Kokkolassa kehitetään osallistavaa koulua eurooppalaisessa yhteistyössä
10.9.2019 08:55:58 EEST | Jyväskylän yliopisto | Tiedote
Hankkeen päätavoitteena on myötävaikuttaa koulunkäynnin keskeyttämistä ehkäisevään sekä osallisuutta ja sosiaalisten oikeuksien toteutumista koskevan eurooppalaisen strategian toteuttamiseen.
Hanke tarjoaa kouluille tukea inklusiivisen, kaikkia oppilaita osallistavan koulun kehittämiseen. Koulut kehittävät ja jakavat hyviä käytänteitään eurooppalaisessa verkostossa. Lähtökohtana on vahvistaa koulun sidosryhmien kanssa tehtävää yhteistyötä nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseksi. Hankkeessa rakennetaan konkreettista työvälinettä osallistavan koulun kehittämiseen. Tämä työ perustuu Tanskassa kehitettyyn tutkimuspohjaiseen osallisuuskompassiksi nimettyyn malliin.
Hankeverkosto kokoontuu yhteistyöseminaariin Kokkolassa 18.-20.9.2019.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kokkolan yliopistokeskus Chydenius:
Yliopistonlehtori Kati Turtiainen, Sosiaalityön yksikkö
kati.turtiainen@chydenius.fi, 040 6691955
Yliopistonopettaja Marjaana Leivo, Kasvatustieteen yksikkö
marjaana.leivo@chydenius.fi, 0400 613251
Tietoja julkaisijasta
Kokkolan yliopistokeskus Chydenius on monitieteinen, Jyväskylän, Oulun ja Vaasan yliopistojen muodostama yliopistokeskus, jonka toimintaa koordinoi Jyväskylän yliopisto. Kokkolan yliopistokeskus Chydenius on aikuisille suunnatun yliopistollisen opetuksen ja oppimisen edelläkävijä sekä kansainvälisesti ja alueellisesti verkottunut tutkimuskumppani.
www.chydenius.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Väitös: Työpaikoilla käytettävät robotit muuttavat valtasuhteita ja voivat aiheuttaa teknostressiä5.11.2026 08:00:00 EET | Tiedote
Työpaikoilla käytettävät robotit muuttavat työn tekemisen tapoja ja työpaikkojen valtasuhteita, osoittaa YTM Anna Lammen väitöstutkimus. Robotit voivat helpottaa työtä, mutta niiden käyttöönotto voi myös aiheuttaa teknostressiä, jos työntekijöiden tarpeita ja työn organisointia ei huomioida riittävällä tasolla.
Jyväskylässä järjestettävä Rauhan riimit -tapahtuma tuo koululaiset yhteen rakentamaan rauhaa rapin, kielen ja luovuuden keinoin4.11.2026 15:30:58 EET | Tiedote
Jyväskylässä järjestetään keskiviikkona 11.11. Rauhan riimit - tapahtumapäivä, joka tuo yhteen UNESCO-koulujen oppilaita Kuopion, Jyväskylän ja Pirkanmaan alueilta. Tapahtuman keskiössä ovat rauhankasvatus, kulttuuriperintö, kestävä tulevaisuus sekä luovan ilmaisun mahdollisuudet.
Itsemyötätunnon pelko voi lisätä perfektionististen urheilijoiden mielenterveyden haavoittuvuutta4.11.2026 07:00:00 EET | Tiedote
Perfektionistinen käyttäytyminen on yleistä kilpaurheilussa, mutta sen on todettu lisäävän mielenterveysongelmien riskiä. Jyväskylän yliopiston tutkimuksessa erityisesti itsemyötätunnon pelko näyttäytyi merkittävänä mielenterveyden haavoittuvuutta lisäävänä tekijänä perfektionistisilla kilpaurheilijoilla.
Tutkimus: Lapsen koulupoissaolot voivat haastaa vanhemmuutta3.11.2026 07:05:00 EET | Tiedote
Lapsen pitkittyneet vaikeudet käydä koulua kuormittavat koko perhettä. Jyväskylän yliopiston tutkimuksen mukaan pitkittynyt koulukieltäytyminen herättää vanhemmissa syyllisyyttä, epävarmuutta ja huolta sekä muuttaa heidän käsitystään omasta vanhemmuudestaan.
Jyväskylän yliopiston Juho Leppänen palkittiin vuoden 2025 parhaasta tilastotieteen gradusta2.11.2026 07:30:00 EET | Tiedote
Suomen Tilastoseura on myöntänyt arvostetun Leo Törnqvist -palkinnon Jyväskylän yliopiston matematiikan ja tilastotieteen laitokselta valmistuneelle filosofian maisteri Juho Leppäselle parhaasta vuonna 2025 valmistuneesta tilastotieteen pro gradu -tutkielmasta. Leo Törnqvist -palkinto on yksi suomalaisen tilastotieteen arvostetuimmista tunnustuksista, ja se myönnetään ansiokkaalle tilastotieteen alan pro gradu -tutkielmalle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme



