Kokkolan kaupunki

Kokkolan kaupungin koronatiedote 10.1.

Jaa
Kokkolan kaupungin laajennettu johtoryhmä kokoontui maanantaina 10.1. käsittelemään koronaministerityöryhmän perjantaina 7.1. suosittamia uusia rajoituksia. Mahdolliset muutokset kaupungin palveluihin ja toimintoihin täsmentyvät, kun AVI ja alueellinen covid19-viranomaisryhmä ovat antaneet alueelliset ohjeet ja määräykset. Kaupunki varautuu muutoksiin eri yksiköissä ja tiedottaa niistä mahdollisimman pian.

Koulut

  • Kokkolassa on voimassa vahva maskisuositus 5. luokkalaisista alkaen. Vahva suositus koskee sekä perusopetusta että toisen asteen oppilaitoksia. Myös henkilökunta käyttää maskia suositusten mukaisesti.
  • Kouluissa on tehty koulukohtaiset järjestelyt, joilla koronaturvallisuus pyritään takaamaan. Tämänhetkisessä epidemiatilanteessa kaupunki kehottaa minimoimaan kouluryhmien ulkopuoliset kontaktit ja vierailut.
  • Koululaisten kotitestauksen tarkempaa ohjeistusta odotetaan kunnille. Oireisena tulee pysyä kotona.
  • Karanteenimääräykset alueella antaa edelleen tartuntatautilääkäri (Soite).

Varhaiskasvatus

  • Päiväkodeissa ja muissa varhaiskasvatusyksiköissä on tehty yksikkökohtaiset järjestelyt, joilla koronaturvallisuus pyritään takaamaan. Oireisena tulee pysyä kotona.
  • Lasta varhaiskasvatukseen tuovalle / hakevalle aikuiselle suositellaan kasvomaskin käyttöä. Myös varhaiskasvatuksen henkilökunta käyttää maskia suositusten mukaisesti.
  • Karanteenimääräykset alueella antaa edelleen tartuntatautilääkäri (Soite).

Kaupungin hallinnoimat tilat

  • Toistaiseksi liikunta- ja harrastetiloja tai muita julkisia tiloja ei ole suljettu. Kokkola toimii AVI:n ja alueellisen viranomaisen voimassa olevien ohjeiden ja määräysten mukaisesti.
  • Mahdollisista muutoksista tilojen aukioloissa tiedotetaan seuroja ja tilojen muita käyttäjiä.

Kasvomaskit ja suositellut maskityypit

  • Kokkola toimii alueellisen viranomaisen ohjeiden mukaisesti. Käytössä ovat Type IIR –maskit, riskiryhmille ja raskaana oleville saatavilla ovat FFP2-maskit.
  • THL ja Työterveyslaitos antavat tarkemmat suositukset FFP2-maskeista viikolla 2.

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Kokkola. Meillä on laajempi horisontti

Kokkolan kaupunki on Keski-Pohjanmaan kaksikielinen maakuntakeskus, jossa asukkaita on noin 48.000. Kokkolan elinkeinoelämän veturi on kansainvälisestikin merkittävä kemianteollisuuden keskittymä, jota täydentävät Suomen suurin raideliikenne- ja panamaxsatama sekä monipuolinen yritystoimijoiden verkosto. Myös monipuoliset tapahtumat, matkailu ja loma-asuminen tuovat kaupunkiin kävijöitä.

Kuningas Kustaa II Aadolf perusti Kokkolan kaupungin 400 vuotta sitten Pohjanlahden rannalle. Meri on tuonut mukanaan vahvat kaupan ja logistiikan perinteet merenkulusta ja laivanrakennuksesta teollisuuteen ja sivistykseen. Sijainti meren ja lentoyhteyksien äärellä, pääradan ja E8-tien varrella varmistaa niin ihmisten, tavaroiden kuin ideoidenkin liikkuvuuden.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kokkolan kaupunki

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye