Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala

Kjell Westön Tritonus-romaaniin pohjautuva konsertti Tampereelle, Helsinkiin ja Turkuun 29.11-2.12.2020

Jaa

Käsikirjoitettu konsertti rakentuu kirjailijan, romaanin ja huippumuusikoiden väliselle vuorovaikutukselle. Kjell Westö on itse mukana kiertueella tapaamassa lukijoitaan. Konserttien lipunmyynti alkaa keskiviikkona 30.9. klo 9.00.

Kjell Westö. Kuva: Marica Rosengård
Kjell Westö. Kuva: Marica Rosengård

Kjell Westön teemallisesti rikkaan Tritonus-teoksen aarrearkusta löytyy lähes loputon määrä aina ajankohtaisia, mutta myös päivän polttavia teemoja. Näitä ovat mm. ystävyyden ja musiikin merkitys, nykyihmisen suuret pelot pandemioista ekokatastrofiin sekä ihmisten tarve eheytyä osana yhteisöään.

Ja aivan yhtä rikas Westön kirja on myös musiikillisesti. Kirjassa on satoja inspiroivia musiikkiviitteitä. Sekä suomenkielinen kustantaja Otava ja alkuperäisteoksen ruotsinkielinen kustantaja Förlaget ovat julkaisseet näistä soittolistoja sivuillaan Westön hyvin moniulotteisten teoskuvausten kanssa. Näistä vaikuttavista elementeistä syntyy Sanat & sävelet -kiertue. Konserttipaikat ovat Tampere-talo, Savoy-teatteri ja Turun konserttitalo.

Konserttikiertueella esiintyvät mezzosopraano Jenny Carlstedt, pianisti Tuomas Turriago, huilisti Anna Aminoff, klarinetisti Mark Reding, pianisti Marja Rumpunen, jousikvartetti FinesTRE, kitaristi Mikko Kosonen ja kirjailija Kjell Westö. Haastattelijana toimii Tampere-talon toimitusjohtaja Paulina Ahokas.

”Kjell Westön ajankohtaisen Tritonus-teoksen julkaisu ja koronakriisin sattuminen samaan aikaan suorastaan pakottivat toteuttamaan tämän konseptin juuri nyt. Koskaan emme ole tarvinneet niin paljon ympärillemme kauneutta, turvallisia jaettuja elämyksiä sekä keskustelua, joiden avulla voimme yrittää ymmärtää kaikkea ympärillämme parhaillaan tapahtuvaa”, Paulina Ahokas toteaa.

Myös kirjailijat kaipaavat jo lukijoidensa pariin.

”Kirjailijana koen kestäväni yksinäisyyttä varsin hyvin, ja monesti jopa tarvitsen sitä. Silti olen aina arvostanut valtavasti tapaamisia ja ajatustenvaihtoa yleisön, lukijoiden kanssa. Nyt tajuan entistäkin kirkkaammin, miten elintärkeitä nämä kohtaamiset ovat. Ajattelu surkastuu ilman vuorovaikutusta. On lukemattomia kirjailijoita, joiden toinen henkinen koti on musiikissa. Siksi kirjallisuuden ja musiikin yhdistäminen on mitä luontevin tapa kohdata yleisöä”, kirjailija Kjell Westö iloitsee.

Kustannusyhtiöt Förlaget ja Otava tukevat konserttikiertuetta.

 

Sanat & sävelet -konserttikiertue

-          Konserttikiertueen toteuttavat yhteistyössä Tampere Live, Turun Musiikkijuhlat ja Savoy-teatteri.

-          Tampere-talon promoottoriyhtiö Tampere Live lanseeraa kiertueen myötä uuden Sanat & sävelet -konseptin ja vastaa tämän konserttikokonaisuuden suunnittelusta. 

-          Kiertue toteutetaan kulttuuritalojen tarkkojen turvallisuuskäytäntöjen mukaisesti.

Esitykset

-          Sunnuntai 29.11.2020 klo 18 Tampere-talo, Iso sali

-          Tiistai 1.12.2020 klo 19 Savoy-teatteri, Helsinki

-          Keskiviikko 2.12.2020 klo 19 Turun konserttitalo

Lipunmyynti alkaa keskiviikkona 30.9. klo 9.00 osoitteessa lippu.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätiedot:

Tampere-talo: toimitusjohtaja Paulina Ahokas, paulina.ahokas@tampere-talo.fi, 040 5511 551
Turun Musiikkijuhlat: toimitusjohtaja Liisa Ketomäki, liisa.ketomaki@tmj.fi, 040 740 6200
Savoy-teatteri: johtaja Päivi Loponen-Kyrönseppä, paivi.loponen@hel.fi, 050 533 8386

Kuvat

Kjell Westö. Kuva: Marica Rosengård
Kjell Westö. Kuva: Marica Rosengård
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala
Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala



https://www.hel.fi/kulttuurin-ja-vapaa-ajan-toimiala/fi/

750-paikkainen Savoy-teatteri on kansainvälinen estradi Helsingin sydämessä. Teatterin ohjelmistossa on mm. konsertteja, musiikkiteatteria, tanssia, stand uppia ja elokuvia.

Savoy-teatteri / Savoy Teatern/ Savoy Theatre

Kasarmikatu 46-48, PL /P.O. Box 4731, FI - 00099 Helsingin kaupunki

www.savoyteatteri.fi

Savoy Facebookissa

Savoy Instagramissa

Savoy YouTubessa

Savoy Twitterissä 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala

Ecology Stone, a new piece of public art by Akseli Leinonen completed in Keski-Pasila19.10.2020 11:04:21 EESTPress release

Ecology Stone by Akseli Leinonen, a new work of public art, has been completed on Fredikanterassi in front of Tripla in Keski-Pasila. The work will be unveiled in the presence of the artist on Tuesday 20 October at 11 am. Ecology Stone won the general artwork competition in 2016–2017. The competition was organised by the City of Helsinki and YIT Rakennus Oy. It was organised to find a permanent and positional piece that would highlight the nature of Fredikanterassi as a space for meetings and feeling good. The organisers wanted the work to lend a unique identity to the area and offer new perspectives for both local residents and anyone visiting the Pasila area.

Det nya offentliga verket Ecology Stone av Akseli Leinonen är färdigt i Mellersta Böle19.10.2020 10:58:51 EESTTiedote

Ett nytt offentligt konstverk, Ecology Stone av Akseli Leinonen, är nu färdigt utanför Tripla i mellersta Böle. Verket offentliggörs i konstnärens närvaro tisdagen den 20 oktober kl. 11. Ecology Stone vann en allmän konsttävling som arrangerades åren 2016–2017. Tävlingen arrangerades av Helsingfors stad och YIT Rakennus Oy. Med tävlingen ville man finna ett beständigt verk med lokal förankring för att stärka Fredriksbergsterrassens karaktär av mötes- och trivselplats. Verket förväntades ge området en unik identitet och nya perspektiv åt såväl områdets invånare som andra som rör sig i Böle.

Akseli Leinosen uusi julkinen teos Ecology Stone on valmistunut Keski-Pasilaan19.10.2020 10:56:03 EESTTiedote

Triplan edustalle Keski-Pasilan Fredikanterassille on valmistunut uusi julkinen taideteos, Akseli Leinosen Ecology Stone. Teos julkistetaan taiteilijan läsnä ollessa tiistaina 20.10. klo 11. Ecology Stone voitti vuosina 2016-2017 järjestetyn yleisen taidekilpailun. Kilpailun järjestivät Helsingin kaupunki ja YIT Rakennus Oy. Siinä haettiin pysyväluonteista ja paikkasidonnaista teosta, joka vahvistaisi Fredikanterassin luonnetta kohtaamis- ja viihtymispaikkana. Teoksen toivottiin antavan alueelle ainutlaatuista identiteettiä ja tarjoavan uusia näkökulmia niin alueen asukkaille kuin muillekin Pasilassa liikkuville.

Villa Hakasalmi’s new exhibition is a fascinating time jump to Helsinki in the 60s as photographed by Ismo Hölttö14.10.2020 11:04:53 EESTPress release

Mini skirts and mop tops, demolition sites and concrete housing estates, confident city folk and the confusion of those moving in from rural areas. Ismo Hölttö photographed Helsinki and its residents in the 1960s, recording daily life during the decade of change and turbulence for posterity. Works by this skilled portrayer of character have now been compiled into an exhibition which will open at Villa Hakasalmi on 16 October 2020.

Villa Hagasunds nya utställning med Ismo Hölttös fotografier är ett fascinerande tidshopp till helsingforsarnas vardag på 60–talet14.10.2020 11:04:11 EESTTiedote

Minikjolar och mopphår, rivningsplatser och förorter i betong, självsäkra stadsbor och förvirring hos dem som flyttat från landsbygden. Ismo Hölttö fotograferade 1960-talets Helsingfors och helsingforsare och förevigade decenniet av förändringar och framfart på vardagsnivå. Den skickliga människoskildrarens fotografier har nu samlats till en utställning som öppnas den 16 oktober 2020 i Villa Hagasund.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme