Kokoomuksen Keto-Huovinen: Päihdehoitoon on saatava hoitotakuu

Jaa

Kansanedustaja Pihla Keto-Huovinen on jättänyt tänään hallitukselle toimenpidealoitteen päihdehoitotakuun käyttöönottamiseksi. Aloitteen mukaan päihdehoitoon hakeutuvan tulee päästä hoidontarpeen arviointiin viipymättä ja hänelle tulee taata hoitopaikka hoitotakuun mukaisesti.

Kokoomuksen kansanedustaja Pihla Keto-Huovisen mielestä päihdehoitoon tulisi saada hoitotakuu yhtä lailla kuin muuhunkin sairaanhoitoon. Nykyisin päihdeongelmainen henkilö voi joutua odottamaan hoitopaikkaa kuukausia. Lisäksi hoitoon pääsyn kriteerit ja hoitojonot vaihtelevat paikkakunnittain ja pahimmillaan lähetteen saamiseksi vaaditaan jopa viikon päihteettömyys, jossa on vaikea onnistua, kun elämänhallinta on heikkoa.

”Suurimpaan osaan huumausaineiden aiheuttamista ongelmista ja samalla myös huumeiden käytön lieveilmiöistä on yksi selkeä ratkaisu. Se on riittävä, oikea-aikainen ja laadukas hoito, joka ottaa huomioon potilaan yksilöllisen tilanteen, erilaiset elämänhallinnan ongelmat sekä riittävän tuen hoidosta pääsyn jälkeen”, Keto-Huovinen sanoo.

Keto-Huovisen mukaan myös päihdeongelmaisen tahdonvastaisen hoidon saamista tulee helpottaa. 

”Vaikka päihteiden käyttö olisi henkilölle itselleen esimerkiksi sairauden vuoksi hengenvaarallista, tahdonvastaiseen hoitoon määrääminen on tehty todella hankalaksi. Potilaan määräämisen tahdonvastaiseen hoitoon tulisi olla helpompaa, jos se katsotaan hoidon tarpeen arvioinnissa parhaaksi vaihtoehdoksi”, Keho-Huovinen sanoo.

Keto-Huovinen myös huomauttaa, että päihdesairaus ei saa olla este siihen liittyvien tai jopa siihen altistavien mielenterveysongelman hoitamiselle.

Keto-Huovinen toimii Irti Huumeista ry:n hallituksessa. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kokoomuksen eduskuntaryhmä

00102 EDUSKUNTA

http://www.kokoomus.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kokoomuksen Valtonen: Nato-jäsenyys selkeyttää Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittista asemaa17.5.2022 11:57:08 EEST | Tiedote

Kokoomuksen varapuheenjohtajan ja eduskunnan ulkoasianvaliokunnan jäsenen Elina Valtosen mielestä Nato-jäsenyys selkeyttää merkittävällä tavalla Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittista asemaa. Se mahdollistaa myös yhä syvemmän eurooppalaisen turvallisuusajattelun. Ulkoasianvaliokunnan mietintö Suomen turvallisuusympäristön muutoksesta ja Nato-jäsenyydestä valmistui tänään.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme