Kokoelma Swanljung levittäytyy Kuntsin modernin taiteen museoon
27.2.2023 10:38:44 EET | Vaasan kaupunki - Vasa stad | Tiedote

Lars Swanljung lahjoitti merkittävän nykytaiteen kokoelmansa Vaasan kaupungille vuonna 2018.
Hammaslääkäri Lars Swanljung keräili nuoruudessaan vinyylilevyjä ja oli kiinnostunut musiikin lisäksi elokuvista. Intohimo kuvataiteisiin syttyi 1980-luvun lopussa, jolloin hän hankki yhdessä puolisonsa kanssa Jim Dinen ja Roy Lichtensteinin grafiikkaa. Kokoelma karttui nopeasti ja 1990-luvulla kokoelma sai oman tunnuksen, logon. Kokoelma oli ensi kertaa esillä Tikanojan taidekodin näyttelyssä vuonna 2000. Jo tuolloin Swanljungin toiveena oli, että taideteokset saisivat kodin hänen synnyinkaupungistaan Vaasasta.
Kokoelma Swanljung käsittää yli 900 teosta ja edustettuna on lähes 400 taiteilijaa. Kokoelmaan kuuluu joukko Yhdysvalloissa vaikuttaneiden taiteilijoiden teoksia, mutta merkittävin ulkomaisen taiteen kokonaisuus edustaa pohjoismaista nykytaidetta. Lukumäärällisesti kokoelma painottuu suomalaiseen taiteeseen. Kokoelma Swanljung – sydämen äänellä -näyttely keskittyykin suomalaiseen taiteeseen 1980-luvulta eteenpäin, mutta mukana on lisäksi edustavia esimerkkejä ulkomaisesta taiteesta kuten Josef Albersin, Kristaps Ģelzisin ja Georg Guðnin teoksia.
Hankintoja ohjasi intuitio, sydämen ääni
Lars Swanljung oli kerääjänä ennakkoluuloton. Hän viehättyi erityisesti vähäeleisestä ja minimalistisesta taiteesta. Kokoelman teoksissa on myös huumoria ja räväkkyyttä, sillä Swanljung haastoi mielellään itseään. Hän ei hankkinut vain sitä mikä viehätti hänen silmäänsä välittömästi vaan etsi jatkuvasti uutta. Hän vieraili usein vastavalmistuneiden kuvataiteilijoiden näyttelyissä ja osti tuoreita teoksia kokoelmaansa esimerkiksi Jussi Gomanilta ja Janne Kiiskilältä. Vuonna 2014 Kiasman Ystävät ry nimesi Lars Swanljungin Vuoden Nykytaiteen Ystäväksi.
Lars Swanljung tapasi henkilökohtaisesti monia kokoelmansa taiteilijoista. Näyttelyssä on esillä hänelle läheisten taiteilijoiden kuten Silja Rantasen, Carolus Enckellin, Martti Aihan, Kari Cavénin ja Pasi Karjulan teoksia. Swanljung seurasi tarkkaan näyttelyarvosteluja ja säilytti kokoelmansa taiteilijoihin liittyviä tietoja. Hänestä kasvoi taiteen tuntija, mutta viime kädessä hankintoja ohjasi intuitio. Lars Swanljungilta kysyttiin usein neuvoa taiteen ostamiseen ja se kuului: Kuuntele sydämesi ääntä.
Näyttely Kokoelma Swanljung – sydämen äänellä on esillä 25.2.–20.8.2023 Kuntsin modernin taiteen museossa.
Tiedotuskuvat: https://kuvapankki.vaasa.fi/s/o/plqNWQTReUEpS8pl
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kati Lehtinen, amanuenssi, Vaasan kaupungin museot, p. 040 576 3780, kati.lehtinen@vaasa.fi
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Aina aurinkoinen Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa yhdistyvät innovatiivisuus, teknologia, laadukkaat palvelut, monipuolinen koulutus- ja kulttuuritarjonta sekä energinen meininki.
Alltid soliga Vasa är Nordens energihuvudstad som förenar innovativitet, teknologi, högklassiga tjänster, mångsidigt utbildnings- och kulturutbud och positiv energi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad
Lugnet före stormen – Vasa och Seinäjoki orkestrar på samma scen16.3.2026 12:16:46 EET | Tiedote
Fredagen den 20 mars kl. 18 kan publiken uppleva en traditionell gemensam konsert i Vasa stadshus, när Vasa och Seinäjoki stadsorkestrar stiger upp på samma scen för att tolka naturens krafter i norr genom finsk musik. Kvällen leds av dirigenten Jukka Iisakkila och solist är violinisten Otto Antikainen.
Tyyntä myrskyn edellä – Vaasan ja Seinäjoen kaupunginorkesterit yhdistävät voimansa16.3.2026 12:16:38 EET | Tiedote
Perjantaina 20.3. klo 18 Vaasan kaupungintalolla kuullaan perinteinen yhteiskonsertti, kun Vaasan ja Seinäjoen kaupunginorkesterit nousevat samalla lavalle tulkitsemaan pohjoisen luonnon voimia suomalaisen musiikin kautta. Illan johtaa kapellimestari Jukka Iisakkila ja solistina loistaa nouseva viulutaiteilija Otto Antikainen.
Vilka nya objekt planeras i Vasa? Planläggningsöversikten för år 2026 har kommit ut13.3.2026 10:30:02 EET | Pressmeddelande
I Vasa stads planläggningsöversikt presenteras innevarande års objekt för planering av markanvändningen. I årets publikation lyfts bland annat ändringarna på Yles gamla tomt och i Dammbrunnen fram, liksom också vilken roll grönområden och naturen spelar i staden.
Mitä uutta Vaasaan suunnitellaan? Vuoden 2026 kaavoituskatsaus on julkaistu13.3.2026 10:29:10 EET | Tiedote
Vaasan kaupungin kaavoituskatsaus esittelee kuluvan vuoden maankäytön suunnittelukohteet. Tämän vuoden julkaisussa käsitellään muun muassa Ylen tontin ja Tammikaivon alueen muutoksia sekä viheralueiden ja luonnon merkitystä kaupungissa.
Rösta på vem som får priset Årets kulturgärning i Vasa 202512.3.2026 16:46:25 EET | Pressmeddelande
De nominerade till priset Årets kulturgärning i Vasa 2025 har valts. Bland förslagen som invånarna lämnat in valde juryn från stadens kulturtjänster ut tre kandidater som går vidare. Du kan rösta på din favorit 16.3–16.4.2026.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
