Kokeile liikkumista eri apuvälineillä Esteettömyyspäivässä 16.5.

Esteettömyyskävelyllä voi kokeilla liikkumista erilaisilla apuvälineillä, kuten pyörätuolin, rollaattorin ja/tai valkoisen kepin kanssa. Mukana ennalta suunnitellulla reitillä on Vamian opiskelijoita saattajina. Esteettömyyskävely alkaa kauppakeskus Rewellistä ja kulkee kävelykatua juna-aseman suuntaan. Sadesäällä esteettömyyskävely voidaan toteuttaa myös kauppakeskuksen sisätiloissa.
- Esteettömyys on kaikkien asia ja helpottaa kaikkien arkea, joillekin se on kuitenkin ehdoton edellytys, että pääsee liikkumaan. Reitillä onkin ainutlaatuinen tilaisuus omakohtaisesti kokea ja oivaltaa, millaista apuvälineen kanssa liikkuminen on, kun erilaiset ja muulloin lähes huomaamattomat seikat tuovat joko haasteita tai helpotusta liikkumiseen meille kaikille tutussakin ympäristössä, sanoo Vaasan kaupungin esteettömyyskoordinaattori Elisabeth Hästbacka.
Lisäksi päivässä on tarjolla tietoa esteettömyydestä, esimerkiksi kaupungin hissi- ja esteettömyysavustuksista kauppakeskus Rewellin tapahtuma-aukiolla. Kaupungin esteettömyysavustuksen enimmäismäärä nousi juuri 5000 euroon.
Ajankohtaisena aiheena autismikirjo
Uutuutena ja ajankohtaisena aiheena tapahtumassa puhutaan autismikirjosta. Pohjanmaan hyvinvointialueen kuntoutusohjaajat, Autismin Kirjon Pohjalaiset ry sekä Vamian lähihoitajaopiskelijat esittelevät, miten arjen esteitä poistetaan ja tehdään hyvä esteetön ympäristö meille kaikille sekä millainen on aistiystävällinen ympäristö ja miten neurokirjon ihmisten yhdenvertaisuus ja osallisuus toteutuvat.
Yhdistyksillä on tärkeä rooli osallisuuden, vapaaehtoistoiminnan, vertaistuen, tiedon ja asiantuntijuuden tarjoajana.
- Esteettömyys ei tarkoita vain liikkumisen esteettömyyttä, vaan siihen kuuluu myös kuulemisen-, näkemisen-, ymmärtämisen-, sekä kommunikaation esteettömyys. Esteettömyyden edistäminen on oleellinen osa yhdistyksien toimintaa; jäsenten edunvalvontaa, yleistä asennemuokkausta, kokemustoimijoiden palveluita, järjestölähtöistä auttamista ja palveluita sekä palveluketjujen rakentamista yhdessä muiden toimijoiden kanssa. Järjestöt tarjoavat myös työllistymisen mahdollisuuksia työkokeilun ja palkkatukityön muodossa, jotta jokaisella on mahdollisuus mielekkääseen työhön ja työelämän poluille, sanoo Tuula Jäntti, toiminnanjohtaja Pohjanmaan Yhdistykset ry:stä.
Ohjelma
- Tervetulotervehdys, Frans Villanen, Vammaisneuvoston puheenjohtaja
- Esteettömyyskävely (reitin alku- ja päätepiste kauppakeskus Rewellin aulassa). Mahdollisuus kokea esteettömyyden merkitys liikuttaessa erilaisilla apuvälineillä. Vamian opiskelijat toimivat saattajina.
- Esteettömyyden edistäminen ja kaupungin hissi- ja esteettömyysavustukset, Elisabeth Hästbacka, esteettömyyskoordinaattori.
- Järjestöt esittelyssä, Pohjanmaan Yhdistykset ry.
- Neurokirjon ihmisten esteetön arki ja yhdenvertaisuus,
Pohjanmaan hyvinvointialueen kuntoutusohjaajat, Autismin Kirjon Pohjalaiset ry sekä Vamian lähihoitajaopiskelijat.
Esteettömyyspäivän tapahtumaan ovat lämpimästi tervetulleita kaikki esteettömyydestä kiinnostuneet. Erityisesti päättäjillä, viranhaltijoilla, ammattilaisilla sekä opiskelijoilla on tärkeä rooli olla tietoisia ja edistää esteettömyyttä kestävän kehityksen ja koko yhteiskunnan kannalta. Esteettömyys on kaikkien asia!
Esteettömyyspäivän järjestää Vaasan vammaisneuvosto yhteistyössä Pohjanmaan Yhdistykset ry:n ja Vamian kanssa.
Kutsu medialle
Median edustajat ovat tervetulleita kokeilemaan esteettömyyskävelyä ja haastattelemaan asiantuntijoita aiheesta paikan päälle.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Vaasan kaupungin esteettömyyskoordinaattori Elisabeth Hästbacka.
p. 040 095622, elisabeth.hastbacka@vaasa.fi
Pohjanmaan Yhdistykset ry, Toiminnanjohtaja Tuula Jäntti,
p. 044 259 1159, tuula.jantti@pohy.fi
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa on helppo olla onnellinen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad
Arbetslösheten ökade i Österbottens sysselsättningsområde, antalet lediga jobb minskade23.12.2025 12:21:38 EET | Pressmeddelande
Arbetslöshetsgraden inom Österbottens sysselsättningsområde (Kaskö, Korsnäs, Laihela, Malax, Korsholm, Närpes, Nykarleby, Vasa och Vörå) var i november fortfarande en av de lägsta i landet (7,4 %). Arbetslöshetsgraden var 0,8 procentenheter högre än för ett år sedan. Jämfört med oktober steg arbetslöshetsgraden med 0,1 procentenheter. I hela landet var arbetslöshetsgraden i november 11,8 %, och i NTM-centralens område i Österbotten 7,5 %. Jämfört med oktober månad ökade arbetslöshetsgraden inom Österbottens NTM-centrals område med 0,1 procentenheter och i hela landet med 0,2 procentenheter. Uppgifterna baserar sig på arbetsförmedlingsstatistiken som publiceras av UF-centret samt sysselsättningsöversikten från NTM-centralen i Österbotten.
Työttömyys kasvoi Pohjanmaan työllisyysalueella, avoimia työpaikkoja aiempaa vähemmän23.12.2025 12:21:29 EET | Tiedote
Pohjanmaan työllisyysalueella (Kaskinen, Korsnäs, Laihia, Maalahti, Mustasaari, Närpiö, Uusikaarlepyy, Vaasa ja Vöyri) oli marraskuussa edelleen yksi maan alhaisimmista työttömyysasteista (7,4 %). Työttömyysaste oli 0,8 prosenttiyksikköä korkeampi kuin vuotta aiemmin. Lokakuuhun verrattuna työttömyysaste kasvoi 0,1 prosenttiyksikköä. Koko maan työttömyysaste oli marraskuussa 11,8 %, ja Pohjanmaan ELY-keskusalueella 7,5 %. Lokakuuhun verrattuna työttömyysaste nousi Pohjanmaan ELY-keskusalueella 0,1 prosenttiyksikköä ja koko maassa 0,2 prosenttiyksikköä. Tiedot perustuvat KEHA-keskuksen Työnvälitystilastoon ja Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaukseen.
Resor med Lifti kan nu betalas med Epassi23.12.2025 10:23:11 EET | Pressmeddelande
Liftis säsongsbiljetter och värde på resekortet kan nu köpas med Epassis arbetsreseförmån i Waltti-nätbutiken. I början av år 2026 blir Epassi ett betalningsalternativ också i applikationen Waltti Mobiili som kan laddas ner till smarttelefoner i appbutiken.
Liftin matkoja voi nyt maksaa Epassilla23.12.2025 10:22:21 EET | Tiedote
Liftin kausikortteja ja arvoa matkakortille voi nyt ostaa Epassin työmatkaedulla Waltti-verkkokaupassa. Vuoden 2026 alussa Epassi tulee maksuvaihtoehdoksi myös Waltti Mobiili -sovellukseen, jonka voi ladata älypuhelimeen sovelluskaupasta.
Stadsmiljösektorn belönades som en cykelvänlig arbetsplats22.12.2025 15:49:15 EET | Pressmeddelande
Vasa stads stadsmiljösektor har fått erkännandet cykelvänlig arbetsplats på högsta möjliga nivå. Prestationen är unik för Finland, eftersom ingen annan arbetsplats tidigare har kommit upp till den högsta nivån. Det nationella erkännandet beviljades av Pyöräilykuntien verkosto ry.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
