Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

Kivikkoon rakennetaan maa-ainesten kierrätyskenttä

Jaa
Kierrätyskentällä esimerkiksi käsitellään Helsingin rakennustyömaiden kaivumaita ja purkumateriaaleja uusiokäyttöä varten. Hehtaarin kokoinen kenttä rakennetaan Lahdenväylän suojaviheralueelle Kivikonlaidan teollisuusalueen ja ulkoilupuiston viereen.
Suuntaa antava kartta kierrätyskentän sijoittumisesta.
Suuntaa antava kartta kierrätyskentän sijoittumisesta.

Kaupunki alkaa rakentaa Mellunkylän Kivikkoon Lahdenväylän viereen maa-ainesten kierrätyskenttää ja siihen liittyvää ajoyhteyttä. Rakentaminen alkaa marraskuun alussa puunkaatotöillä. Kokonaisuudessaan rakennustöiden arvioidaan kestävän noin vuoden.

Kenttä asfaltoidaan, ja sen reunoille istutetaan puita ja pensaita suojavyöhykkeeksi. Alueen läheisyyteen rakennetaan myös uusia Kivikon ulkoilualueeseen yhtyviä ulkoilureittejä. Rakennustöistä ei arvioida aiheutuvan häiriötä lähialueiden asukkaille.

Hehtaarin kokoinen kierrätyskenttä rakennetaan Lahdenväylän suojaviheralueelle nykyisen virkistysalueen reunaan. Alue osoitettiin vuonna 2016 voimaan tulleessa asemakaavassa erityisalueeksi pilaantumattomien maa-ainesten kierrätystoimintaa varten. Kentällä on lainvoimainen ympäristölupa.

Mahdollistaa kaupunkirakentamisen kiertotalouden

Kivikon kierrätyskenttä on osa laajempaa Helsingin kierrätysalueiden verkostoa, joka mahdollistaa kaupunkirakentamisen kiertotalouden. Kentällä kierrätetään muun muassa kaivumaita ja purkumateriaaleja, joita ei useinkaan pystytä ohjaamaan jalostamattomina suoraan työmaalta toiselle.

Kierrätyskentältä materiaalit lähtevät käsittelyn jälkeen hyötykäyttöön esimerkiksi infra- ja viherrakentamiseen tai ne ohjataan jätteenkäsittelyyn. Alueella tullaan tuottamaan muun muassa viherrakentamisessa hyödynnettäviä kierrätyskasvualustoja.

Helsingin hiilineutraaliustavoitteen tärkeänä osana on kierrätettyjen materiaalien käytön lisääminen rakentamisessa. 

Kierrätyskentän vaikutuksia ympäristöön seurataan ympäristöluvan mukaisesti

Kierrätyskentän toiminnan ei arvioida aiheuttavan erityistä häiriötä lähialueelle tai ympäristölle. Lähimmät asuintalot sijaitsevat noin puolen kilometrin päässä Jakomäessä Kaivantokujalla sekä Kivikossa Linnoittajantiellä ja Patterikujalla.

Liikenne kierrätyskentälle kulkee Kehä I:tä ja Kivikonlaitaa pitkin, joten toiminta ei lisää liikennettä asuinalueiden kaduilla.

Toiminnan aiheuttamaa melua tarkkaillaan ympäristöluvan mukaisesti lähimmillä asuinalueilla. Melua vähennetään muun muassa istuttamalla puista ja pensaista suojavyöhyke kierrätyskentän ympärille. Maa-aineksen pölyämistä vähennetään kasojen ja käsiteltävien ainesten kastelulla sekä ajoväylien pesulla ja harjaamisella.

Lisäksi pohjaveden tilaa tarkkaillaan alueen läheisyyteen asennettavista pohjavesiputkista. Alueen vedet johdetaan hiekanerottimen kautta viemäriin, jonka vedet johdetaan pohjavesialueen ja pohjaveden muodostumisalueen ulkopuolelle.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Mikko Suominen
massakoordinaattori
Kaupunkiympäristö
Yleiset alueet, Omaisuudenhallinta
mikko.suominen@hel.fi
050 380 1002


Lasse Mustonen
Projektinjohtaja
Kaupunkiympäristö
Alueellinen rakennuttaminen
lasse.mustonen@hel.fi
09 310 39839

Kuvat

Suuntaa antava kartta kierrätyskentän sijoittumisesta.
Suuntaa antava kartta kierrätyskentän sijoittumisesta.
Lataa
Kierrätyskentän ja ajoyhteyden rakentamisen urakkaraja kartalla.
Kierrätyskentän ja ajoyhteyden rakentamisen urakkaraja kartalla.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki

09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto

Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

Mechelininkadulla alkaa yksisuuntaisten pyöräteiden rakentaminen – myös jalkakäytävää levennetään16.4.2024 17:08:47 EEST | Tiedote

Mechelininkadulle Pohjoisesta Rautatiekadusta etelään rakennetaan kesän aikana yksisuuntaiset pyörätiet molemmin puolin katua. Lisäksi pyöräilyn ja jalankulun järjestelyjä selkeytetään Länsilinkin ja Mechelininaukion välillä. Urakkaan sisältyy myös rakentamista, joka palvelee Marian entisen sairaala-alueen eteläosaan rakennettavaa kasvuyrityskampusta.

Kaavaluonnos Makasiinirannan tulevaisuudesta nähtäville15.4.2024 14:31:07 EEST | Tiedote

Helsinki suunnittelee Eteläsatamaan uutta elämyksellistä ja toiminnoiltaan monipuolista ranta-aluetta. Tavoitteena on liittää Makasiiniranta ja Olympiaranta osaksi keskustan kaupunkirakennetta, merellisiä julkisia kaupunkitiloja ja kävelykeskustaa. Nyt nähtävillä oleva asemakaavaluonnos mahdollistaa uuden museorakennuksen, neljä uutta toimisto- ja liikerakennusta, julkisen rannan ja rantareitin sekä satama-alueen rakentamisen Makasiinirantaan ja Olympiarantaan.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye