Suomen Kennelliitto ry

Koiranpäivä 24.4.: Tule mukaan rakentamaan koiraystävällistä Suomea!

Jaa
Valtakunnallista Koiranpäivää juhlitaan vuosittain 24.4. Tänä vuonna tapahtumasta vastaava Suomen Kennelliitto kutsuu kaikki koiranomistajat, yritykset, yhteisöt ja organisaatiot rakentamaan yhdessä koiraystävällistä Suomea.

Tämän vuoden teemana Kennelliiton toiminnassa on Koira kansalaisena. Vuoden aikana tuodaan esille koiran muuttunutta roolia ja merkitystä yhteiskunnassa sekä sitä, millaisia hyötyjä koirat tuovat kansalaisina. Samalla nostetaan esille sitä, millaisia palveluita koirat tarvitsevat.

- Kutsumme kaikki koiranomistajat viettämään mukavaa päivää koiransa kanssa Koiranpäivän haasteiden merkeissä. Kannustamme myös eri organisaatioita ja yhteistyökumppaneita lähtemään mukaan Koiranpäivän haasteisiin, kertoo Kennelliiton hallituksen puheenjohtaja Esa Kukkonen.

Suomessa on Taloustutkimuksen helmikuussa 2023 julkaistun arvion mukaan noin 800 000 koiraa. Koiranomistajan arkea helpottaa se, että koira on tervetullut eri paikkoihin, ja koiran kanssa pääsee liikkumaan helposti paikasta toiseen myös julkisissa liikennevälineissä.

Ota koira mukaan töihin Koiranpäivänä

Kennelliitolla on Koiranpäivänä sosiaalisessa mediassa kaksi haastetta. Ensimmäinen on Ota koira mukaan töihin -päivä.

Tutkitusti yhteiselo koiran kanssa tekee ihmiselle hyvää myös työpaikalla silloin kun se on työn luonteen ja työpaikan olosuhteiden kannalta mahdollista. Kannustamme ihmisiä keskustelemaan koiran vaikutuksesta työelämässä, ja työpaikkoja siihen, että työntekijät voivat yhdessä sovituilla ehdoilla tuoda koiran mukaan työpaikalle maanantaina 24.4. Työpäivän tunnelmia ja tietoa siitä, millaisin ehdoin koirat voivat tulla omalle työpaikalle, voi jakaa edelleen sosiaalisessa mediassa.

Tule mukaan #Laumaliikkuu-lenkille

Suomen Ladun laskelmien mukaan koira liikuttaa suomalaisia lähes 1,3 miljoonaa kertaa vuodessa. Luonnonvarakeskuksen mukaan lähes kolmasosa suomalaisista ulkoili koiran kanssa luonnossa vuonna 2020.

Toinen Koiranpäivän sosiaalisen median haaste on Koiranpäivän yhteislenkki maanantaina 24.4. Haastamme koiranomistajat Koiranpäivänä virikelenkille koiran kanssa. Annamme Kennelliiton sosiaalisen median kanavilla vinkkejä siitä, mitä koiran kanssa voi tehdä metsälenkillä.

Kannustamme myös Kennelliiton jäsenyhdistyksiä, harrastusporukoita ja muita koirien kanssa yhdessä liikkuvia järjestämään omia yhteislenkkejä tai jakamaan vinkkejä koiran kanssa liikkumiseen tai virikkeistämiseen lenkillä. Toivomme saavamme mahdollisimman suuren joukon koiria ja ihmisiä liikkumaan Koiranpäivän aikana joko yksin tai yhdessä muiden koiranomistajien kanssa.

Koira-aiheista oppimateriaalia kouluille ja kerhoille

Kennelliitto julkaisee Koiranpäivänä maksutonta koira-aiheista oppimateriaalia ala-asteen kouluille ja kerhoille. Materiaalin avulla haluamme jakaa lapsille tietoa koirista, niiden hyvinvoinnista ja koirien ihmiselle hyvää tekevästä vaikutuksesta sekä koirien kanssa harrastamisesta.

Pärre Pystykorvan seikkailut -opas opettajille ja kerhonohjaajille koostuu Pärre Pystykorvan tarinasta, johon nivoutuu erilaisia asiakokonaisuuksia. Oppaan ohella julkaistaan tehtäviä oppilaille.

Tiedotamme lähempänä Koiranpäivää siitä, miten materiaaleja saa tilattua.

Aktivointivinkkejä ja somehaasteita

Monet Kennelliiton jäsenyhdistykset järjestävät Koiranpäivänä erilaisia tapahtumia, joihin kaikki koirien ystävät ja koirista kiinnostuneet ovat tervetulleita. Kokoamme tietoa näistä tapahtumista Koiranpäivän verkkosivulle ja Facebook-sivulle. Tietoa tapahtumista voi lähettää Kennelliittoon verkkosivuilla olevan sähköisen lomakkeen kautta.

Haastamme kaikki koirayhdistykset ja koiranomistajat jakamaan eri kanavilla tietoa ja vinkkejä siitä, miten hyvää elämää koiran kanssa voi jakaa muillekin. Koiranpäivän materiaaleja löytyy Kennelliiton mediapankista. Materiaaleja voi käyttää vapaasti muihin kuin kaupallisiin tarkoituksiin.

Lisää tietoa Koiranpäivästä saa täältä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kennelliiton viestintäpäällikkö
Liisa Suoninen
liisa.suoninen@kennelliitto.fi
puh. 050 320 3897


Kennelliiton viestintä
viestinta@kennelliitto.fi

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Suomen Kennelliitto ry
Suomen Kennelliitto ry
Kamreerintie
02770 Espoo

09 887 300http://www.kennelliitto.fi

Suomen Kennelliitto – Finska Kennelklubben ry on vuonna 1889 perustettu koira-alan asiantuntijajärjestö sekä koirien kasvattajien, omistajien ja harrastajien edunvalvoja. Meillä on noin 144 000 henkilöjäsentä ja yli 2000 jäsenyhdistystä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Kennelliitto ry

Suomalaiset koiranomistajat ja kasvattajat ovat kiinnostuneita koiriensa terveydestä: Suomen Kennelliiton koirarekisteriin kirjattiin vuonna 2023 yli 103 000 terveystutkimuslausuntoa21.2.2024 11:30:14 EET | Tiedote

Suomi on yksi maailman kärkimaista koirien terveystiedon keräämisessä ja hyödyntämisessä koiranjalostuksen tueksi. Suomalaiset koirankasvattajat ja koiranomistajat teettävät koirillaan ahkerasti terveystutkimuksia. Vuonna 2023 Suomen Kennelliiton koirarekisteriin kirjattiin jo yli 103 000 terveystutkimusta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye