Kokoomuksen Kauma: Etyjin on uudistuttava
22.9.2022 12:16:36 EEST | Kokoomuksen eduskuntaryhmä | Tiedote

Etyjin parlamentaarisen yleiskokouksen Suomen valtuuskunta järjestää perjantaina 23.9. eduskunnan Pikkuparlamentissa koko päivän mittaisen seminaarin, jonka aiheena on Etyjin ja sen parlamentaarisen yleiskokouksen rooli Euroopan muuttuvassa turvallisuusrakenteessa.
Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja ja Etyjin parlamentaarisen yleiskokouksen varapuheenjohtaja Pia Kauma on toiminut Helsingin seminaarin aloitteentekijänä sekä valmistelleen työryhmän puheenjohtajana. Seminaari on osa yleiskokouksen vuonna 2020 käynnistämää Call for Action – Helsinki +50 -hanketta, jonka tarkoitus on uudistaa järjestön toimintaa.
”Etyjin rooli ja merkitys Euraasian turvallisuusarkkitehtuurissa on murroksessa 50 vuotta sen jälkeen, kun Helsingin päätösasiakirja allekirjoitettiin. Eduskunnassa järjestettävässä seminaarissa tavoitteena on tuottaa käytännöllisiä näkemyksiä ja suosituksia Etyjin ja erityisesti Etyjin parlamentaarisen yleiskokouksen toiminnan kehittämiseksi”, Kauma sanoo.
”Presidentti Niinistö on ollut aloitteellinen ehdottaessaan puheenjohtajuutta vuodelle 2025. Vaikka tilanne juuri nyt on erittäin vaikea emmekä tiedä kuinka kauan se jatkuu, koen, että meillä on vastuuta ja velvoittavuutta tässä prosessissa. Haluan olla aktiivisesti mukana tässä työssä ja siten tukemassa Suomen tulevaa Etyj-puheenjohtajuutta vuonna 2025”, Kauma sanoo.
Tukea Suomen tulevalle Etyj-puheenjohtajuudelle – Helsingin henki on löydettävä uudelleen
Seminaarin avauspuheenvuoron pitävät mm. eduskunnan puhemies Matti Vanhanen ja Etyjin parlamentaarisen yleiskokouksen puheenjohtaja Margareta Cederfelt. Keskustelujen alustajina kuullaan sekä Etyjin toiminnan hyvin tuntevia että ulkopuolisia näkökulmia tarjoavia asiantuntijoita.
”Voi sanoa, että niin kutsuttu Helsingin henki on tällä hetkellä hiipunut olemattomiin Venäjän hyökkäyssodan seurauksena. Tämän hankkeen tavoitteena on pohtia rooliamme osana kansainvälistä yhteisöä, jossa toimii myös muita turvallisuus- ja ihmisoikeusjärjestöjä, kuten YK ja Euroopan neuvosto”, Kauma sanoo.
”Etyj ei voi asettaa pakotteita, kuten esimerkiksi Euroopan unioni, mutta voimme tarjota foorumin vuoropuhelulle sekä toimintatapoja, joilla maiden on vaikeiden konfliktienkin jälkeen mahdollisuus edetä demokratian ja yhteiskunnan vakaan rakentamisen tiellä. Maailmaan tarvitaan joka tapauksessa kansainvälinen yhteisö, joka pystyy paremmin estämään konfliktien eskaloitumista täysmittaiseksi sodaksi. Jos ei Etyjiä jo olisi, se pitäisi keksiä uudelleen”, Kauma sanoo.
Etyjin 57 osallistujamaata ovat sitoutuneet kriisien ennaltaehkäisyyn ja rauhanomaisiin ratkaisuihin
Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö on maantieteellisesti mitaten maailman laajin alueellinen turvallisuusjärjestö, johon siihen kuuluu Euroopan maiden lisäksi Yhdysvallat ja Kanada sekä Keski-Aasian maat aina Mongoliaan saakka.
Perjantain seminaariin osallistuu vajaat kaksikymmentä Etyjin parlamentaarisen yleiskokouksen laajennetun puheenjohtajiston jäsentä sekä lisäksi virkamieskuntaa Etyjin yleiskokouksen sihteeristöstä.
Call for Action – Helsinki +50 -hanketta vetää Etyjin entinen pääsihteeri, suurlähettiläs Lamberto Zannier, joka pitää Helsingin seminaarin yhteenveto- ja päätöspuheenvuoron.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pia KaumaEduskuntaryhmän varapuheenjohtaja
(Uudenmaan vaalipiiri)
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti.
Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta.
Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kokoomuksen Partanen: mihin Lindtman kohdistaisi vielä 150 miljoonan lisäleikkaukset valtionavustuksista?25.4.2026 14:20:00 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja ja varapuheenjohtaja Karoliina Partanen vaatii SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtmanilta vastausta siihen, mihin SDP vielä kohdistaisi vuoden 2024 vaihtoehtobudjetissaan esittämät 150 miljoonan euron lisäleikkaukset valtionavustuksiin.
Kokoomuksen Limnell: Hallitus teki tärkeitä ratkaisuja Suomen turvallisuuden vahvistamiseksi23.4.2026 20:48:19 EEST | Tiedote
Suomen turvallisuusympäristö on muuttunut pysyvästi. Epävarmuus Euroopassa on kasvanut, Venäjän toiminta muodostaa pitkäkestoisen uhan ja sodankäynti kehittyy teknologisen murroksen myötä nopeammin kuin koskaan. Tässä tilanteessa Suomella ei ole varaa viivyttelyyn, turvallisuutta on vahvistettava ennakoivasti ja pitkäjänteisesti.
Kokoomuksen Lahdenperä: Jokaisella lapsella on oikeus oppia - osaamistakuu vahvistaa suomalaista peruskoulua23.4.2026 17:30:00 EEST | Tiedote
Osaamistakuu varmistaa perusopetuksen oppilaiden vähimmäisosaamisen sekä oikeudenmukaisen ja yhtenäisen arvioinnin. Osaamistakuulla varmistamme, että apua saa ajoissa ja että jokainen saa mahdollisuuden onnistua.
Kokoomuksen Wallinheimo: SDP:n talouspoliittinen sekoilu jatkuu – kolme eri linjaa kolmessa viikossa23.4.2026 16:05:00 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja Sinuhe Wallinheimo hämmästelee SDP:n varapuheenjohtajan Nasima Razmyarin tänään julkaisemaa kehysriihikritiikkiä.
Sinuhe Wallinheimo suuren valiokunnan puheenjohtajaksi23.4.2026 14:52:29 EEST | Tiedote
Kokoomuksen eduskuntaryhmä esittää kansanedustaja Sinuhe Wallinheimoa eduskunnan suuren valiokunnan puheenjohtajaksi. Päätös tehtiin eduskuntaryhmän kokouksessa 23.4.2026. Wallinheimo seuraa tehtävässä eduskunnasta lähtevää kokoomuksen kansanedustaja Saara-Sofia Siréniä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme