Koko kaupungin yhteiset vieraskasvilajien kitkentätalkoot Kangasalla 20.6.

Vieraslajit
Vieraslajit ovat kasvi-, eläin- ja sienilajeja, jotka ovat levinneet niiden alkuperäisen esiintymisalueen ulkopuolelle ihmisen avustamana joko tahallisesti tai tahattomasti. Vieraslajit muodostavat yhden suurimmista uhista luonnon monimuotoisuudelle kilpailemalla tilasta paikallisten lajien kanssa. Pahimmillaan vieraslajit muodostavat uhan koko ekosysteemien toiminnalle. Vieraslajit aiheuttavat myös taloudellista haittaa ja ongelmia alueiden virkistyskäytölle. Kaupungin resurssit vieraslajien torjuntaan ovat rajalliset ja siksi luontoon levinneitä vieraslajeja on tärkeää lähteä torjumaan yhteistyöllä ja talkoovoimin.
Vieraslajitalkoot kaupungin yhteisissä kohteissa
Kangasalan kaupunki järjestää vieraskasvilajien yhteiset kitkentätalkoot ennalta valituissa kohteissa tiistaina 20.6.2023 klo 9–12. Kaikki kaupunkilaiset ovat tervetulleita kohteisiin mukaan talkoilemaan. Vieraslajitalkoisiin ei tarvitse erikseen ilmoittautua. Riittää, kun ilmestyt paikalle. Varauduthan kuitenkin asianmukaisella vaatetuksella.
Talkookohteissa on saatavilla jätesäkkejä, työhanskoja ja juotavaa. Jättipalsamit lähtevät helposti käsin kitkemällä. Kohteissa kokoonnutaan aamulla klo 9, mutta myöhemminkin voi saapua paikalle. Talkoot kestävät aamupäivällä klo 12 asti.
Talkookohteet 20.6.2023 klo 9–12:
- Liutun uimarannan lähiympäristö, kokoontumispaikka Rantakujan pääty
- Ranta-Koiviston frisbeegolfradan lähiympäristö, kokoontumispaikka pysäköintialue Atrakujan päädyssä
- Mäyrävuoren kentän lähiympäristö, kokoontumispaikka Mäyrävuoren pelikenttä
Omien vieraslajitalkoiden järjestäminen
Kaupungin yhteisten vieraslajitalkoiden lisäksi kaupunki kannustaa asukkaita ja asukasyhdistyksiä järjestämään omia vieraskasvien kitkentätalkoita ajalla 1.6. -31.8.2023. Talkoot voi järjestää ilmoittamalla talkoista ennakkoon, jolloin kitkentäjätteellä täytetyt jätesäkit noudetaan kaupungin toimesta sovitusta paikasta.
Ohjeet vieraslajitalkoiden järjestämiseen omassa kohteessa:
- Kerää kasaan reipas talkoojoukko. Etsi lähiympäristöstäsi sellainen kohde, jossa esiintyy vieraskasvilajeja ja kysy maanomistajalta lupa niiden torjuntaan. Sopivia kohteita voit myös kysyä Kangasalan kaupungin ympäristönsuojelusta. Talkoita on mahdollisuus järjestää koko kesäkauden (1.6.-31.8.2023) aikana.
- Ilmoittaudu talkoisiin! Talkoilevat asukkaat, asukasyhdistykset sekä muut toimijat voivat ilmoittautua talkoisiin täyttämällä talkooilmoituslomakkeen sähköisesti. Jätä täytetty talkooilmoitus vähintään 7 vrk ennen talkoita.
Ilmoittautumislomakkeen voit täyttää sähköisesti täällä:
https://q.surveypal.com/Vieraskasvilajien-ilmoittautumislomake-2023
tai skannaamalla QR-koodin puhelimellasi:
Nähdäksesi tämän sisällön lähteestä www.kangasala.fi, anna hyväksyntä sivun yläosasta.
- Ilmoittautumisen jälkeen talkoilijat voivat noutaa tarvittavan määrän jätesäkkejä vieraskasvilajijätettä varten joko teknisen keskuksen asiakaspalvelupisteestä (Urheilutie 13, Kangasala) tai kaupungin tekniseltä varikolta (Kaarina Maununtyttärentie 6, 36200 Kangasala). Teknisen keskuksen asiakaspalvelupiste on avoinna ma-pe klo 9–15. Kaupungin tekninen varikko on avoinna ma-to klo 7–15.00 ja pe 7–13.30.
- Kitke talkoopäivänä vieraskasvilajit jätesäkkeihin. Pyri kitkemään mahdollisuuksien mukaan kasvit juurineen. Sulje jätesäkit. Sijoita jätesäkit talkookohteessa paikkaan, josta kaupungin työntekijät pääsevät ne helposti noutamaan ajoneuvolla.
- Täytetyt jätesäkit noudetaan talkoiden jälkeen kaupungin toimesta sovitusta paikasta seuraavan viikon kuluessa. Kaupunki kuljettaa vieraslajitalkoissa syntyneen jätteen asianmukaisesti hävitettäväksi. Jätäthän jätesäkkeihin ainoastaan vieraslajeista kertynyttä kasvijätettä.
Lisää tietoa vieraslajeista ja ohjeita niiden torjuntaan löydät osoitteesta: https://vieraslajit.fi/
Teknisen keskuksen asiakaspalvelupisteestä (Urheilutie 13, 3600 Kangasala) on noudettavissa myös esitteitä vieraslajeista ja niiden torjunnasta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tuomo Antila, ympäristöpäällikkö, p. 050 550 9739
Jari Järvinen, kaupunginpuutarhuri, p. 050 550 9079
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Kangasala on hyvinvoiva, kasvava ja voimakkaasti kehittyvä yli 34 000 asukkaan kaupunki kauniissa harju- ja järvimaisemissa hyvien kulkuyhteyksien äärellä Tampereen naapurissa. Olemme palveleva, uudistuvan toimintakulttuurin ja sujuvan arjen kaupunki, joka tarjoaa erinomaiset mahdollisuudet asumiseen, harrastamiseen, yrittämiseen ja työntekoon.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kangasalan kaupunki
Kangasalan talousarvio 2026: niukan tiukkaa taloudenpitoa16.10.2025 14:00:01 EEST | Tiedote
Vuoden 2026 talousarvioehdotus on luonteeltaan tiukan niukka. Nopeasti kasvavan kaupungin välttämättömät menolisäykset huomioidaan, mutta uusien avausten tekemiseen suhtaudutaan pidättyväisesti. Varsinaisen toiminnan osalta talousarvio on noin 2,5 miljoonaa euroa alijäämäinen. Tilanne on kuitenkin parantunut valmistelun edetessä verrattuna aiempaan kehykseen. Sote-kiinteistöjen yhtiöittämisestä syntyvä kertaluonteinen luovutusvoitto kääntää tilikauden 4,2 miljoonaa euroa ylijäämäiseksi.
Asukkaat toivovat kunnossapidolta panostusta haitallisten vieraslajien torjumiseen9.10.2025 11:43:40 EEST | Tiedote
Kangasalan viheralueille luodaan uutta kunnossapitoluokitusta. Asukkaiden näkemyksiä viheralueiden kunnossapidosta kartoitettiin kyselyllä. Asukkaat kaipaavat eniten toimenpiteitä haitallisten vieraslajien torjumiseen ja näkymien avaamiseen. Myös luonnon monimuotoisuutta edistävät toimenpiteet saivat kannatusta.
Aleksi Matikainen: “MAALAUKSIA” Taidetila Terrassa 16.10.–19.11.20251.10.2025 11:11:53 EEST | Tiedote
Kangasalan pääkirjaston Taidetila Terrassa avautuu 16. lokakuuta kuvataiteilija Aleksi Matikaisen näyttely “MAALAUKSIA”. Näyttelyssä nähdään suurikokoisia öljy- ja akvarellimaalauksia, jotka käsittelevät outouden ja toiseuden kokemuksia.
Kauhujen Kangasalassa tuliesitys, Halloween-polku sekä kummitustarinoita26.9.2025 15:36:10 EEST | Tiedote
Eri puolilla kaupunkia tapahtuu jälleen kerran kaikenlaista kauhistuttavaa lokakuun viimeisenä viikonloppuna. Kauhujen Kangasala -tapahtumakokonaisuus pitää sisällään koettavaa kaikenikäisille, mutta osa tapahtumista on suunnattu nuorille ja aikuisille.
Kangasalla torjuttiin yli 53 600 neliömetriä vieraslajeja mobiilipelillä17.9.2025 15:24:09 EEST | Tiedote
Kesän 2025 vieraslajitorjunta on saatu päätökseen Kangasalla – ja tulokset puhuvat puolestaan. Crowdsorsa-pelaajat kitkivät kesän aikana yhteensä yli 53 600 neliömetriä haitallisia lupiineja ja jättipalsameja. Tehokkain vieraslajiraivaaja tienasi lähes 730 euroa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme