Kokoomuksen Kaleva: Miksi valtio tukee Suomi-Venäjä-seuraa?

10.6.2022 07:35:07 EEST | Kokoomuksen eduskuntaryhmä | Tiedote

Jaa
Kansanedustaja Atte Kaleva vaatii ministeriötä selvittämään Suomi-Venäjä-seuran rahoitusta. Seura on saanut vuosina 2015 - 2021 valtionapuina 9,8 miljoonaa euroa. Tänä vuonna seura saa valtiolta 824 900 euroa. Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan Suomi-Venäjä-seura on käyttänyt valtionapuja niiden ehtojen vastaisesti.
Atte Kaleva. Kuvaaja: Mikko Mäntyniemi.
Atte Kaleva. Kuvaaja: Mikko Mäntyniemi.

"Suomi-Venäjä-seura saa valtionapua lähes 90 euroa jäsentä kohti. Se on huomattavasti enemmän kuin vaikkapa maanpuolustusjärjestöjen saama tuki", Kaleva sanoo.

Kansanedustaja Atte Kaleva kyseenalaistaa Suomi-Venäjä-seuran saaman tuen sekä määrältään että perusteiltaan tänään jättämässään kirjallisessa kysymyksessä.

"Suomi-Venäjä-seura ei ole aito kansalaisjärjestö, vaan sen koko olemassaolo on perustunut valtioiden myötävaikutukseen ja rahoitukseen. Historiallisesti seura on jäänne suomettumisen synkimmältä ajalta ja se on alun perin perustettu propagandakoneistoksi. Tätä tehtävää järjestö on koko historiansa ajan toteuttanut", Kaleva sanoo.

Kalevan mukaan Suomi-Venäjä-seura ei ole siinä mielessä vahingollinen, että sen toimintaa olisi tarpeen harkita kiellettäväksi. Hän kuitenkin toteaa, ettei Suomen valtion edun mukaista tukea järjestöä, eikä etenkään niin ylenpalttisesti kuin nyt tehdään.

"Miksi ihmeessä Suomen valtio tukee järjestöä, jonka alkuperäinen ja nykyinen tarkoitus on edistää vieraan ja vihamielisesti meihin suhtautuvan valtion etuja Suomessa?" Kaleva sanoo.

Kaleva vaatii ministeriötä perkaamaan järjestöavustuksia myös laajemmin. Suomi elää velaksi, mistä syystä veronmaksajien varojen käyttämisessä pitää olla tavallistakin tarkempi.

"Kolmannen sektorin ja järjestöjen perusajatus on olla itsenäisiä toimijoita. Aitojen kansalaisjärjestöjen toiminta ei voi perustua kokonaan tai edes merkittävimmiltä osin julkiseen rahoitukseen. Osa järjestöistä näyttääkin siirtyneen kolmannelta sektorilta osaksi julkista sektoria, eivätkä ne ole aidosti kansalaisten toiminnasta kumpuavia aatteellisia yhdistyksiä", Kaleva toteaa.

Kalevan mukaan valtion ei pidä tukea järjestöjä, joiden toiminta on aivan ilmeisesti Suomen ja suomalaisten edun vastaista. Myös valtionapujen väärinkäytöksiin on puututtava.

"Ehtojen vastaisesti käytetyt varat pitää pääsääntöisesti periä takaisin ja uusien myöntämiseen suhtautua aiempaa kriittisemmin. Kun väärinkäytöksiä todetaan, tulee myös aiempien vuosien käytännöt selvittää ja ryhtyä toimiin myös niiden suhteen", Atte Kaleva sanoo.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Atte Kaleva. Kuvaaja: Mikko Mäntyniemi.
Atte Kaleva. Kuvaaja: Mikko Mäntyniemi.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Kokoomuksen eduskuntaryhmä



http://www.kokoomus.fi

Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti.

Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta.

Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kokoomuksen Kopra: Suomi ei saa jäädä öljysheikkien ja Venäjän armoille15.10.2026 13:20:43 EEST | Tiedote

Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jukka Kopra kysyy, miksi perussuomalaiset haluavat heikentää Suomen energiaomavaraisuutta ja lisätä riippuvuutta ulkomaisesta öljystä. Suomen turvallisuutta ja kotimaista tuotantoa ei saa vaarantaa poliittisten irtopisteiden vuoksi. Siksi Kokoomus ei kannata jakeluvelvoitteen romuttamista tavalla, joka heikentäisi kannustimia kotimaisten ja uusiutuvien polttoaineiden tuotantoon

Kokoomuksen Vestmanilta lakialoite: Rakentamislain porsaanreikä hakkuille YVA-hankkeissa on tukittava14.10.2026 12:49:04 EEST | Tiedote

Kokoomuksen kansanedustaja, lakimies Heikki Vestman ehdottaa rakentamislain muuttamista siten, ettei ympäristövaikutusten arviointia edellyttävissä hankkeissa saisi aloittaa rakentamista valmistelevia toimenpiteitä ennen ympäristövaikutusten arviointia. Julkisuudessa on käyty viime päivinä kriittistä keskustelua Googlen datakeskushankkeiden hakkuista Muhoksella ja Kajaanissa, jonka yhteydessä on vedottu Vestmanin nyt muutettavaksi esittämään rakentamislain 109 pykälään.

Kokoomuksen Kilpi: Eskelinen johtaa tietoisesti harhaan – Orpon hallitus on turvannut maakuntalennot14.10.2026 09:53:57 EEST | Tiedote

Kokoomuksen kansanedustaja Marko Kilpi tyrmää SDP:n Seppo Eskelisen väitteen, jonka mukaan hallitus olisi pettämässä lupauksensa maakunnille. Liikenne- ja viestintäministeriön tänään julkaisema esitys maakuntalentojen ostoliikenteen lopettamisesta on virkamiesten puheenvuoro seuraavan hallituksen neuvotteluihin, ei Orpon hallituksen esitys. Orpon hallitus on päättänyt, että maakuntalennot jatkuvat kevääseen 2028.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye