Kokoomuksen Atte Kaleva ja Mia Laiho: Onko STM oppinut mitään koronakriisin tarvikepulasta?
27.8.2022 11:40:49 EEST | Kokoomuksen eduskuntaryhmä | Tiedote

Kokoomuksen kansanedustajat Atte Kaleva ja Mia Laiho kysyvät, mihin toimiin ministeri Aki Lindenin johtamassa sosiaali- ja terveysministeriössä on ryhdytty koronapandemian aiheuttaman kriisin osalta huoltovarmuuden varmistamiseksi tuleviin kriiseihin. Pandemian alussa kävi ilmeiseksi, ettei Suomessa ollut varauduttu siihen, että terveydenhuollon suojavälinetarve äkillisesti kasvaa. Käytännössä terveydenhuollon yksiköissä jouduttiin kohtaamaan sairaita ja altistuneita potilaita ilman asianmukaista suojavarustusta. Suojavarusteiden puutteen takia jouduttiin myös rajoittamaan kohtuuttomasti omaisten vierailuja hoito-ja hoivayksiköissä.
− Huoltovarmuudesta huolehtiminen oli laiminlyöty pahasti. Eniten sapiskaa sai Huoltovarmuuskeskus, jonka tehtäviin suojavälineistä huolehtiminen ei edes kuulu. Jokainen hallinnonala vastaa ensisijaisesti omasta huoltovarmuudestaan. STM:n osalta näyttää pahasti siltä, ettei koronasta ole opittu, eikä STM:n hallinnonalalla ole edelleenkään huomioitu huoltovarmuusnäkökohtia, Atte Kaleva sanoo.
Kaleva ja Laiho nostavat jättämässään kirjallisessa kysymyksessään KK 437/2022 vp (eduskunta.fi) esiin, että terveydenhuollon yksiköillä on tavallisessa arjessakin jatkuvasti ongelmia lääkkeiden ja hoitotarvikkeiden saatavuuden suhteen. Muun muassa elvytyksissä käytettävien ventilaatiopalkeiden saatavuudessa on tällä hetkellä vaikeuksia ja niitä saataneen vasta lokakuussa. Terveydenhuollon yksiköistä saatujen tietojen mukaan saatavuusongelmat ovat alan arkea, eikä logistiikka toimi toivotusti.
− Terveydenhuollon yksiköissä tiedetään, että myös huoltovarmuuden kannalta keskeisten tarvikkeiden listaaminen ja varautumiseen tarvittavat määrät pitäisi kartoittaa uudestaan. Varautumissuunnitelmat lääkkeiden ja muiden tarvikkeiden osalta vaativat päivitystä, Mia Laiho sanoo.
Laiho muistuttaa myös, että yliopistosairaaloilla on keskeinen rooli kansallisiin ja kansainvälisiin kriiseihin varautumisessa. Varautuminen, valmiuden ylläpito ja kriisien hoito vaativat myös resursseja. Näitä ei kuitenkaan huomioida lainkaan hyvinvointialueiden rahoituksessa.
Laiho ja Kaleva penäävätkin nyt ministeriltä vastausta siihen, miten STM:ssä on parannettu huoltovarmuutta koronakriisin jälkeen.
− Ministeriössä on ilmeisesti unohdettu, että merkittävä osa terveydenhuollosta on tarkoitettu arjen terveyspalvelujen tuottamiseen, mutta se on myös keskeinen osa häiriö- ja poikkeusaikojen kriisiorganisaatiota. Miten ihmeessä sen ajatellaan selviävän kriiseistä, jos sillä on jatkuvia vaikeuksia jo tavallisessa arjessakin, Kaleva hämmästelee.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Atte KalevaKansanedustaja
(Helsingin vaalipiiri)
Mia LaihoKansanedustaja
Sosiaali- ja terveysvaliokunnan varapuheenjohtaja (Uudenmaan vaalipiiri)
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti.
Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta.
Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kokoomuksen Vuornos: Valtion tukemat vuokra-asunnot ovat tarkoitettu niitä eniten tarvitseville11.8.2026 17:36:33 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja Henrik Vuornos ihmettelee viime päivinä käytyä keskustelua hallituksen esityksestä, jolla pyritään kohdentamaan valtion tukemat vuokra-asunnot nykyistä paremmin pienituloisille ja niitä eniten tarvitseville. Samalla esityksellä kiellettäisiin tuettujen vuokra-asuntojen lyhytvuokraaminen, joka on ollut ongelma etenkin Helsingissä.
Kokoomuksen Valkonen Sorsa-säätiön raportista: Talouspolitiikkaa ei voi tehdä peruutuspeilistä11.8.2026 13:57:57 EEST | Tiedote
Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja ja parlamentaarisen finanssipoliittisen työryhmän puheenjohtaja Ville Valkonen pitää Kalevi Sorsa -säätiön tuoreen talousennusteita käsittelevän raportin havaintoja ennustamisen epävarmuudesta kiinnostavina, mutta raportista tehtyjä politiikkasuosituksia erikoisina.
Hyvät tulot eivät takaa terveitä hampaita – Kela-korvauksista hyötyy tavallinen suomalainen11.8.2026 07:30:00 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustajat Mia Laiho ja Sari Sarkomaa muistuttavat, ettei Kilpailu- ja kuluttajaviraston (KKV) tuore tutkimus yksityisen hammashoidon Kela-korvauksista anna aihetta luopua korvausjärjestelmästä. Helsingin Sanomat uutisoi 4.8. tutkimuksesta, jonka mukaan Kela-korvauksista hyötyvät keskimääräistä enemmän hyvätuloiset.
Kokoomuksen Lahdenperä: Koulun tulee olla turvallinen paikka oppilaille ja opettajille10.8.2026 11:13:32 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja ja sivistysvaliokunnan jäsen Milla Lahdenperä muistuttaa uuden lukuvuoden alkaessa, että koulussa jokaisen täytyy voida kokea olonsa turvalliseksi. Oppilailla tulee olla oikeus oppia ja kasvatusalan ammattilaisilla oikeus tehdä työnsä ilman väkivaltaa, häirintää tai niiden uhkaa.
Kokoomuksen Vuornos: Kokoomus haluaa S2-opetuksen remonttiin10.8.2026 07:09:00 EEST | Tiedote
Suomalaisen peruskoulun käyneen on osattava suomea tai ruotsia äidinkielen tasoisesti, sanoo kokoomuksen kansanedustaja Henrik Vuornos. Kokoomus haluaa uudistaa S2-opetusta siten, että se olisi lähtökohtaisesti määräaikaista ja jatkuisi tukiopetusluontoisena yleisopetuksessa. S2-oppimäärän pitää perustua koulun arvioon oppilaan osaamisesta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme