Kokoomuksen Mykkänen esittää kahdeksan miljardin pääomitusta korkeakouluille - ”Rahat turvaan sammonryöstöiltä”
18.3.2023 10:36:57 EET | Kokoomuksen eduskuntaryhmä | Tiedote

Kokoomuksen kansanedustaja ja eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kai Mykkänen haluaa siirtää ensi vaalikaudella valtionyhtiö Solidiumin omistukset korkeakoulujen taseisiin. Solidiumin salkussa on valtion ei-strategiset pörssiosakkeet. Pääomitus moninkertaistaisi korkeakoulujen sijoitusvarallisuuden ja turvaisi niille valtion rahoituksesta riippumatonta osinkovirtaa. Mykkäsen mukaan korkeakoulut voisivat käyttää omaisuuden osinkotuottoja mm. tutkimus- ja kehittämistoimintaan.
“Tämä olisi historiallinen ja massiivinen siirto. Korkeakoulut voisivat osakkeiden vuosittaisella tuotolla hoitaa leijonanosan tulevan vaalikauden tutkimus- ja tuotekehityspanostusten lisäyksestä. Panostuksista on parlamentaarinen sopu, mutta toteutustapa on vielä auki”, Mykkänen sanoo.
Mykkänen korostaa, että siirto lisäisi korkeakoulujen autonomiaa. Mykkänen muistuttaa, että maailman huippuyliopistoilla on tyypillisesti huomattava sijoitusvarallisuus, jolla ne rahoittavat toimintaansa.
“Siirto antaisi korkeakouluille pysyvästi satojen miljoonien eurojen uuden tulovirran. Lisäksi valtion omaisuus olisi sellaisessa käytössä, jossa se taatusti tuottaa yhteiskunnallista hyvää. Alueellisesti toimivat mutta maailmalle avautuvat korkeakoulut ovat parhaita mahdollisia kasvurahastoja”, Mykkänen sanoo.
“Korkeakouluilla on jo nyt sijoitusvarallisuutta, eli niillä on kaikilla hyvää osaamista sijoitusten itsenäiseen hoitamiseen. Pääomitus voitaisiin kuitenkin toteuttaa myös siten, että Solidium, korkeakoulujen niin halutessa, voisi edelleen pyörittää sijoitussalkkua, mutta omistajina olisivat jatkossa suomalaiset korkeakoulut”, Mykkänen sanoo.
“Monilla hallituksilla on ollut halukkuutta käyttää valtion omaisuutta juokseviin menoihin. Viimeksi Rinteen hallitus myi valtion omaisuutta kolmen miljardin euron edestä, käyttäen sen osin pysyviin menoeriin. Tämä ei ole Kokoomuksen mielestä hyvää politiikkaa. Valtion omaisuutta ei pidä myydä juoksevien menojen kattamiseksi. Korkeakouluille siirrettynä valtion omaisuus olisi jatkossa suojassa tällaisilta sammonryöstöiltä”, Mykkänen sanoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kai MykkänenEduskuntaryhmän puheenjohtaja
(Uudenmaan vaalipiiri)
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti.
Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta.
Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 38 kansanedustajallaan toiseksi suurin eduskuntaryhmä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kokoomuksen Kopra Lindtmanille: SDP:n kannattaa laittaa ensin oma ulkopoliittinen linjansa kuntoon25.9.2026 22:24:02 EEST | Tiedote
Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jukka Kopra hämmästelee SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtmanin puheita epäluottamuksesta koko hallitukselle Lähi-idän politiikan vuoksi. Kopran mukaan SDP on heikoilla jäillä syyttäessään muita ulko- ja turvallisuuspolitiikan epäselvyydestä.
Kokoomuksen Valtola: Suoratoistojättien on investoitava myös suomalaisiin tarinoihin25.9.2026 11:08:14 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja Oskari Valtola pitää hallituksen esitystä tilausohjelmapalveluiden investointivelvoitteesta tärkeänä askeleena kotimaisen audiovisuaalisen alan kasvun vahvistamiseksi. Valtolan mukaan nykytilanne asettaa kotimaiset toimijat epäreiluun asemaan. On kohtuullista, että Suomesta tuloja saavat kansainväliset suoratoistopalvelut osallistuvat myös suomalaisen sisällön rahoittamiseen ja tuotantoon.
Kokoomuksen Autto: SDP:n Timo Harakka levittää vääriä väitteitä Israelista ja Häkkäsestä24.9.2026 15:17:29 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja, puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Heikki Autto tyrmää SDP:n kansanedustaja Timo Harakan Facebook-päivityksen, jossa tämä arvosteli puolustusministeri Antti Häkkäsen virkamatkaa Israeliin.
Kokoomuksen Jäntti SDP:lle: Millä rahoitatte tämänkin uuden menon?24.9.2026 15:00:56 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja Aleksi Jäntti vaatii SDP:tä kertomaan, millä rahalla se taittaisi väyläverkon korjausvelan kasvun. SDP:n liikenne- ja viestintävaliokunnan jäsenet arvostelevat tienpitoa, mutta oma vaihtoehto loistaa poissaolollaan.
Kokoomuksen Heikkinen: SDP ja keskusta löysivät toisensa yrittäjän lompakolta24.9.2026 09:47:52 EEST | Tiedote
Keskuskauppakamarin veropaneelissa SDP ja keskusta löysivät yhteisymmärryksen monista veronkorotuksista. Keskustalla ja SDP:llä on sama suunta – se on yrittäjän lompakkoa kohti. Tämä osoittaa kokoomuksen kansanedustajan ja verojaoston puheenjohtajan Janne Heikkisen mielestä, miten kauas keskusta on ajautunut yrittäjäjuuriltaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme