Kokoomuksen Kaunisto ja Satonen: Suomi kaipaa kokonaisvaltaista teollisuuspolitiikkaa

Kokoomuksen kansanedustajat Ville Kaunisto ja Arto Satonen esittävät seuraavaan hallitusohjelmaan kokonaisvaltaista näkemystä Suomen teollisuuspolitiikasta. Kaunisto ja Satonen listaavat 10 kulmakiveä seuraavan vaalikauden kokonaisvaltaiselle teollisuuspolitiikalle (tiedotteen lopussa).
“Maailman blokkiutuessa ja protektionismin kiihtyessä suomalaisen teollisuuden tulevaisuus on haastettuna. Suomen täytyy uskaltaa toimia proaktiivisesti Euroopan unionissa vahvistaen suomalaisen teollisuuden asemaa, mutta myös toimet kotimaassa ovat keskiössä”, Kaunisto sanoo.
”Teollisuus on ollut keskeinen tekijä Suomen nykyisen vaurauden luomisessa. Se on nykyisen korkean elintasomme kivijalka. Erityisesti vientiteollisuus on ratkaisevan tärkeää Suomen taloudelle. Siksi meidän on varmistettava, että seuraava hallitus turvaa omilla ratkaisuillaan kotimaisen teollisuuden toimintaedellytykset ja kansainvälisen kilpailukyvyn”, Kaunisto sanoo.
Kaunisto korostaa sujuvien liikenne- ja logistiikkayhteyksien merkitystä Suomelle. Kauniston mukaan erityinen huomio on kohdistettava vientiteollisuuden kannalta keskeisiin väyliin.
“Menestyvää teollisuutta ei voi olla ilman toimivia liikenneyhteyksiä. Meidän on huolehdittava Suomen saavutettavuudesta ja logistisesta kilpailukyvystä yritysten, investointien ja työpaikkojen houkuttelemiseksi. On tärkeää panostaa vientiteollisuuden kannalta keskeisiin väyliin. Hyvä esimerkki on Suomen suurimpaan yleissatamaan Hamina-Kotkan satamaan johtava kymenlaakson valtatie 15, jonka merkitys Suomen viennille on entisestään korostunut Saimaan kanavan sulkeuduttua”, Kaunisto sanoo.
Satonen korostaa tarvetta Suomen työmarkkinoiden uudistamiseksi. Satosen mielestä seuraavan hallituksen on edistettävä sopimisen vapautta kaikilla työpaikoilla ja uudistettava työrauhalainsäädäntöä laittomien lakkojen kitkemiseksi.
“Vientiteollisuuden kilpailukyky globaaleilla markkinoilla edellyttää joustavia työmarkkinoita, jotta yritykset voivat mukautua nopeasti muuttuviin markkinaolosuhteisiin. On myös työntekijöiden etu, että työpaikat säilyvät nimenomaa Suomessa”, Satonen sanoo.
“Työmarkkinoiden uudistaminen on välttämätöntä vientiteollisuuden kannattavuuden ylläpitämiseksi. Toimivat työmarkkinat houkuttelevat kansainvälistä osaamista ja investointeja, mikä puolestaan vahvistaa Suomen asemaa kilpailukykyisenä vientimaana”, Satonen jatkaa.
Kokonaisvaltaisen teollisuuspolitiikan kulmakivet:
1. Hallitus vaikuttaa Euroopan unionissa ennakoiden ja etupainotteisesti erityisesti Suomen teollisuuden kilpailukyvyn kannalta keskeisiin lainsädääntöhankkeisiin.
2. Hallitus uudistaa suomalaisia työmarkkinoita sopimisen vapautta edistämällä ja työrauhalainsäädäntöä päivittämällä.
3. Hallitus kasvattaa työ- ja opiskeluperäistä maahanmuuttoa ja sujuvoittaa kansainvälistä rekrytointia.
4. Hallitus huolehtii osaavan työvoiman panostamalla koulutukseen ja tutkimukseen sekä lisäämällä korkeakoulujen aloituspaikkoja.
5. Hallitus nostaa TKI-rahoituksen kohti 4 prosenttia BKT:sta.
6. Hallitus huolehtii toimintaympäristön vakaudesta ja ennustettavuudesta sekä verotuksen kilpailukykyisyydestä ja kannustavuudesta.
7. Hallitus sujuvoittaa teollisuuden ja energiatuotannon investointien lupa- ja valitusprosesseja.
8. Hallitus huolehtii Suomen saavutettavuudesta ja sisäisen liikenteen sujuvuudesta toimivilla liikenneyhteyksillä.
9. Hallitus edistää puhtaan, edullisen ja toimitusvarman energiatuotannon rakentamista Suomeen.
10. Hallitus tavoittelee keskisuurten yritysten lukumäärän kasvattamista kunnianhimoisella ohjelmalla.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ville KaunistoKansanedustaja
(Kaakkois-Suomen vaalipiiri)
Arto SatonenKansanedustaja
Kokoomuksen valiokuntavastaava työelämä- ja tasa-arvovaliokunnassa (Pirkanmaan vaalipiiri)
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti.
Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta.
Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 38 kansanedustajallaan toiseksi suurin eduskuntaryhmä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kansanedustaja Sari Sarkomaa sairauslomalle24.5.2023 08:41:20 EEST | Tiedote
Kansanedustaja, kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Sari Sarkomaa jää sairauslomalle rintasyövän hoidon vuoksi.
Kokoomuksen Tere Sammallahden vappupuhe1.5.2023 19:52:48 EEST | Tiedote
Kansanedustaja Tere Sammallahti puhui vappupäivänä Espoossa.
Kokoomuksen Mykkänen: Hallituksen on löydettävä ratkaisu velkakierteen katkaisuun27.4.2023 14:17:18 EEST | Tiedote
Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kai Mykkänen on tyytyväinen käytyihin hallitustunnusteluihin. Eduskuntaryhmä lähtee hallitustunnustelija Petteri Orpon esityksen mukaisesti muodostamaan hallitusta Perussuomalaisten, RKP:n ja Kristillisdemokraattien kanssa. Hallitusneuvottelut alkavat Säätytalolla 2.5.2023.
Kokoomus esittää eduskunnan puhemieheksi Petteri Orpoa11.4.2023 10:33:52 EEST | Tiedote
Kokoomuksen eduskuntaryhmän ehdokas eduskunnan puhemieheksi on Petteri Orpo. Eduskuntaryhmän puheenjohtajana jatkaa Kai Mykkänen.
Kokoomus Risikko: Hallitus jarruttaa hoitojonojen lyhentämistä1.4.2023 15:43:25 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja Paula Risikko sanoo, että Sanna Marinin hallitus on pidentänyt hoitojonoja ja viivytellyt ihmisten hoitoon pääsemistä leikkaamalla Kela-korvausta. Risikko vaatii leikkauksen perumista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme