Kivenlahden uudistaminen alkaa metroaseman ympäristöstä
8.11.2018 10:27:44 EET | Espoon kaupunki - Esbo stad | Tiedote

Tulevina vuosikymmeninä Kivenlahti kasvaa nykyisestä 8 500 asukkaan paikalliskeskuksesta pääkaupunkiseudun vilkkaaksi läntiseksi sisääntuloportiksi, jonne rakennetaan koteja 15 000 uudelle asukkaalle. Tavoitteena on luoda Kivenlahdesta myös houkutteleva työpaikka-alue, ja kaksinkertaistaa työpaikkojen määrä nykyisestä vajaasta 2 000:sta.
Kivenlahti kasvaa metroaseman ympärille
Metroaseman ympäristöön on suunniteltu korkeaa rakentamista täydentämään Kivenlahden nykyistä ilmettä tornitaloineen. Uusia 13–22 kerroksisia asuintorneja on mahdollista rakentaa kolme, minkä lisäksi suunnitteilla on 22-kerroksinen hotelli. Metrokortteliin on tarkoitus rakentaa koteja noin 1 700 uudelle asukkaalle.
Metroaseman yhteyteen rakennettava liikekeskus sekä lähistölle toteutettavat muut liike- ja toimitilat, liikuntakeskus sekä hotelli luovat edellytykset entistä monipuolisemmille kaupallisille palveluille sekä uusien työpaikkojen synnylle. Metroaseman läheisyyteen on suunniteltu liityntäpysäköintiä. Asemakaavan toteuttaminen edellyttää Kivenlahdentien siirtämistä Länsiväylän viereen.
Kaupunki arvioi saavansa metrokeskuksen ympäristön maa-alueista maanmyynti- ja vuokratuloina sekä maankäyttösopimustuloina yhteensä noin 50–65 miljoonaa euroa. Tonteista 30–50 prosenttia on tarkoitus luovuttaa vuokraamalla.
Rakentaminen jatkuu Länsiväylän pohjoispuolelle
Keskeinen osa Kivenlahtea on tulevaisuudessa myös Länsiväylän pohjoispuolelle toteutettava Kiviruukin alue, jonne keskittyy pääosa Kivenlahden ympäristön uudesta asuntorakentamisesta. Lisäksi Kiviruukkiin syntyy bio- ja kiertotalouden innovaatiokeskittymä Cleantech Garden. Kiviruukin osayleiskaavaa valmistellaan parhaillaan.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Projektinjohtaja Kimmo Leivo, puh. 050 340 9723, kimmo.leivo@espoo.fi
Aluearkkitehti Outi Reitmaa, puh. 043 824 9583, outi.reitmaa@espoo.fi
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Espoon kaupunki - Esbo stadPL 1 / PB 1
02070 ESPOON KAUPUNKI / ESBO STAD
+358 9 816 21http://www.espoo.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad
Tiedote kasvun ja oppimisen lautakunnan kokouksesta 23.9.202623.9.2026 21:08:53 EEST | Tiedote
Kasvun ja oppimisen lautakunta teki vuoden 2027 talousarviota ja vuosien 2028–2029 taloussuunnitelmaa koskevan esityksen kaupunginjohtajan talousarvioehdotuksen valmistelua varten. Lautakunta antoi lausunnon Keran koulun, päiväkodin ja nuorisotilan hankesuunnitelmasta.
Stort idrottsevenemang för barn och unga samlar tusentals skolelever från huvudstadsregionen i Esbo torsdagen den 24 september22.9.2026 12:53:50 EEST | Pressmeddelande
Den europeiska idrottsveckans huvudevenemang i Finland, School Action Day, ordnas torsdagen den 24 september i Alberga idrottspark i Esbo. Till årets evenemang har 165 skolklasser och cirka 3 500 elever anmält sig.
Tuhansien lasten ja nuorten liikuntatapahtuma kokoaa pääkaupunkiseudun koululaiset Espooseen torstaina 24.9.22.9.2026 12:53:50 EEST | Tiedote
Euroopan urheiluviikon Suomen päätapahtuma School Action Day järjestetään torstaina 24.9. Leppävaaran urheilupuistossa, Espoossa. Tapahtumaan on ilmoittautunut 165 koululuokkaa ja noin 3 500 oppilasta.
Major sports event for children and young people brings thousands of pupils from the Helsinki Metropolitan Area to Espoo on Thursday 24 September22.9.2026 12:53:50 EEST | Press release
School Action Day, the Finnish flagship event of the European Week of Sport, will take place on Thursday 24 September at Leppävaara Sports Park in Espoo. A total of 165 school classes and approximately 3,500 pupils have registered for the event.
Työllisyys- ja kotoutumisjaosto käsitteli maahanmuutto- ja kotoutumisohjelmaa ja pureutui nuorisotyöttömyyteen21.9.2026 17:36:36 EEST | Tiedote
Työllisyys- ja kotoutumisjaosto käsitteli 21. syyskuuta valmistelussa olevaa maahanmuutto- ja kotoutumisohjelmaa ja pureutui nuorisotyöttömyyteen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme