Kirsi Salmela on Kopioston uusi lakiasianjohtaja

Kirsi Salmela (VT) on työskennellyt Kopiostossa 19 vuotta. Hän siirtyy lakiasiainjohtajaksi lisensiointipäällikön roolista ja on aiemmin työskennellyt Kopiostossa myös juristina.
Työssään lisensiointipäällikkönä Salmela on valmistellut ja neuvotellut tekijänoikeuslupiin liittyviä sopimuksia, kehittänyt lisensiointia ja luparatkaisuja, suunnitellut Kopioston tutkimustoimintaa sekä tuottanut opetusalan ammattilaisille suunnattua pelillistä tekijänoikeusmateriaali Kopiraittilaa. Lisäksi hänellä on pitkä kokemus tekijänoikeuksien kouluttamisesta Kopioston maksuttomissa oppilaitoskoulutuksissa. Ennen Kopiostoa hän työskenteli useamman vuoden asianajotoimistossa sekä auskultoi käräjäoikeudessa.
”Minulle on tärkeää edistää työssäni luovan alan tekijöiden ja oikeudenhaltijoiden asemaa. Odotan innolla, että pääsen lakiasiainjohtajana toteuttamaan ja kehittämään Kopioston oikeudellisia palveluja yhdessä osaavan lakitiimimme kanssa”, Salmela sanoo.
”Olen tyytyväinen siihen, että saamme lakiasiainjohtajaksi tekijänoikeusalan huippuammattilaisen. Kirsin vankka kokemus ja verkostot ovat erityisen tärkeässä roolissa nyt, kun EU:n tekijänoikeusdirektiiviä implementoidaan Suomen lakiin ja teemme aktiivista vaikuttamistyötä”, toteaa Kopioston toimitusjohtaja Valtteri Niiranen.
Kopioston pitkäaikainen lakiasiainjohtaja ja varatoimitusjohtaja Jukka-Pekka Timonen jää eläköitymisensä vuoksi pois toimistaan 28.2.2022. ”Tekijänoikeus on voimakkaasti mediateknologian kehitykseen sidottu oikeudenala ja muutostahti on vuosien aikana vain kiihtynyt. Pitkäaikaisella kollegallani Kirsi Salmelalla on erinomaiset valmiudet vastata muutosten tuomiin haasteisiin”, Timonen toteaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Valtteri NiiranenToimitusjohtajaKopiosto
Puh:040 024 5008valtteri.niiranen@kopiosto.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta
Me Kopiostossa mahdollistamme tekijänoikeuden suojaamien julkaisujen ja audiovisuaalisten teosten vaivattoman ja vastuullisen käytön. Samalla varmistamme, että luovan alan ammattilaiset saavat heille kuuluvat korvaukset teostensa käytöstä. Olemme Suomen luovaa alaa kattavimmin edustava tekijänoikeusjärjestö.
www.kopiosto.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kopiosto
Luovalle alalle 54 miljoonaa euroa tekijänoikeuskorvauksia Kopiostolta1.2.2023 07:55:00 EET | Tiedote
Kopiosto tilitti vuonna 2022 tekijöille, kustantajille ja esittäville taiteilijoille tekijänoikeuskorvauksia 54 miljoonaa euroa.
KUTSU: Avoimen julkaisemisen vaatimus – haitaksi vai hyödyksi tieteelle?15.3.2022 11:54:02 EET | Kutsu
Tervetuloa seuraamaan avoimen julkaisemisen vaatimusta käsittelevää keskustelutilaisuutta keskiviikkona 23.3. klo 13–16. Alla tarkempi ohjelma.
Luovalle alalle 57 miljoonaa euroa tekijänoikeuskorvauksia Kopiostolta27.1.2022 07:55:00 EET | Tiedote
Kopiosto tilitti vuonna 2021 esittäville taiteilijoille, tekijöille ja kustantajille tekijänoikeuskorvauksia 57,1 miljoonaa euroa.
Resultatet av förhandlingarna med operatörerna garanterar att man i fortsättningen kan se på utländska tv-kanaler29.1.2021 11:00:48 EET | Tiedote
Upphovsrättsorganisationerna Kopiosto och Teosto har kommit överens med operatörerna representerade av FiCom om distributionen av utländska tv-kanaler i kabel- och IPTV-nät.
Neuvottelutulos operaattoreiden kanssa takaa ulkomaisten tv-kanavien näkymisen jatkossakin29.1.2021 10:51:44 EET | Tiedote
Tekijänoikeusjärjestöt Kopiosto ja Teosto ovat sopineet FiComin edustamien operaattoreiden kanssa ulkomaisten tv-kanavien jakelusta kaapeli- ja iptv-verkoissa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme