Knowit Oy

Knowit ja Cybercom yhdistyvät: syntyy pohjoismainen uusi ja vahva digitaalisten ratkaisuiden yritys

Jaa

Kohti kestävää ja inhimillistä yhteiskuntaa digitaalisuuden avulla. Kaiken kaikkiaan uudella Knowitillä on noin 3800 työntekijää Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Suomessa, Puolassa ja Saksassa. Yhdistymisen jälkeen toiminta jatkuu Knowit -brändillä. Suomessa Knowit kasvaa noin 150 työntekijästä noin 400 työntekijään.

Knowit ja Cybercom täydentävät hyvin toisiaan ja niistä tulee yhdistymisen kautta erittäin houkutteleva yhteistyökumppani, jolla on vahva työnantajabrändi ja yhteinen visio digitaalisen muutoksen toteuttamisesta ja nopeuttamisesta kohti tulevaisuuden kestävän kehityksen liiketoimintamalleja.

Knowitilla on hyvä asema pohjoismaissa sekä laaja osaaminen laadukkaassa järjestelmäkehityksessä (Knowit Solutions), digitaalisessa asiakaskokemuksessa (Knowit Experience) ja liikkeenjohdon konsultoinnissa (Knowit Insight). Cybercom on erikoistunut datalla johdetun liiketoiminnan, ketterän ohjelmistokehityksen sekä julkisen pilvipalvelun tehokkaan hyödyntämisen ratkaisuihin.

Palvelut vahvistuvat pohjoismaisille asiakkaille erityisesti teollisuudessa ja telecom -alueella. Knowitin pohjoismaiselle tasolle luodaan myös uusi Knowit Connectivity liiketoiminta-alue.

”Tämän kaupan myötä Knowitista tulee entistä houkuttelevampi kumppani sekä asiakkaille että työntekijöille, samalla kun luomme entistä paremmat edellytykset jatkuvalle vahvalle kasvumatkalle", kertoo Ville Särmälä, Knowit Oy:n toimitusjohtaja.

Kaupan odotetaan varmistuvan kesällä, odotettaessa Ruotsin kilpailuviraston hyväksyntää ja Knowitin ylimääräisen yhtiökokouksen päätöstä 28. toukokuuta 2021.

Linkki Knowitin englanninkieliseen lehdistötiedotteeseen: https://www.knowit.eu/about-knowit/#12503

Knowit has issued an invitation to a webcast to present the acquisition on May 5 2021 at 10:00 AM CET (11.00 Finnish time). The presentation will be held in English. Link to the presentation: https://www.investis-live.com/knowit/608bd09323de2919000370b9/khjb. The webcast will also be available afterwards

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja ja yhteydenotot:

Ville Särmälä, CEO Knowit Oy
+358 400 601 846, ville.sarmala@knowit.fi

For more information, please contact:

Christina Johansson, CCO Knowit AB,
+46 70 5421734 or christina.johansson@knowit.se

Per Wallentin, CEO & President Knowit,
+46 73 746860 or per.wallentin@knowit.se

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Knowit Oy
Knowit Oy
Tehtaankatu 27-29 D
00150 HELSINKI

http://www.knowit.fi

Knowit Oy on konsulttiyritys, joka kiihtyvän digitalisaation aikakautena luo yksilöllistä arvoa asiakkaille tarjoamalla rajat ylittäviä ratkaisutoimituksia kolmella eri liiketoiminta-alueella, jotka ovat Experience, Insight ja Solutions. Knowit erottuu muista konsulttitoimistoista sillä, että yrityksessä yhdistyy suunnittelu- ja viestintäosaaminen, liikkeenjohdon konsultointiosaaminen ja IT-osaaminen. Knowitilla työskentelee n. 1850 työntekijää Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Virossa, Suomessa ja Saksassa.

About Knowit
Knowit AB (publ) is a consultancy firm that creates unique customer values by offering digital and cross-functional solutions from three business areas: Experience, Insight, and Solutions. It is the capacity to combine competencies within design and communication, management consultancy and IT that sets us apart from other consultancy firms. Our vision is to create a sustainable and humane society through digitalization and innovation. Knowit was founded in 1990 and currently has about 2,600 employees in 14 locations in Sweden, five locations in Norway, and one each in Denmark, Finland and Germany. Knowit AB (publ) is listed on the Mid Cap list on NASDAQ Nordic in Stockholm. For more information about Knowit, please visit knowit.eu.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Knowit Oy