Kangasala-talo Oy

Klassikoiden sävelet soivat Sauli Tiilikaisen ja Jukka Nykäsen konsertissa Kangasala-talossa

Jaa

Baritoni Sauli Tiilikaisen ja pianisti Jukka Nykäsen Klassikoita Sinulle -konsertissa torstaina 21.2. klo 19 kuljetaan klassikoiden matkassa Mozartista Merikantoon ja musikaalien maisemiin.

Sauli Tiilikainen
Sauli Tiilikainen

Lämminhenkisessä konsertissa matkataan klassisen oopperan maailmasta kevyempiin musikaalimelodioihin.

Konsertin avaavat ooppera-aariat Mozartin Figaron häistä ja Donizettin Don Pasqualesta.

Suomalaisista säveltäjistä mukana ovat muiden muassa Jean Sibelius, Toivo Kuula ja Oskar Merikanto, joilta kuullaan useampi suosittu yksinlaulu kultakin. Sibeliukselta ohjelmistoon kuuluvat esimerkiksi rakkausrunoon sävelletty Illalle sekä Ristilukki, Kuulalta Eteläpohjalaisia kansanlaulusovituksia ja Pappani maja sekä Merikannolta Illansuussa ja Nuoruuden ylistys.

Lisäksi kuullaan kappaleita Richard Straussilta ja Selim Palmgrenilta.

Illan huipentavat musikaalisävellykset rakastetuista musikaaleista Sound of Music ja Viulunsoittaja katolla.

Sauli Tiilikainen kertoo illan aikana kappaleiden taustoista ja uralleen mahtuneista hauskoista ja dramaattisistakin hetkistä.
- Luvassa on välitöntä ja lämmintä tunnelmaa, hän lupaa.

Sauli Tiilikainen on Suomen tunnetuimpia baritonilaulajia ja on ollut kiinnitettynä Suomen kansallisoopperan solistikuntaan vuosina 1980-1992. Freelance-oopperalaulajana nykyään työskentelevän Tiilikaisen viimeisimpiä rooleja ovat Benoitin rooli Giacomo Puccinin La Bohèmessa Tampereen Oopperassa keväällä 2019 sekä Sillanpää-oopperan nimirooli kesinä 2017 ja 2018 Hämeenkyrön Myllykolun kesäteatterissa. 

Jukka Nykänen tunnetaan pianistina, säveltäjänä, sovittajana ja kapellimestarina, sekä sanavalmiina musiikkiohjelmien TV- ja radiokommentaattorina. Nykänen on julkaissut kaksi omista pianosovituksista koostuvaa soololevyä, joista levyn Pianovirtuoso Helsingin Sanomat valitsi yhdeksi vuoden 2007 parhaista levyistä.

Tiilikainen ja Nykänen: Klassikoita Sinulle Kangasala-talossa to 21.2.2019 klo 19

Liput Kangasala-talolta 25/2312 €, Lippu.fi 27,50/25,50/13,50 € + toimitusmaksut


Mediakuvia:
https://www.dropbox.com/sh/ba2und3ui86xt73/AACbX-RFCHzDg5MIbiGr__TIa?dl=0

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:

Laura Pekkala
Viestintä- ja markkinointipäällikkö
Kangasala-talo Oy
050 300 1391
laura.pekkala@kangasala-talo.fi

www.kangasala-talo.fi

www.k-kino.fi

www.facebook.com/kangasalatalo

www.twitter.com/Kangasalatalo1

Kuvat

Sauli Tiilikainen
Sauli Tiilikainen
Lataa
Jukka Nykänen
Jukka Nykänen
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Kangasala-talo Oy
Kangasala-talo Oy
Kuohunharjuntie 6
36200 Kangasala

040 773 0148http://www.kangasala-talo.fi/

Kangasala-talo on vuoden 2015 alussa avattu kulttuurikeskus, joka sijaitsee Kangasalan keskustassa 20 minuutin ajomatkan päässä Tampereen keskustasta. Kangasala-talossa sijaitsee 290-paikkainen konserttisali Kangasala-sali, Kimmo Pyykkö -taidemuseo, galleria sekä Kangasalan valtuustosali. Kangasala-talo Oy järjestää konsertteja ja muita kulttuuritapahtumia useille kohderyhmille ja vastaa Kimmo Pyykkö -taidemuseon sekä elokuvateatteri K-Kinon toiminnasta. Kangasala-talo Oy tarjoaa myös kokous-, juhla- ja ohjelmapalveluita. Arkkitehtuuritoimisto Heikkinen-Komosen suunnittelemalle Kangasala-talolle myönnettiin Vuoden betonirakenne 2015 -palkinto ja Betonijulkisivu 2015 -arkkitehtuuripalkinto. Rakennus oli ehdolla vuoden 2015 Arkkitehtuurin Finlandia -palkinnon saajaksi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kangasala-talo Oy

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme