Suomen opiskelija-asunnot SOA ry

Kokkailua, siivousvuoroja ja ystävyyttä – opiskelijat jakavat mielellään arkea kämppisten kanssa

Jaa

Opiskelija-asuntoyhteisöt keräsivät opiskelijoilta kokemuksia kämppisten kanssa asumisesta. Kämppisbingossa nousi esille asukkaiden positiiviset kokemukset arjen jakamisesta ja ystävyydestä.

Yhteisöllinen asuminen jakaa mielipiteitä ja kokemukset ovat moninaisia, joten arkisia kokemuksia päätettiin kysyä suoraan opiskelija-asukkailta. Opiskelija-asuntoyhteisöt julkistivat syyskuussa sosiaalisessa mediassa kämppisbingon, jonka tavoitteena oli kannustaa asukkaita vuorovaikutukseen kämppistensä kanssa.

Paperisia bingolappuja palautettiin yli sata kappaletta, ja leikkimielisen selvityksen keskimääräinen bingosuora alkoi siivousvuorojen sopimisesta ja päättyen yhteisiin hankintoihin ja jopa parhaiksi ystäviksi tulemiseen. Epätodennäköisimmin kämppisasumisen aikana harrastetaan post-it -lappujen jättämistä tai kohdataan rakastumisen tunteita.

Etenkin uusien asukkaiden tapauksessa on tutustuminen luonnollisempaa aloittaa aikaisessa vaiheessa ja bingon täyttäminen voi toimia hyvänä jäänmurtajana.

Vaasassa opiskelevat Jenni Leinonen ja Jonna Knuuttila innostuivat puolestaan laatimaan bingosta oman version:

- Idea omaan bingoon lähti VOAS:n kilpailusta ja heti bingolapun nähtyämme molemmille tuli mieleen ideoita, joita olisi hauska toteuttaa kämppiksen kanssa. Keräsimme omaan bingolappuun asioita, jotka tulisi ehdottomasti kokea saadakseen kaiken irti kämppis- ja opiskeluajasta Vaasassa. Bingolapustamme löytyy esimerkiksi sunnuntaibrunssi, Kumman kaa -maraton, shoppailupäivä ja erilaisia aktiviteetteja. Yhdestä bingorivistä seuraa yhteinen palkinto.

Asukkaiden jakamat kokemukset kämppisasumisesta olivat poikkeuksetta positiivisia.

- Bingon vastaukset vahvistavat etenkin tänä syksynä tehtyä uutisointia kimppa-asumisen suosion syistä: arjen jakaminen on parhaimmillaan luontevaa ja kivaa. Vain hetkiseksi tarkoitettu kämppisarki voi vahingossa jäädäkin elämään elinikäisenä ystävyytenä, summaa SOA:n toiminnanjohtaja Jani Sillanpää.

Opiskelijabarometrin mukaan kämppisasukkaista lähes puolet valitsisi jaetun asunnon ensisijaisesti asumismuodokseen1). Osa yhteisölliseen asumismuotoon päätyneistä tykästyykin asumismuotoon niin paljon, että päätyy hakeutumaan sellaiseen jatkossakin2). Sopivan kämppiksen löytyminen voi osua kohdalle sattumalta, mutta todennäköisyyttä on mahdollista myös itse parantaa. Asuntoa voi hakea yhdessä vaikkapa muuttoa harkitsevan kaverin kanssa. On mahdollista, että molemmat saavat muuton myötä edullisemmat asumismenot ja tilaisuuden elää arkea, jolloin kotona ei tarvitse olla aina yksin.

Lisätietoja:

Jani Sillanpää
Toiminnanjohtaja
jani.sillanpaa@rakli.fi
040 078 7006

1) Opiskelijabarometri 2019 -kyselytutkimuksen mukaan 43 prosenttia tällä hetkellä soluasunnossa tai kimppakämpässä asuvista vastaajista valitsisi ensisijaiseksi asumismuodokseen jaetun asunnon (Otus, 2019)

2) Diplomityö Opiskelijoiden asumispolut Suomessa (Lauri Lehtoruusu, 2019)

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Suomen opiskelija-asunnot SOA ry
Suomen opiskelija-asunnot SOA ry



http://www.opiskelija-asunnot.fi

Suomen opiskelija-asunnot SOA ry on opiskelija-asuntoyhteisöjen valtakunnallinen edunvalvonta- ja yhteistyöjärjestö. Yhdistys valvoo opiskelija-asuntoyhteisöjen yleisiä ja yhteisiä etuja, edistää jäsentensä välistä yhteistoimintaa ja parantaa alan yleisiä toimintaedellytyksiä sekä edistää opiskelija-asuntopoliittisten tavoitteidensa toteutumista.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen opiskelija-asunnot SOA ry

Puusta pitkälle – Arkkitehtiopiskelijat suunnittelivat puusta asuntoja opiskelijatovereilleen24.8.2021 07:00:00 EEST | Tiedote

Puusta Pitkälle -julkaisu esittelee puurakenteisen opiskelija-asumisen ideakilpailun, joka järjestettiin Tampereella, Oulussa ja Aalto-yliopistolla vuosina 2019-2020. Kilpailun toteuttamisessa olivat mukana myös paikalliset opiskelija-asuntosäätiöt ja Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA. Julkaisu on vapaasti luettavissa ja ladattavissa täältä. Julkaisussa esitellään kolmen eri korkeakoulun voittoisat suunnitelmat. Lisäksi jutuissa vieraillaan Kuhmossa puuelementtitehtaalla ja selvitetään, miksi juuri opiskelija-asuntosäätiöt ovat puurakentamisen suunnannäyttäjiä: Esimerkiksi Suomen kaksi korkeinta puukerrostaloa ovat opiskelija-asuntokäytössä. Tampereen ideakilpailun voittanut suunnitelma on puolestaan jo valmisteilla. - Opiskelija-asuminen on puurakentamisen luonteva edelläkävijä. Opiskelijat arvostavat ekologisuutta ja puurakentaminen on yksi keino, jolla opiskelija-asuntoyhteisöt voivat tarjota ympäristöystävällistä asumista, SOA ry:n toiminnanjohtaja Lauri Lehtoruusu toteaa.

Koronapandemia hiljensi opiskelija-asuntokysyntää – tulevan syksyn asuntotilanteesta tulossa vaihteleva23.6.2021 11:00:00 EEST | Tiedote

Opiskelija-asuntojen kysyntä laski vuonna 2020 osassa maata jopa yli kymmenen prosenttia. Varsinkin soluasuntoja oli viime syksynä hyvin tarjolla, koska koulut peruivat opiskelijavaihtoja ja kansainväliset tutkinto-opiskelijat lykkäsivät opintojen aloittamista. Ensi syksyksi tilanteen uskotaan normalisoituvan ainakin osassa maata, mutta moni korkeakouluista peruu vaihtojaksoja myös syksyltä.

Ilouutinen uusille opiskelijoille: opiskelija-asuntoja tarjolla hyvin29.6.2020 09:00:00 EEST | Tiedote

Opiskelijoiden pitkät asuntojonot ovat jokakesäinen vakiouutinen. Koronaepidemia on johtanut poikkeukselliseen tilanteeseen: opiskelija-asuntoja on tarjolla hyvin. Syynä on kansainvälisten opiskelijoiden kato. Osa korkeakouluista on jäädyttänyt opiskelijavaihdon ja osa englanninkielisistä tutkinto-ohjelmista käynnistyy etäopetuksena. Kansainväliset tutkinto-opiskelijat eivät välttämättä pääse muuttamaan Suomeen oleskelulupaprosessien ja matkustusrajoituksien takia, vaikka koulutus käynnistyisikin normaalisti. Tuoreen lakimuutoksen myötä opiskelija voi ilmoittautua poissaolevaksi ensimmäisenä opiskeluvuotenaan, jos opiskelija ei voi aloittaa opintojaan pandemian takia.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme