Koirien kiinnipitoaika päättyy lauantaina 20.8.
18.8.2022 12:37:49 EEST | Suomen Kennelliitto ry | Tiedote
Muistathan, että kiinnipitoajan päättymisestä huolimatta koiran vapaana pitämiseen tulee olla lupa maanomistajalta tai metsästysoikeuden haltijalta. Koiran tulee aina vapaana ollessaan olla omistajan valvonnassa. Luonnonsuojelualueilla koira on pidettävä aina kytkettynä.
- Kiinnipitoajan loppumisesta huolimatta koira tulee järjestyslain mukaan pitää taajamassa aina kytkettynä, painottaa Hannu Liedes Suomen Kennelliitosta.
Taajama-alueilla koiran pitäminen vapaana on sallittua ainoastaan koirapuistoissa, koirien harjoituspaikoissa ja suljetuilla piha-alueilla. Vapaana olevan koiran tulee aina olla omistajansa tai haltijansa valvonnassa.
Järjestyslaissa määrätään myös, että koiraa ei saa päästää kytkemättömänä kuntopolulle tai muulle vastaavalle juoksuradalle. Koiraa ei saa myöskään viedä yleisille uimarannoille, lasten leikkipaikaksi varatulle alueelle, toriaikana torille tai yleiseen käyttöön kunnostetulle ladulle tai urheilukentälle, ellei sitä ole erikseen sallittu. Poikkeuksena ovat merkityt koiraladut.
Koirien kiinnipitomääräyksistä voit lukea lisää Kennelliiton verkkosivuilta.
Vastuullinen koiranomistaja tuntee koiraetiketin ja noudattaa sitä, jotta koiran kohtaamiset niin lajitovereiden, muiden eläinten kuin ihmistenkin kanssa sujuvat mahdollisimman sujuvasti. Löydät Kennelliiton koiraetiketti-julisteet Kennelliiton mediapankista.
- Luoksetulo on tärkeimpiä asioita, joita omistaja voi koiralleen opettaa. Se saattaa joskus jopa pelastaa koiran hengen. Koiralle on tärkeä opettaa luotettava luoksetulo jo pennusta pitäen, neuvoo Liedes.
Vinkkejä luoksetulon opettamiseen löytyy esimerkiksi hankikoira.fi-sivulta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kennelliiton koe- ja kilpailutoimikunnan esittelijä-sihteeri
Hannu Liedes
hannu.liedes@kennelliitto.fi
puh. 09 8873 0287
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Suomen Kennelliitto – Finska Kennelklubben ry on vuonna 1889 perustettu koira-alan asiantuntijajärjestö sekä koirien kasvattajien, omistajien ja harrastajien edunvalvoja. Meillä on noin 148 000 henkilöjäsentä ja yli 2000 jäsenyhdistystä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Kennelliitto ry
Metsästyslain mukainen koirien kiinnipitoaika alkaa sunnuntaina 1.3.26.2.2026 10:19:25 EET | Tiedote
Metsästyslain mukainen koirien kiinnipitoaika alkaa koko maassa sunnuntaina 1. maaliskuuta. Koirat tulee pitää kytkettyinä maaliskuun alusta elokuun 19. päivään asti. Kiinnipitoaika koskee taajamien ulkopuolisia alueita. Taajama-alueilla järjestyslaki velvoittaa pitämään koirat kytkettyinä vuoden ympäri.
Mopsille roturisteytysprojekti retromopsin kanssa24.2.2026 13:00:46 EET | Tiedote
Kennelliitto on hyväksynyt Suomen Mopsikerholle roturisteytysprojektin, jonka avulla mopsien terveyttä voidaan edistää risteyttämällä rotuun niin sanottuja retromopseja.
Yli 416 000 koiraharrastussuoritusta vuonna 202513.2.2026 09:56:38 EET | Tiedote
Kennelliiton alaisessa harrastustoiminnassa suosituimpia harrastuslajeja olivat viime vuonna koiranäyttelyt, agility, rally-toko ja hirvenhaukkukokeet. Erityisesti matalan kynnyksen harrastuslajien agilityn, rally-tokon ja noseworkin suosio kasvoi edelleen.
Kerttu, Sisu och Hilla – de populäraste hundnamnen år 20255.1.2026 09:34:41 EET | Pressmeddelande
Precis som med människonamn finns det olika trender även bland hundnamn. Förutom traditionella hundnamn, får hundar allt oftare namn som är populära bland människor.
Kerttu, Sisu ja Hilla suosituimmat koiran kutsumanimet vuonna 20255.1.2026 09:34:41 EET | Tiedote
Niin kuin ihmistenkin nimissä, on myös koirien kutsumanimissä erilaisia trendejä. Perinteisten koiran kutsumanimien rinnalla koirille annetaan yhä useammin ihmisten niminä suosittuja nimiä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
