Kokkolan Hinku-ohjausryhmä aloitti toimintansa
”Työt tavoitteen saavuttamiseksi ovat lähteneet hyvin käyntiin. Kunta-alan energiatehokkuussopimus on allekirjoitettu, ja Hinku-ohjausryhmä on aloittanut toimintansa”, iloitsee kaupungin ilmastoasiantuntija Jenni Silvola.
Hinku-ohjausryhmä
Hinku-ohjausryhmä on poikkihallinnollinen ryhmä, johon kuuluu Kokkolan kaupungin viranhaltijoita eri palveluyksiköistä sekä luottamushenkilöitä kaupunginhallituksesta ja lautakunnista. Kaupunginjohtaja toimii ohjausryhmän puheenjohtajana. Ohjausryhmän tehtävänä on laatia vuosittainen suunnitelma päästöjä vähentävistä toimenpiteistä ja investoinneista. Lisäksi ohjausryhmä valvoo erillisen Hinku-työryhmän toimintaa, joka vastaa toimenpiteiden toteutuksesta. Suunnitelma sisältää myös keinot asukkaiden ja paikallisten yritysten aktivoimiseksi. Tavoitteena on ottaa ilmastonäkökulma mukaan kaikkeen merkittävään päätöksentekoon. Ohjausryhmän ensimmäisessä kokouksessa päätettiin kaupungin Hinku-työn kärkiteemoista. Teemoiksi valittiin Kokkolan kaupungin strategian mukaisesti Lapsiystävällisyys, Yrittäjäystävällisyys ja Elämyksellisyys.
”Kaupungin ilmastotoimenpiteitä lähdetään suunnittelemaan ja toteuttamaan näiden kärkiteemojen pohjalta. Lapsiystävällisyys toteutuu ottamalla lapset ja nuoret mukaan ilmastotyöhön heti suunnitteluvaiheessa. Nuorisovaltuustosta kutsutaan edustaja Hinku-ohjausryhmään ja haluamme järjestää lapsille ja nuorille suunnattuja ilmastotyöpajoja ja tapahtumia. Tässä voimme tehdä yhteistyötä esimerkiksi Luontokoulu Villa Elban kanssa” kertoo Silvola.
”Arvion mukaan alueen yritykset aiheuttavat n. 45 % päästöistä. Yritysten kanssa pyritään rakentamaan ilmastokumppanuusverkosto, jonka avulla mietimme yhdessä erilaisia keinoja päästöjen vähentämiseksi. Verkostossa jaetaan tietoa, ja verkosto voi tarjota synergiaetuja ilmastokumppaneille”, Silvola jatkaa.
Kunnilta edellytetään ilmastosuunnitelmaa valtuustokausittain
Koska kuntaorganisaatio aiheuttaa alueen päästöistä vain n. 10 % ja loput toimijat n. 90 %, Hinku-työssä keskitytään kaupungin omien päästöjen vähentämisen lisäksi mm. osallistamiseen, tiedon jakamiseen ja viestintään.
”Vaikka kuntaorganisaatio aiheuttaa vain pienen osan alueen päästöistä, kunta pystyy vaikuttamaan jopa puoleen alueensa päästöistä esimerkiksi maankäyttösuunnittelun ja julkisten hankintojen avulle. Tavoitteena onkin saada kaikki alueen asukkaat ja toimijat mukaan hillitsemään ilmastonmuutosta”, Silvola toteaa.
Ilmastolakiin tuli maaliskuun alusta voimaan muutos, jossa kuntia velvoitetaan laatimaan ilmastosuunnitelma valtuustokausittain. Ilmastosuunnitelma voi olla esimerkiksi osa kunnan laajempaa kestävän kehityksen suunnitelmaa, ja se tulee kytkeä kuntastrategiaan.
”Ilmastosuunnitelmavelvoite tulee Kokkolan kannalta hyvään ajankohtaan. Voimme laatia suunnitelman Hinku-työn ohessa. Lisäksi vuosi sitten hyväksyttyyn uuteen Kokkolan kaupunkistrategiaan on kirjattu, että kestävä kehitys ja ilmastovaikutukset tulee ottaa huomioon kaupungin päätöksenteossa ja resursseissa”, jatkaa Silvola.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ilmastoasiantuntija Jenni Silvola, 044 780 9306, jenni.silvola@kokkola.fi
Tietoja julkaisijasta
Kokkola. Meillä on laajempi horisontti
Kokkolan kaupunki on Keski-Pohjanmaan kaksikielinen maakuntakeskus, jossa asukkaita on noin 48.000. Kokkolan elinkeinoelämän veturi on kansainvälisestikin merkittävä kemianteollisuuden keskittymä, jota täydentävät Suomen suurin raideliikenne- ja panamaxsatama sekä monipuolinen yritystoimijoiden verkosto. Myös monipuoliset tapahtumat, matkailu ja loma-asuminen tuovat kaupunkiin kävijöitä.
Kuningas Kustaa II Aadolf perusti Kokkolan kaupungin 400 vuotta sitten Pohjanlahden rannalle. Meri on tuonut mukanaan vahvat kaupan ja logistiikan perinteet merenkulusta ja laivanrakennuksesta teollisuuteen ja sivistykseen. Sijainti meren ja lentoyhteyksien äärellä, pääradan ja E8-tien varrella varmistaa niin ihmisten, tavaroiden kuin ideoidenkin liikkuvuuden.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokkolan kaupunki
Stadsdirektör är frånvarande från sitt uppdrag28.4.2025 09:16:30 EEST | Pressmeddelande
Karlebys stadsdirektör Stina Mattila är frånvarande från sitt uppdrag i tre veckor från och med den 28 april 2025. Under frånvaron fungerar förvaltningsdirektör Ben Weizmann som stadsdirektörens ställföreträdare.
Kaupunginjohtaja poissa tehtävästään28.4.2025 09:16:30 EEST | Tiedote
Kokkolan kaupunginjohtaja Stina Mattila on 28.4.2025 alkaen poissa tehtävästään kolme viikkoa. Poissaolon aikana kaupunginjohtajan sijaisena toimii hallintojohtaja Ben Weizmann.
Positiva beslut beträffande programmet för norra Finland i regeringens halvtidsöversyn28.4.2025 09:05:21 EEST | Pressmeddelande
Beslut i halvtidsöversynen som är positiva ur Karlebys synvinkel sett är att landskapsflygen tryggas till början av 2028, satsningar på trafikförbindelserna i landskapen och inledning av verkställandet av programmet för norra Finland.
Pohjoisen Suomen ohjelmasta positiivisia päätöksiä puoliväliriihessä28.4.2025 09:05:21 EEST | Tiedote
Kokkolan kannalta myönteisiä puoliväliriihen päätöksiä ovat maakuntalentojen jatkon turvaaminen alkuvuoteen 2028 saakka, panostus maakuntien liikenneyhteyksiin sekä Pohjoisen Suomen ohjelman toimeenpanon käynnistäminen.
Årets fartfylldaste museiutställning öppnar i Karlebys Utställningshall24.4.2025 13:00:00 EEST | Pressmeddelande
K.H.Renlunds museums fartfylldaste utställning 2025 dyker ner i den lokala sportens och motionens nyansrika kulturhistoria. Jaksaa jaksaa! Kämpa på! leder besökaren från tävlingsbanornas höjdpunkter till bakgrundskrafternas jobbande, hobbyglädje och platser för motion – stigar, planer och åskådarläktare.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme