Kohti turvallista pesintää – Vieraspetojen pyyntiin arvokkailla lintuvesillä käytettiin lähes 50 000 vapaaehtoistyötuntia viime vuonna
Suomen riistakeskuksen ja Metsähallituksen yhteinen Helmi-vieraspetohanke on etsinyt ja kouluttanut vapaaehtoisia pyytäjiä, tarjonnut pyyntivälineistöä ja tehostanut haitallisten vieraslajien, minkin ja supikoiran, pyyntiä Suomen arvokkaimmilla lintuvesikohteilla.
- Pyyntien tarkoituksena on parantaa linnuston pesimämenestystä suojelualueverkkoon kuuluvilla lintuvesillä. Vieraspetopyynti on pitkäjänteisyyttä vaativaa, aktiivista lintuvesien hoitotyötä, joka vaati erikoisosaamista ja motivaatiota, kertoo projektipäällikkö Kari Karhula Suomen riistakeskuksesta.
Hankkeen 385 vapaaehtoista sopimuspyytäjää tekivät viime vuonna pyyntityötä yhteensä 48 159 työtuntia (26,76 henkilötyövuotta). Keskimäärin hankkeen pyytäjä käytti pyynteihin noin kolme työviikkoa, enemmän kuin hankkeen sitoumukset edellyttävät korvauksen saamiseksi (800 € / 60 tunnin vuosittainen työpanos).
Eniten käytettiin aikaa minkin ja supikoiran loukkupyyntiin sekä pintapyyntiin eli supikoirien aktiiviseen jäljittämiseen koulutettujen koirien avulla. Viime vuonna hankepyytäjien kokonaissaalis oli 657 minkkiä ja 4 087 supikoiraa. Saalismäärä moninkertaistui edelliseen vuoteen verrattuna.
Kevään pyynnit erityisen tärkeitä ja haastavia
Vaikuttavuuden lisäämiseksi pyyntipainetta kevätaikana pyritään vahvistamaan erityisesti supikoiran osalta, sillä maalis-huhtikuussa yksilöt asettuvat lisääntymisalueilleen. Keväällä pyynti on haastavampaa kuin syksyllä vaihtelevien jää- ja lumitilanteiden vuoksi.
- Nyt pyritään poistamaan lintuveden lähistölle keväällä levinneet, lisääntymään pyrkivät yksilöt, mikä on vesilintujen pesinnän onnistumisen kannalta kriittistä. Vanhemmat supikoirapariskunnat eivät keväällä mene helposti loukkuihin, vaan ne löytyvät parhaiten aktiivisella pyynnillä koirien avulla, kertoo hankkeen projektipäällikkö Mikko Toivola Metsähallituksesta.
Pyyntityön tavoitteena on turvata erityisesti taantuneita vesilintukantoja, mikä vaatii ammattimaista koordinaatiota. Hankkeelle on myönnetty rahoitusta vuoden 2023 loppuun saakka. Maa- ja metsätalousministeriö rahoittaa pyyntiä 2,5 miljoonalla ja ympäristöministeriö 1,8 miljoonalla eurolla. Helmi-vieraspetohanke on osa Helmi-elinympäristöohjelmaa, jossa vahvistetaan Suomen luonnon monimuotoisuutta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Projektipäällikkö Kari Karhula, Suomen riistakeskus, puh. 029 4312277, kari.karhula@riista.fi
Projektipäällikkö Mikko Toivola, Metsähallitus, puh. 0206394383, mikko.toivola@metsa.fi
Tietoa hankkeesta, pyyntikohteista ja vieraspedoista: https://vieraspeto.fi/yhteistyota/helmi-vieraspetohanke/
Helmi-elinympäristöohjelma: https://ym.fi/helmi
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Suomen riistakeskus on itsenäinen julkisoikeudellinen laitos, joka edistää kestävää riistataloutta, tukee riistanhoitoyhdistysten toimintaa ja huolehtii riistapolitiikan toimeenpanosta sekä vastaa sille säädetyistä julkisista hallintotehtävistä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen riistakeskus
Följ livesändning från våtmarkerna22.5.2023 12:15:00 EEST | Tiedote
Tre kameror utplacerade i Norra Savolax och Österbotten sänder direkt och visar livet på våtmarker som har restaurerats inom SOTKA-projektet. Man kan följa sändningarna via den förnyade webbplatsen kosteikko.fi.
Seuraa suoraa lähetystä kosteikoilta22.5.2023 12:15:00 EEST | Tiedote
Pohjois-Savoon ja Pohjanmaalle viritetyt kolme kameraa seuraavat suorana lähetyksenä elämää SOTKA-hankkeessa kunnostetuilla kosteikoilla. Lähetyksiä voi seurata uudistetulta kosteikko.fi-sivustolta.
Håll hunden i koppel för att skydda naturen15.5.2023 09:00:00 EEST | Tiedote
I naturen pågår just nu en känslig tid. För att skydda de vilda djuren när de får sina ungar ska hundar och katter hållas i koppel och dressyr ska ske utan att viltet störs.
Koirat pidettävä kytkettyinä luonnon varjelemiseksi15.5.2023 09:00:00 EEST | Tiedote
Luonnossa eletään herkkää aikaa. Luonnon eläinten pesimärauhan turvaamiseksi koirat ja kissat on pidettävä kytkettyinä ja koulutettava riistaa häiritsemättä.
Krockade du med ett hjortdjur? Ring 112!10.5.2023 09:00:00 EEST | Tiedote
Ring alltid det allmänna nödnumret 112, om du har krockat med ett hjortdjur. Genom att märka ut platsen för krocken hjälper du storviltsassistansen (SRVA) att hitta ett skadat djur.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme