Kokoomuksen Kaleva: Ottawan sopimus ja Ahvenanmaan demilitarisointi uuteen harkintaan
22.2.2023 09:53:21 EET | Kokoomuksen eduskuntaryhmä | Tiedote

Kokoomuksen kansanedustaja Atte Kaleva vaatii, että Suomen on harkittava uudelleen suhtautumistaan henkilömiinat kieltävään Ottawan sopimukseen sekä Ahvenanmaan demilitarisointiin.
"Euroopan ja myös Itämeren alueen turvallisuustilanne on muuttunut merkittävästi Venäjän aloitettua brutaalin hyökkäyssodan Ukrainassa. Suomi on reagoinut tähän jo hakemalla puolustusliitto Naton jäsenyyttä. Meidän on kuitenkin syytä tarkastella myös muita asemaamme vaikeuttavia kansainvälisiä järjestelyjä", Atte Kaleva sanoo.
Kalevan mukaan Suomi on perinteisesti pitänyt kiinni kansainvälisistä sopimuksista ja kannattanut monenkeskistä sääntöperustaisuutta. Se on hyvä lähtökohta tulevaisuudessakin. Murroskohdissa sopimuksia on kuitenkin tarpeen tarkastella uudestaan, kuten esimerkiksi Mauno Koivisto teki ilmoittaessaan, että Suomi pitää joitakin Pariisin rauhansopimuksen osia vanhentuneina.
"Nyt on samalla tavalla todettava, että sellaiset jälkisuomettuneisuuden ajan sopimukset kuin esimerkiksi Ottawan sopimus on arvioitava uudestaan. Me olemme pyrkineet korvaamaan henkilömiinoja muilla keinoilla, mutta tosiasia kuitenkin on, että tarvitsemme edelleen miinoja ja niihin liittyvää pelotevaikutusta", Kaleva sanoo.
Kansainvälisoikeudellisesti Suomi vastaa Ahvenanmaan turvallisuudesta, mutta ei käytännössä voi etukäteen varautua alueen sotilaalliseen puolustamiseen.
"Ei oikein istu tämän päivän maailmaan, että Suomi joutuu puolustamaan Ahvenanmaata kädet sidottuna. On suorastaan irvokasta, että rauhaa saarimaakunnassa valvoo juuri Venäjä. Jos tietäisimme Kansainliiton puhelinnumeron, voisimme soittaa ja selittää, ettei tässä ole järkeä. Emme kuitenkaan tiedä minne soittaa, kun Kansainliittoakaan ei enää ole. Sopimus on yksiselitteisesti kaikilta osin vanhentunut", Kaleva sanoo.
Kalevan mukaan nykyinen Itämeren turvallisuustilanne edellyttää, että Suomen on voitava varautua Ahvenanmaan puolustamiseen. Alueelle on voitava rakentaa puolustuksellisia rakenteita ja sotilaiden pitää saada myös harjoitella ja tarvittaessa lisätä läsnäoloaan alueella.
"Ahvenanmaan sopimusjärjestelyyn liittyy ajatus alueen neutraliteetista. Nykyisessä turvallisuuspoliittisessa tilanteessa tämä on hyvin epärealistinen lähtökohta. Saarten strategisen sijainnin takia on suorastaan todennäköistä, että Venäjällä on intressi ja halu alueen haltuun ottamiseen osana Itämeren alueen sotatoimia. Siihen on järkevää ja välttämätöntä varautua. Ahvenanmaan puolustamisen pitää olla myös käytännössä toteutettavissa", Kaleva sanoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Atte KalevaKansanedustaja
(Helsingin vaalipiiri)
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti.
Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta.
Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 38 kansanedustajallaan toiseksi suurin eduskuntaryhmä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kokoomuksen Kopra: SDP haluaa talouskasvua, mutta vastustaa sen edellytysten luomista23.5.2026 15:12:36 EEST | Tiedote
SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman puhui puoluekokouksen avauspuheen, jossa hän korosti talouskasvun merkitystä hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuuden turvaajana. Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jukka Kopra huomauttaa, että SDP on jatkuvasti vastustanut kaikkia hallituksen kasvutoimia, tuomatta mitään omia esityksiä keskusteluun.
Kokoomuksen Valkonen SDP:n velkajarrukiistasta: ”Suomelle todella tuhoisaa, jos suuri puolue irtoaa yhteisestä sovusta”23.5.2026 10:35:23 EEST | Tiedote
Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Ville Valkonen on huolissaan SDP:n puoluekokouksen alla kärjistyneestä talouspoliittisesta linjariidasta. Valkosen mukaan vastuullisten puolueiden pitäisi nyt vahvistaa luottamusta Suomen talouteen, ei rakentaa perusteita velkaantumisen jatkamiselle. Hän vaatii SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtmania puhaltamaan pelin poikki.
Kokoomusedustajat vaativat lisää läpinäkyvyyttä järjestöjen rahoitukseen: veronmaksajalla on oikeus tietää, mihin rahat käytetään23.5.2026 07:03:00 EEST | Tiedote
Eduskunnan tarkastusvaliokunta on hyväksynyt VTV:n vuosikertomuksen käsittelyn yhteydessä kirjauksia, joilla lisätään järjestörahoituksen avoimuutta, vähennetään hallinnollista taakkaa ja ohjataan avustuksia nykyistä vahvemmin varsinaiseen auttamistyöhön.
Kokoomuksen Vikman: Koululaisten lomista päätettävä lasten ja oppimisen ehdoilla22.5.2026 14:20:54 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja Sofia Vikmanin mukaan kaikki mahdolliset muutokset koululaisten loma-aikoihin on arvioitava lasten ja nuorten etu sekä oppiminen edellä, ei muiden intressien pohjalta.
Kokoomuksen Laiho: Hyviä uutisia sotesta – erikoissairaanhoidon jonot puolittuneet alkuvuonna22.5.2026 13:33:10 EEST | Tiedote
Kokoomuksen lääkärikansanedustaja ja sosiaali- ja terveysvaliokunnan varapuheenjohtaja Mia Laiho iloitsee erikoissairaanhoidon jonojen merkittävästä lyhentymisestä. Hoitoonpääsy ja yhdenvertaisuus sote-palveluissa ovat parantuneet koko maassa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme