Suomen Kennelliitto ry

Koirien kiinnipitoaika päättyy perjantaina 20.8.

Jaa

Metsästyslain mukainen koirien kiinnipitoaika päättyy koko maassa perjantaina 20. elokuuta. Lain mukaan koirat on pidettävä kytkettyinä maaliskuun alusta aina elokuun 19. päivään asti.

Kuvaaja: Paula Grekelä / Koiravalokuvausta Lapista
Kuvaaja: Paula Grekelä / Koiravalokuvausta Lapista

Vaikka kiinnipitoaika päättyykin, niin muistathan, että koiran vapaana pitämiseen tulee olla lupa maanomistajalta tai metsästysoikeuden haltijalta. Vaikka koira olisi vapaana, tulee sen olla aina omistajan hallittavissa. Luonnonsuojelualueilla koira on pidettävä kytkettynä ympäri vuoden.

Kiinnipitoajan päättymisestä huolimatta koiranomistajan tulee huomioida, että järjestyslain mukaan koira on pidettävä aina kytkettynä taajamassa. Taajama-alueilla koiran pitäminen vapaana on sallittua ainoastaan koirapuistoissa, koirien harjoituspaikoissa ja suljetuilla piha-alueilla. Vapaana olevan koiran tulee aina olla omistajansa tai haltijansa valvonnassa.

Järjestyslaissa määrätään myös, että koiraa ei saa päästää kytkemättömänä kuntopolulle tai muulle vastaavalle juoksuradalle. Koiraa ei saa myöskään viedä yleisille uimarannoille, lasten leikkipaikaksi varatulle alueelle, toriaikana torille tai yleiseen käyttöön kunnostetulle ladulle tai urheilukentälle, ellei sitä ole erikseen sallittu. Poikkeuksena ovat merkityt koiraladut.

Vastuullinen koiranomistaja tuntee koiraetiketin ja noudattaa sitä, jotta koiran kohtaamiset niin lajitovereiden, muiden eläinten kuin ihmistenkin kanssa sujuvat mahdollisimman sujuvasti.

Luoksetulo on tärkeimpiä asioita, mitä omistaja voi koiralleen opettaa, erityisesti silloin kun koira ei ole kytkettynä. Se saattaa joskus jopa pelastaa koiran hengen. Koiralle on tärkeä opettaa luotettava luoksetulo jo pennusta pitäen. Vinkkejä luoksetulon opettamiseen löytyy esimerkiksi hankikoira.fi-sivulta.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Koe- ja kilpailutoimikunnan esittelijä-sihteeri
Jukka Lindholm
jukka.lindholm@kennelliitto.fi
puh. 050 321 8714

Kuvat

Kuvaaja: Paula Grekelä / Koiravalokuvausta Lapista
Kuvaaja: Paula Grekelä / Koiravalokuvausta Lapista
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Suomen Kennelliitto ry
Suomen Kennelliitto ry
Kamreerintie
02770 Espoo

09 887 300http://www.kennelliitto.fi

Suomen Kennelliitto – Finska Kennelklubben ry on vuonna 1889 perustettu koira-alan asiantuntijajärjestö sekä koirien kasvattajien, omistajien ja harrastajien edunvalvoja. Meillä on lähes 148 000 henkilöjäsentä sekä noin 2000 jäsenyhdistystä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Kennelliitto ry

Väkivaltainen toimintakulttuuri kitketään suojelukoirakoulutuksesta, seuraamusprosessit vievät aikaa21.5.2021 12:05:33 EEST | Tiedote

Helsingin Sanomissa 18.5.2021 julkaistussa jutussa kerrottiin, että suojelukoiraharrastuksesta kuvatuilla, helmikuussa julkaistuilla videoilla esiintyvät henkilöt eivät ole toistaiseksi saaneet rangaistuksia Saksanpaimenkoiraliitolta, Suomen Palveluskoiraliitolta tai Suomen Kennelliitolta. Kertaamme tässä tiedotteessa, miten liitot ovat puuttuneet suojelukoirakoulutuksessa esille nousseisiin ongelmiin, ja mitä vielä tullaan tekemään.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme