Kokoomuksen Kopra: Reserviläisten osallistuminen Nato-puolustukseen määriteltävä
22.8.2023 10:30:13 EEST | Kokoomuksen eduskuntaryhmä | Tiedote

Kokoomuksen kansanedustaja, puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Jukka Kopran mukaan Suomi ankkuroituu osaksi länttä Nato-jäsenyyden myötä. Vaikka Suomen alueen turvaaminen on edelleen maamme ykkösasia, osallistumme mahdollisten uhkien pysäyttämiseen myös rajojemme ulkopuolella ennen kuin ne saavuttavat Suomen. Seuraavaksi tuleekin käydä keskustelu siitä, miten Suomi osallistuu Nato-puolustuksen toimiin osana liittoa.
”Joidenkin toimintojen osalta olemme jo pitkällä. Esimerkiksi ilma- ja merivoimissa toimintojen yhteensovittelu on hyvällä mallilla. Sen sijaan maavoimia koskien tarvitaan vielä keskustelua. Jotta voimme osallistua operaatioihin rajojemme ulkopuolella, tarvitaan nopeasti lähetettäviä joukkoja. Kantahenkilökunnan ja sopimussotilaiden lisäksi joukkoihin lukeutuisi reserviläisiä. Ja juuri reserviläisten osalta yhteiskunnallinen keskustelu on vielä käymättä”, Kopra kertoo.
”Kysymys on ajankohtainen ja puolustusselonteko tarjoaa mahdollisuuden käydä keskustelua reserviläisten osallistumisesta Nato-operaatioihin. On tärkeää luoda selkeät toimintatavat, joilla varmistetaan riittävä vapaaehtoisten reserviläisten määrä, jos tilanne tulisi ajankohtaiseksi”, sanoo Kopra.
Kopra muistuttaa myös siitä, että puolustuksen tarpeisiin on oltava riittävä määrä materiaalia. Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan on osoittanut, että Suomen ja Länsi-Euroopan puolustusmateriaalituotanto ei ole riittävällä tasolla.
”Meidän pitää ensisijaisesti huolehtia omien varastojemme riittävyydestä, mutta myös tukea Ukrainaa. Näköpiirissä ei valitettavasti ole viitteitä sodan loppumisesta ja Ukraina tulee tarvitsemaan materiaalitukea tulevaisuudessakin. Ainoa vastaus tilanteeseen on läntisen puolustusmateriaalituotannon olennainen kasvattaminen”, Kopra tiivistää.
”EU:n ampumatarvikkeiden tuotantoa tukeva säädös ASAP oli hyvä alku. Vielä kuitenkin puuttuu selkeä suunnitelma siitä, miten paljon ja millä aikataululla puolustusmateriaalia tuotetaan. Se olisi tuottajien etu, mutta tietysti Ukrainan osalta erityisen kriittinen lyhyen aikavälin kysymys. Päätöksiä on tehtävä ripeästi, jotta toimet tuotannon kasvattamiseksi etenevät”, Kopra toteaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jukka KopraKansanedustaja
Kaakkois-Suomen vaalipiiri
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti.
Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta.
Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kokoomuksen Sarkomaa: Keskustan eläkekatto romuttaisi työeläkejärjestelmän perusperiaatteen21.3.2026 09:01:00 EET | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja, valtiovarainvaliokunnan jäsen Sari Sarkomaa torjuu keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkosen esityksen eläkekatosta. Sarkomaan mukaan eläkekatto tarkoittaisi käytännössä uutta lisäveroa enemmän ansaitseville ja murtaisi suomalaisen työeläkejärjestelmän keskiössä olevat arvot.
Kokoomuksen Satonen: Määräaikainen työ on parempi kuin ei työtä ollenkaan20.3.2026 12:34:39 EET | Tiedote
Työ- ja tasa-arvovaliokunnan puheenjohtaja, kokoomuksen kansanedustaja Arto Satonen arvostelee opposition linjaa ristiriitaiseksi: samaan aikaan kun huolta kannetaan nuorisotyöttömyydestä, vastustetaan keinoja, joilla työhön pääsyä helpotettaisiin. Satosen mukaan määräaikainen työ on monelle nuorelle ratkaiseva askel työelämään.
Kokoomuksen Partanen: Moderni orjuus on kitkettävä juurineen – työperäiseen hyväksikäyttöön kovemmat rangaistukset18.3.2026 10:54:43 EET | Tiedote
Suomessa ei ole sijaa modernille orjatyölle, linjaa kokoomuksen varapuheenjohtaja Karoliina Partanen. Orpon hallitus tuo lakiin järeät keinot kitkeä työperäinen hyväksikäyttö ja turvata reilu kilpailu yrityksille.
Kokoomuksen Heinonen: Toimiva liikenneverkko on työn ja kasvun perusta17.3.2026 16:21:41 EET | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinonen korosti tänään puheessaan, että toimiva liikennejärjestelmä on keskeinen edellytys Suomen talouskasvulle, työllisyydelle ja huoltovarmuudelle. Heinonen piti kokoomuksen ryhmäpuheenvuoron, kun eduskunta käsitteli valtioneuvoston selontekoa valtakunnallisesta liikennejärjestelmäsuunnitelmasta vuosille 2026–2037.
Kokoomuksen Päivärinta: Marginaaliverojen alennus vahvistaa kasvua – SDP valitsee ideologian17.3.2026 16:13:20 EET | Tiedote
Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen tuore raportti vahvistaa, että hallituksen päätös laskea ylimpiä marginaaliveroja oli oikea. Verotus on Suomessa kuitenkin edelleen liian kireää. Kansanedustaja Susanne Päivärinta ihmettelee SDP:n linjaa, joka on ristiriidassa tutkimustiedon kanssa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme