Kisällilaulajien aikakausi julki

Timo “Tipi” Tuovisen Suomalainen työväenlaulu: kisällilaulajien aikakausi kertoo kisälli- ja kuplettilaulujen historiasta. Vuonna 2016 Tuovinen käynnisti sotienjälkeisten kisällilaulujen keruun. Keräyksessä saatiin taltioitua lähes viisituhatta laulua ja runsaasti uutta taustatietoa.
Kirja avaa myös lukemattoman lehden poliittiseen historiaan – työväenliikkeen järjestösotiin, salaisen poliisin operaatioihin ja kommunistien maanalaiseen toimintaan.
Teos sisältää runsaasti nuotteja ja sanoituksia, jotka on koottu Tuovisen käynnistämän kisällilaulujen keräyksen sadosta.
Tipi Tuovinen käyttää ammattinimikettä ”musiikin sekakäyttäjä”. 45 vuotta kestänyt työura pitää sisällään soittamista, sovittamista, säveltämistä, äänittämistä, miksaamista, alan opetustoimintaa ja ennen kaikkea musiikin tuotantoa äänilevyille ja elokuviin.
Kisällilaulajien aikakausi julkaistaan
lauantaina 30.7. klo 13.0 Työväen Musiikkitapahtumassa Valkeakoskella
(Kanavanranta 3), jossa kuullaan perinteisiä kisälli- ja kuplettilauluja Laulavan Unionin, Erkki Saarelan, Veera Railion ja Ossi Peuran esittäminä.
Nähdäksesi tämän sisällön lähteestä scontent-ams2-1.xx.fbcdn.net, anna hyväksyntä sivun yläosasta.
”Laulun teksti on kuin aikakapseli, joka tallentaa sisäänsä kuvan yhteiskunnasta. Kisällilaulun historia on Suomen historia. Suosittelen kirjaa kaikille kantaaottavasta laulusta kiinnostuneille – räppäreitä unohtamatta. Nämä laulut pitää tuntea!” – Karri ”Paleface” Miettinen
”Oli kerran aika, jolloin Suomessa oli enemmän kisälliryhmiä kuin rautalankayhtyeitä. Kisällilaulu on kuitenkin tyhjä läiskä musiikin kartalla, sen historia on odottanut tekijäänsä. Timo Tuovinen on paras työväen musiikkiperinteen tuntija maassamme. Hänen tutkimustaan kisällilaulun historiasta on odotettu kauan. Nyt se on tässä!” – Pekka Gronow, Helsingin yliopiston etnomusikologian dosentti
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Teemu Matinpuro, Umpihanki-kirjat, 050 594 1499, teemu.matinpuro@rauhanpuolustajat.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Rosebud Oy
Tsunamista 20 vuotta: hengästyttävä kertomus paosta hyökyaallon alta13.12.2024 13:17:34 EET | Tiedote
20 vuotta sitten tapaninpäivänä hyökyaallot iskeytyivät Kaakkos-Aasian rannikoille tuhoisin seurauksin. Tsunamista selviytynyt kirjailija Raimo Pesonen kirjoitti kertomuksen paosta tappavan hyökyaallon alta. "On paljon muistettavaa, jos täältä selviytyy pois. Ja unohdettavaa."
Rosebud Sivullisen ohjelmaa viikolla 505.12.2024 17:01:42 EET | Tiedote
Ti 10.12. klo 17 Jussi Lehtonen: Mies jolla on naisen sydän (WSOY) Tervetuloa seuraamaan Jussi Lehtosen kirjailijahaastattelua Sivullisen lavalla! Lehtosta haastattelee Irina Björkman. Kun tytär muuttaa pois kotoa, hänen isänsä, romaanin päähenkilö, alkaa muistella, miten kaikki oikein meni. Tyttären syntymään liittyvät monisyiset tapahtumaketjut tempaavat hänet muistikuvien sokkeloihin, joista hän ei ole koskaan kertonut tyttärelleen. Toisessa osassa päädytään Paraguayhin, jonne päähenkilö on matkustanut valmistamaan vankien tarinoista kohtauksia. Työskentely on haasteellista erilaisten odotusten, arvomaailmojen ja tunteiden ristipaineissa. Oma tila pitää rakentaa joka päivä uudestaan eikä etuoikeutettuna olemisen ongelma jätä rauhaan. Kolmiosaisen romaanin viimeisessä osassa ääneen pääsee nyt aikuistunut tytär. Hän on viettämässä isänsä ja tämän miesystävän kanssa isänpäivää mökillä, kun keskustelu rakkausasioista avaa uuden railon. Riipaisevan kauniisti ja ristiriitaisuuksia liikaa
Rosebud Sivullisen ohjelmaa viikolla 4929.11.2024 16:38:49 EET | Tiedote
Ti 3.12. klo 16 Suomen dekkariseura ry:n Vuoden johtolanka -ehdokkaat Ti 3.12. klo 17.30 Oliver Whitehead: Future Tense (Parvs) Oliver Whitehead (s. 1947) on monialainen taiteilija. Englannista Suomeen vuonna 1971 asettunut Whitehead työskentelee monipuolisesti maalauksen, piirustusten, grafiikan, valokuvan, kuvanveiston, liikkuvan kuvan ja lavarunouden parissa. Whiteheadin työskentelyä määrittää kriittinen aikalaiskatse, joka jättää kuitenkin katsojalle tilaa tehdä omia tulkintoja maailmasta ja sen tilasta. Oliver Whiteheadin tuotannosta voidaan löytää monia toistuvia teemoja. Tällaisia ovat muun muassa kulutuskulttuurin fetissiluonteen tarkastelu, kaupunkitilan havainnointi, päiväkirjamaiset huomiot jokapäiväisestä elämästä sekä rauhan teema, jota Whitehead on työstänyt muun muassa julkiseen tilaan piirtämillään liitupiirustuksilla. Kirja esittelee pitkän uran tehneen taiteilijan tuotantoa ja sen teemoja. Ke 4.12. klo 17 Riie Heikkilä: Miksi lakkasimme lukemasta? (Gaudeamus) Lukutait
Rosebud Sivullisen ohjelmaa viikolla 4822.11.2024 16:20:39 EET | Tiedote
Ma 25.11. klo 17 Jukka Kekkonen ja Jyrki Knuutila: Suuret oikeudenkäynnit ihmiskunnan historiassa (Art House) Oikeusmurhia, juonittelua ja vääristelyä! - Kymmenen maailmaa eri tavoin ravistelleen oikeudenkäynnin kulisseista löytyy monenlaista valtapeliä, suhmurointia ja suoranaisia oikeusmurhia. Osan vaikutukset ulottuvat meidän päiviimme asti. Jukka Kekkosen ja Jyrki Knuutilan uutusteos Suuret oikeudenkäynnit ihmiskunnan historiassa on huiman kiinnostavaa luettavaa ja näyttää, miten valta on usein jyrännyt oikeuden historian tunnetuimmissa oikeudenkäynneissä. Jukka Kekkonen on Helsingin yliopiston oikeushistorian ja roomalaisen oikeuden professori emeritus. Jyrki Knuutila on Helsingin yliopiston käytännöllisen teologian professori emeritus. Heitä haastattelee kustantaja Urpu Strellman. 26.11. klo 16.30–18.30 ”Eläköön Volter Kilpi!” -keskustelutilaisuus Alastalon salissa -teoksen tekijänä tunnetun kirjailija Volter Kilven syntymästä tulee tänä vuonna kuluneeksi 150 vuotta. Tilaisuudess
Kutsu toimittajille: Voima 25 vuotta!20.11.2024 13:25:47 EET | Tiedote
Juhlaseminaarissa Marina Litvinenko, tiukkaa Venäjä-keskustelua ja asiaa ympäristötuhosta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme