tutun Meijun tarinaa ja seikkailuja.

Kirsi Karhu (s. 1968) on rovaniemeläinen henkilöstöpalveluyrityksen aluepäällikkö ja Lapin Kirjallisuusseuran sihteeri. Hän pitää siitä, että romaanin seksikohtaukset ovat vähintään yhtä tarkkoja kuin luontokuvaukset. Usein hän kynäilee hekuman hetket käyttäen kirjallista lähikameraa, mieluummin zoomaten, kuin loitontaen.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Haastattelupyynnöt ja arvostelukappaleet:


Frida Wikblad
frida@basambooks.fi

Kuvat

Unelmakartta (Basam Books 2023)
Unelmakartta (Basam Books 2023)
Lataa
Kirsi Karhu (kuvaaja: Jamita Lehtosaari)
Kirsi Karhu (kuvaaja: Jamita Lehtosaari)
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Basam Books
Basam Books
Lapinlahdenpolku 8, c/o Lapinlahden Lähde Oy
00180 HELSINKI

https://basambooks.fi

Basam Books on riippumaton helsinkiläinen yleiskustantamo. Meidät tunnetaan erityisesti laadukkaan hyvinvointi- ja työelämäkirjallisuuden, kaunokirjallisten klassikoiden sekä runouden kustantajana.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Basam Books

Basam Booksin syksyn 2023 kirjat!15.5.2023 13:04:00 EEST | Tiedote

Syksyn julkaisuohjelmassamme on monipuolisesti niin kauno- kuin tietokirjallisuutta, hyvinvointia ja työelämää käsittelevää kirjallisuutta – klassikoita ja runoutta unohtamatta! Ohessa nostoja syksyn julkaisuohjelmasta – tarkemmat tiedot ja kaikki syksyn kirjat löydät verkkosivuiltamme (linkki alla). Tietokirjallisuus Janne Kontalan Bhagavad-gita – Johdatus joogan salaisuuteen on johdatus maailmankirjallisuuden merkkiteokseen Bhagavad-gitaan. Mary Lutyensin Krishnamurti – Elämäkerta luo kattavan katsauksen Jiddu Krishnamurtin ajatteluun. Teoksen on suomentanut Antti Immonen. Eero Hämeenniemen Tähän päättyy Via Appia kuvaa Italian eteläisintä osaa ja vie lukijan jännittävälle matkalle halki Italian tuntemattomimman ja villeimmän osan! Kirjassaan Pyhä luonto – Sankaritarinoita ja jumalia shintolaisesta Japanista buddhalaisen taiteen ja Aasian kulttuurien tutkija FT Irene Wai Lwin Moe tutkii shintolaisuuden ikivanhaa uskomusjärjestelmää sen rikkaasta myyttien ja sankaritarujen aarteistost

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme