Kokoomuksen Häkkänen: Marin johtaa harhaan sote-vihjailuillaan
18.2.2023 13:09:53 EET | Kokoomuksen eduskuntaryhmä | Tiedote

Pääministeri Sanna Marin väitti STT:n puheenjohtajahaastattelussa, että sosiaali- ja terveyspalvelujen tulevaisuuden kustannuskasvua hillitsevät toimenpiteet olisivat palveluista leikkaamista. Kokoomuksen varapuheenjohtaja Antti Häkkänen muistuttaa, että kustannuskasvun hillitseminen on koko sote-uudistuksen alkuperäinen tavoite.
Kokoomuksen talouspoliittisessa ohjelmassa on esitetty sote-palveluiden kustannusten kasvun hillitsemistä palveluiden tuottamistapoja uudistamalla. Puolue ei ole esittänyt leikkauksia palveluihin.
“Marinin väite suorista säästöistä sote-palveluihin on absurdi, sillä väestön ikääntymisen ja palvelutarpeen kasvun myötä kustannukset kasvavat vuosittain automaattisesti. Siksi palveluja on uudistettava tavalla, joka lisää palveluiden laatua mutta hillitsee kustannusten kasvua, jotta suuret veronkiristykset ja velanotto voidaan estää. Kaikki puolueet tietävät tämän tavoitteen ja tietävät myös sote-palvelujen ja julkisen talouden vakavan tilanteen. On hyvin erikoista, että SDP:n puheenjohtaja yrittää vaalien alla populistisesti johtaa suomalaisia harhaan puheella leikkauksista sote-palveluihin.”, Häkkänen kysyy.
Häkkänen muistuttaa, että VM:n arvion mukaan sote-kustannukset kasvavat jopa miljardi euroa vuodessa. Tämä tarkoittaa suomalaisille jatkuvia veronkiristyksiä ja velkaantumista, ellei oteta käyttöön parhaita palvelukäytäntöjä.
”Kustannusten kasvua voidaan hillitä ottamalla parhaat käytännöt joka puolella käyttöön. Kuntien vertailukelpoisissa sote-palveluissa on jopa 30%:n kustannuseroja. Siis saman palvelulaadun voi tuottaa joko kohtuullisella kustannuksella tai suurella kustannuksella. Jos parhaat käytännöt levitetään joka puolelle, saadaan samaan aikaan asiakkaille laadukkaita palveluja ja estettyä voimakasta kustannusten kasvua ja veronkiristyksiä. Siinä on koko sote-uudistuksen ydinasia yhdessä lauseessa. Tämän toteuttamiseen tarvitaan parempaa valtakunnallista ja alueellista johtamista”, Häkkänen sanoo.
Häkkäsen mukaan palveluiden laatua, kustannustehokkuutta ja vaikuttavuutta voidaan parantaa monituottajuudella eli yritysten ja järjestöjen osaamista hyödyntämällä. Kokoomus edistäisi muun muassa palveluseteleitä ja henkilökohtaista budjetointia sekä peruisi Marinin hallituksen toteuttaman Kela-korvausten leikkauksen.
”Tärkeintä on, että saamme perusterveydenhuollon kuntoon. Kun ihmisten terveyden ja hyvinvoinnin ongelmia voidaan ennaltaehkäistä ja hoitaa ajoissa kuntoon, säästyy sekä rahaa että inhimillistä kärsimystä. Hallituksen Kela-korvausten leikkaus oli huonoa terveyspolitiikkaa, sillä se lisää entisestään julkisen terveydenhuollon jonoja”, Häkkänen sanoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Antti HäkkänenPuolueen varapuheenjohtaja
Perustuslakivaliokunnan varapuheenjohtaja (Kaakkois-Suomen vaalipiiri)
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti.
Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta.
Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 38 kansanedustajallaan toiseksi suurin eduskuntaryhmä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kokoomuksen Sarkomaa: Keskustan eläkekatto romuttaisi työeläkejärjestelmän perusperiaatteen21.3.2026 09:01:00 EET | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja, valtiovarainvaliokunnan jäsen Sari Sarkomaa torjuu keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkosen esityksen eläkekatosta. Sarkomaan mukaan eläkekatto tarkoittaisi käytännössä uutta lisäveroa enemmän ansaitseville ja murtaisi suomalaisen työeläkejärjestelmän keskiössä olevat arvot.
Kokoomuksen Satonen: Määräaikainen työ on parempi kuin ei työtä ollenkaan20.3.2026 12:34:39 EET | Tiedote
Työ- ja tasa-arvovaliokunnan puheenjohtaja, kokoomuksen kansanedustaja Arto Satonen arvostelee opposition linjaa ristiriitaiseksi: samaan aikaan kun huolta kannetaan nuorisotyöttömyydestä, vastustetaan keinoja, joilla työhön pääsyä helpotettaisiin. Satosen mukaan määräaikainen työ on monelle nuorelle ratkaiseva askel työelämään.
Kokoomuksen Partanen: Moderni orjuus on kitkettävä juurineen – työperäiseen hyväksikäyttöön kovemmat rangaistukset18.3.2026 10:54:43 EET | Tiedote
Suomessa ei ole sijaa modernille orjatyölle, linjaa kokoomuksen varapuheenjohtaja Karoliina Partanen. Orpon hallitus tuo lakiin järeät keinot kitkeä työperäinen hyväksikäyttö ja turvata reilu kilpailu yrityksille.
Kokoomuksen Heinonen: Toimiva liikenneverkko on työn ja kasvun perusta17.3.2026 16:21:41 EET | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinonen korosti tänään puheessaan, että toimiva liikennejärjestelmä on keskeinen edellytys Suomen talouskasvulle, työllisyydelle ja huoltovarmuudelle. Heinonen piti kokoomuksen ryhmäpuheenvuoron, kun eduskunta käsitteli valtioneuvoston selontekoa valtakunnallisesta liikennejärjestelmäsuunnitelmasta vuosille 2026–2037.
Kokoomuksen Päivärinta: Marginaaliverojen alennus vahvistaa kasvua – SDP valitsee ideologian17.3.2026 16:13:20 EET | Tiedote
Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen tuore raportti vahvistaa, että hallituksen päätös laskea ylimpiä marginaaliveroja oli oikea. Verotus on Suomessa kuitenkin edelleen liian kireää. Kansanedustaja Susanne Päivärinta ihmettelee SDP:n linjaa, joka on ristiriidassa tutkimustiedon kanssa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme