Kodin päivää vietetään lauantaina 8.10.
6.10.2022 10:06:01 EEST | Asuntosäätiö | Tiedote

Asuntosäätiön Kotionnellisuus-tutkimuksessa selvitettiin toista kertaa suomalaisten onnellisuuden tilaa ja kodin merkitystä siinä. Koti nostettiin toiseksi tärkeimmäksi onnellisuuden lähteeksi heti terveyden jälkeen.
”Kodin vaikutus suomalaisten onnellisuudelle on merkittävä, ja koti onkin korvaamattoman tärkeä turvasatama myös epävarmoina aikoina. Koti ansaitseekin oman juhlapäivänsä”, kertoo Asuntosäätiön viestintä- ja markkinointijohtaja Johanna Otranen.
Kodin päivää voi viettää kotoilemalla itselleen mieluisalla tavalla.
”Kotionnellisuus-tutkimuksemme mukaan lauantai on suomalaisten suosikkipäivä. Lauantaina tyypillisesti vietämme myös eniten aikaa kotona, joten Kodin päivää on luontevaa viettää juuri lauantaina. Kodin päivää voi viettää ihan vain omasta rauhasta nauttien tai vaikka naapurin kanssa kahvitellen”, Johanna Otranen sanoo.
Asuntosäätiö kutsuu kaikki jakamaan Kodin päivän tunnelmia somessa tunnuksella #kodinpäivä.
Asuntosäätiön Kotionnellisuus-tutkimuksessa selvitettiin toista kertaa suomalaisten onnellisuuden lähteitä ja erityisesti kodin merkitystä onnellisuuteen. Elokuussa 2022 tehtyyn väestökattavaan tutkimukseen osallistui 1 068 vastaajaa, jotka edustavat 18–69-vuotiaita suomalaisia.
Lisää tutkimustuloksia osoitteessa asuntosaatio.fi/kotionnellisuus
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Johanna OtranenViestintä- ja markkinointijohtaja
Puh:020 161 2292Puh:040 747 2461johanna.otranen@asuntosaatio.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Asuntosäätiö on yksi suurimpia suomalaisia asuinkiinteistöjen omistajia Suomessa. Tarjoamme lähes 18 000 kotia 32 paikkakunnalla; asokoteja, vuokrakoteja ja omistuskoteja. Vuosittain käynnistämme noin 400 uuden asunnon tuotannon. Liikevaihtomme vuonna 2021 oli lähes 200 miljoonaa euroa. Kaiken toimintamme ytimessä ovat vastuullisuus ja yleishyödyllisyys: emme tavoittele välitöntä voittoa tai taloudellista etua.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Asuntosäätiö
Asuntosäätiölle valmistui uusia asumisoikeusasuntoja Espoon Suurpeltoon31.3.2026 10:11:52 EEST | Tiedote
Asuntosäätiön kaksikerroksiseen rivitalokohteeseen valmistui yhteensä 24 tilavaa asumisoikeusasuntoa.
Järvenpään Ainolaan valmistui uusia Asuntosäätiön asumisoikeusasuntoja26.3.2026 15:39:17 EET | Tiedote
Järvenpäähän Ainolan rautatieaseman viereen on valmistunut 30 uutta Asuntosäätiön asumisoikeusasuntoa. Asukkaat pääsevät muuttamaan koteihinsa tällä viikolla.
Asuntosäätiön asumisoikeuskohteesta Kangasalan vuoden 2025 rakennushanke18.2.2026 10:00:00 EET | Tiedote
Asuntosäätiön asumisoikeuskohde osoitteessa Mossin Puistokatu 26 on valittu Kangasalan vuoden rakennushankkeeksi 2025. Valinnasta vastasi Kangasalan kaupunki, jonka mukaan kohteen arkkitehtuuri ja toteutuksen laatu erottuivat poikkeuksellisella tavalla.
Asuntosäätiö jälleen Suomen Innostavimpien työpaikkojen joukossa6.2.2026 08:30:00 EET | Tiedote
Asuntosäätiö on saanut jo toista kertaa peräkkäin Suomen Innostavimmat työpaikat -tunnustuksen. Poikkeuksellisen hyvät henkilöstötutkimustulokset kertovat Asuntosäätiön henkilöstön vahvasta sitoutumisesta ja yrityksen tavoitteellisesta, osallistavasta kehittämisestä.
Asuntosäätiö valitsi Vuoden asukastoimikunnan 20254.2.2026 13:13:29 EET | Tiedote
Asuntosäätiö palkitsi ensimmäistä kertaa Vuoden asukastoimikunnan. Tunnustus annettiin Lahden Töyrykatu 3:n aktiiviselle asukastoimikunnalle. Asuntosäätiö jakaa jatkossa tunnustuksen vuosittain.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

