Kiusaamispuhe yksinkertaistaa ongelmaa ja syyllistää lapsia, perheitä ja opettajia

Koulukiusaaminen on yksi viime vuosikymmenien vaikuttavimmista ja tunteita herättävimmistä keskustelunaiheista Suomessa. Vaikka kiusaamista on tutkittu ja siihen on yritetty puuttua jo 50 vuotta, on se edelleen keskeinen ongelma kouluissa ja vaikuttaa suuresti lasten ja nuorten elämään.
”Kiusaamisen vastaiset toimet kohdistetaan usein yksittäisiin lapsiin ja nuoriin, ja olosuhteet, joissa kiusaaminen tapahtuu, jäävät vaille huomiota. Lapsen ominaisuuksien tai kotitaustan korostaminen voi johtaa oppilaiden ja perheiden leimaamiseen ja syyllistämiseen”, väitöskirjaa aiheesta parhaillaan tekevä väitöskirjatutkija Anne-Mari Väisänen kertoo.
Koska kiusaamisen vastaiset toimet tunnistavat ongelman puutteellisesti, ne jäävät myös tehottomiksi. ”Tehottomuus voi selittyä sillä, ettei oppilaiden ja opettajien kokemusperäistä asiantuntijuutta tunnisteta riittävästi, vaan syyllisiä etsitään oppilaista ja myös opettajia syyllistetään”, professori Maija Lanas sanoo.
Väisänen ja Lanas tutkivat kiusaamispuhetta Suomessa. He osoittavat, että kiusaamistutkimus on liian kapea-alaista. Heidän mukaansa kiusaamispuheen keskittyminen yksilön ominaisuuksiin, käytökseen ja hallitsemiseen näyttäytyy nykyisin perusteltuna. ”Sitä tulisikin laajentaa paremmin huomioimaan olosuhteet ja kokemuksellinen asiantuntijuus”, tutkijat sanovat.
Tällä haavaa kiusaamisen ennaltaehkäisyksi ja siihen puuttumiseksi vaaditaan yksittäisten lasten ja nuorten parempaa kontrollia ja vahvempia rankaisukeinoja. ”Näillä keinoilla ei historiallisestikaan ole onnistuttu suitsimaan väkivaltaa tai lasten ja nuorten keskinäisiä ristiriitoja, vaan jopa pahentamaan niitä”, tutkijat toteavat.
Koulukiusaaminen tulisikin systemaattisesti liittää yhteiskunnallisesti eriarvoisuutta aiheuttaviin ilmiöihin ja sitä tulisi ehkäistä eriarvoisuuteen puuttumalla ja hyvinvointia lisäämällä. Lasten, nuorten ja opettajien asiantuntijuus ja kokemuksellinen tieto tulisi ottaa paljon paremmin huomioon kiusaamisen vastaista työtä rakennettaessa.
Tutkijoiden mukaan tarvitaan paljon enemmän laadullista, kontekstitietoista tutkimusta koulukiusaamisesta. Erityisen tärkeää on ottaa huomioon koulujen henkilökuntien ja oppilaiden näkökulma koulun sosiaalisista suhteista ja niiden haasteista.
Tutkimuksessa analysoitiin suomalaista koulukiusaamista koskevaa tietokirjallisuutta ja hallinnollisia dokumentteja. Sen on rahoittanut Oulun yliopiston Eudaimonia-instituutti.
Tutkimusartikkeli: Väisänen, Anne-Mari & Lanas, Maija. 2021. Dekontekstualisaatio kiusaamiskirjallisuudessa. Kasvatus 52 (4), 438–449.
Teos: Väisänen, Anne-Mari & Lanas, Maija (2022) Kuinka kiusaamistilanteissa olevista lapsista puhutaan? In M. Lanas & T. Kiilakoski (Eds.), Häiriö? Näkökulmia työrauhan säröihin koulussa. Tampere: Vastapaino. 31–56.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anne-Mari Väisänen, väitöskirjatutkija, p. 050 4702568, anne-mari.vaisanen@oulu.fi
Maija Lanas, professori, p. 0294 483727, maija.lanas@oulu.fi
Anna-Maria Hietapelto, viestintäasiantuntija, p. 040 7650015, anna-maria.hietapelto@oulu.fi
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 17 000.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto
Kutsu: Science Slam Oulu – viihdyttävä tapahtuma tieteen yleistajuistamisesta22.5.2023 06:50:00 EEST | Kutsu
Avoimessa Science Slam -illassa 30. toukokuuta tutkijat kertovat tutkimuksestaan esimerkiksi soittaen tai tanssien ja kilpailevat vapaamuotoisilla esityksillään yleisön suosiosta. Illan teemana on hyvinvointi yhteiskunnassa. Tapahtuma on maksuton.
Ihmisen hiki on ehtymätön tiedonlähde – Oulun yliopiston tutkijoiden kehittämä menetelmä voi auttaa tunnistamaan merkkejä jopa sairauksista17.5.2023 06:47:00 EEST | Tiedote
Iholle asetettuun laastariin kertyvä hiki ja sen sisältämät nanokokoiset vesikkelit eli eksosomit paljastavat tietoja elimistön tilasta ja voivat tuoda esiin merkkejä jopa erilaisista sairauksista. Oulun yliopiston tutkijoiden kehittämän menetelmän sovellusmahdollisuudet ulottuvat sairauksien diagnostiikan lisäksi myös lääketeollisuuteen.
Professorikaksikon uusin kirja käsittelee tekoälyn vaikutusta tulevaisuuteemme15.5.2023 09:30:00 EEST | Tiedote
Tekoäly on noussut osaksi jokapäiväistä keskustelua ja elämäämme. Sitä pidetään uutena sähkönä, joka on mullistamassa maailmaa. Tekoälyyn panostetaan runsaasti sekä teollisuudessa että tutkimuksessa.
Jäänmurtaja-retkikunta tutkimassa ilmakehän voimistuvia vesihöyryjokia – Pohjoisen jäämeren sulamisen aikaistuminen keväisin voi vaikuttaa sään ääri-ilmiöihin12.5.2023 05:55:00 EEST | Tiedote
Retkikunta tutkii lämpimiä ja kosteita virtauksia eli ilmakehän vesihöyryjokia, ja niiden vaikutusta arktiseen lumeen ja jäähän, jotta tulevaa säätä ja ilmastoa voidaan ennustaa tarkemmin. Arktinen alue lämpenee neljä kertaa muuta planeettaa nopeammin, ja kun jää katoaa arktiselta alueelta, vaikutukset eivät pysähdy sinne.
Nuorena psykoosiin sairastuneiden ennuste melko hyvä – silti vain harva kiinnittyy työelämään8.5.2023 05:50:00 EEST | Tiedote
Psykoosiin alle 18-vuotiaana sairastuneiden pitkän ajan ennuste on kohtalaisen hyvä, osoittaa Oulun yliopiston tuore väitöstutkimus. Ammatillinen ennuste skitsofreniassa ja muissa psykooseissa näyttäytyy kuitenkin melko heikkona, vaikka osalla sairastuneista työkyvyn ennuste onkin parempi ja työmarkkinoille palaaminen mahdollista. Tiedot käyvät ilmi lääketieteen lisensiaatti Tuomas Majurin väitöstutkimuksesta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme