Suomen Kennelliitto ry

Koiraharrastustoiminta elpyi koronavuosien jälkeen: Vuonna 2022 yli 373 000 näyttely-, koe- ja kilpailusuoritusta

Jaa
Koronavuosien jälkeen suoritusmäärät koiraharrastuksissa palasivat pandemiaa edeltäneeseen aikaan. Suomen Kennelliiton alaisessa koiraharrastustoiminnassa oli vuonna 2022 yli 373 000 suoritusta, kun niitä oli vuonna 2021 yli 247 000.
Kuva: Aino Pikkusaari
Kuva: Aino Pikkusaari

Koirien rekisteröintimäärät laskivat viime vuonna koronavuosien nousun jälkeen, mutta koiraharrastustoiminta elpyi. Vuosina 2020–2021 koiraharrastusmäärät laskivat rajusti etenkin koiranäyttelytoiminnassa, kun tapahtumia ei voitu järjestää. Viime vuonna koiraharrastustoimintaa päästiin järjestämään jo lähes normaalisti, ja harrastusmäärät ylittivät koronapandemiaa edeltäneen vuoden 2019 tason.

Suuren osan Kennelliiton alaisesta harrastustoiminnasta järjestävät Kennelliiton jäsenyhdistykset, joita on yli 2000. Tapahtumat eivät olisi mahdollisia ilman tuomarien, toimitsijoiden, ja kymmenien tuhansien muiden vapaaehtoisten toimijoiden työpanosta.

- Suuri kiitos siitä, että meillä Suomessa voi harrastaa monipuolisesti koiran kanssa, kuuluu kaikille vapaaehtoisille toimijoillemme, painottaa Kennelliiton hallituksen puheenjohtaja Esa Kukkonen.

Harrastustoiminnan mahdollistamisessa tärkeää on myös yhteistyö paikallisten toimijoiden, kuten kuntien ja eri tilojen hallinnoijien sekä maanomistajien kanssa. Koiraharrastus tarvitsee tuekseen toimivia harrastuskenttiä, halleja ja maastoja.

Koiranäyttelyt suosituin koiraharrastusmuoto

Koiranäyttelyt kasvattivat vuonna 2022 jälleen suosiotaan ja näyttelykäyntien määrä lähes tuplaantui edellisvuodesta. Näyttelykäyntejä oli 196 379 (107 536). Koiranäyttelyitä järjestettiin kaikkiaan 303, kun niitä edellisvuonna oli 212. Kesäkaudella näyttelyissä kävijöille oli tarjolla useita koiranäyttelyitä eri puolilla Suomea joka viikonloppuna. Vuoden lopussa yhteensä noin 19 000 koiraa Helsingin Messukeskukseen keräsivät Helsinki Winner 2022-, Pohjoismaiden Voittaja 2022- ja Voittaja 2022 -näyttelyt.

Koekäyntejä oli 176 761 (139 366), lähes 27 % edellisvuotta enemmän. Kokeita ja kilpailuja järjestettiin 21 705, edellisvuonna 18 196.

Agility yhä ylivoimaisesti suosituin koemuoto

Kennelliiton alaisuudessa voi harrastaa noin 70 eri koe- ja kilpailulajia. Koiranäyttelyiden jälkeen ylivoimaisesti suosituin koiraharrastusmuoto vuonna 2022 oli agility, jossa kirjattiin yhteensä 118 599suoritusta (85 748 vuonna 2021). Agilityn suoritusmäärä palautui tasolle, jolla se oli vuonna 2019 (115 993).

Kolmanneksi suosituin harrastuslaji oli 13 821 suorituksellaan tasaisesti suosiotaan kasvattava, tottelevaisuutta ja koiratanssia yhdistävä rally-toko (10 997 vuonna 2021). Uutena lajina vuonna 2020 Kennelliiton toiminnan piiriin tullut nosework keräsi viime vuonna 2 988 suoritusta (1 635). Nosework on matalan kynnyksen harrastuslaji, jota voi harrastaa monipuolisesti erilaisten koirien kanssa.

Käyttökoiralajeista suoritusmäärät kasvoivat vuodesta 2021 ajavien koirien kokeissa, hirvenhaukkukokeissa, noutajien ja spanielien kokeissa sekä vinttikoirakokeissa. Suomi järjesti Kalajoella vinttikoirien maastojuoksun kansainväliset arvokilpailut, joissa oli kolmen päivän aikana noin 400 suoritusta.

Ajavien koirien kokeissa suorituksia oli viime vuonna 4 216 (3 692 vuonna 2021), hirvenhaukkukokeissa 7 911 (7 488), ja noutajien ja spanielien kokeissa 4 454 (4 260).

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Esa Kukkonen
Kennelliiton hallituksen puheenjohtaja
esa.kukkonen@kennelliitto.fi
puh. 050 548 2682


Jukka Immonen
Koe- ja kilpailutoimikunnan puheenjohtaja
jukka.immonen@kennelliitto.fi
puh. 040 836 9960


Kimmo Mustonen
Näyttely- ja ulkomuototuomaritoimikunnan puheenjohtaja
kimmo.mustonen@kennelliitto.fi
puh. 0400 914 423

Kuvat

Kuva: Aino Pikkusaari
Kuva: Aino Pikkusaari
Lataa
Lataa
Lataa

Liitteet

Tietoja julkaisijasta

Suomen Kennelliitto ry
Suomen Kennelliitto ry
Kamreerintie
02770 Espoo

09 887 300http://www.kennelliitto.fi

Suomen Kennelliitto – Finska Kennelklubben ry on vuonna 1889 perustettu koira-alan asiantuntijajärjestö sekä koirien kasvattajien, omistajien ja harrastajien edunvalvoja. Meillä on noin 146 000 henkilöjäsentä ja yli 2000 jäsenyhdistystä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Kennelliitto ry

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye