Kokoomuksen Satonen vappupuheessaan: Kannustinloukkuja purettava välittömästi
1.5.2022 13:32:14 EEST | Kokoomuksen eduskuntaryhmä | Tiedote

Kokoomuksen kansanedustaja Arto Satonen nosti Porin Kokoomuksen vappujuhlassa esille työmarkkinoiden kannustinongelman. Satonen viittasi Etlan tuoreeseen tutkimukseen, jonka mukaan Suomessa on 100 000 työtöntä, joilla työllistyminen lisäisi käteen jääviä tuloja alle neljänneksellä.
"Monilla työllistyvillä todellinen veroaste on 75% ja jopa yli, kun lasketaan verot, päivähoitomaksujen korotukset ja asuntotuen menetykset. Yhteiskunnassa on paljon korjattavaa, kun edes kokoaikatyön saaminen ei suurella osaa työttömistä paranna merkittävästi toimeentuloa", Satonen sanoi.
Satosen mielestä kannustinloukkujen purkamiselle on juuri nyt kova tarve, koska samaan aikaan avoimia työpaikkoja on ennätysmäärä. Helmikuussa 2022 avoimia työpaikkoja oli työ- ja elinkeinoministeriön mukaan jopa 242 000. Satosen muistuttaa, että työvoimapula koskettaa lähes kaikkia toimialoja.
”Kannustinloukuista on jo tullut este talouden ja työllisyyden kasvulle ja sitä kautta suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan kestävälle rahoitukselle”, Satonen sanoi.
Kokoomus esitti viime syksyn budjettikeskustelun yhteydessä omassa vaihtoehtobudjetissaan useita keinoja, joilla kannustinloukkuja olisi voitu purkaa. Näitä ovat esimerkiksi ansiosidonnaisen työttömyysturvan porrastus, ylivelkaantuneiden suojaosan korotus, opiskelijoiden vapaan tulorajan pysyvä ja tuntuva nosto, asumistuen uudistaminen sekä päivähoitomaksujen alentaminen.
"Annan Marinin hallitukselle pisteet eläkeputken poistamisesta, mutta valitettavasti muut työn tarjontaa lisäävät uudistukset puuttuvat. Tehdään historiallinen ja kauaskantoinen virhe, jos kannustinloukkuja ei pureta nyt, kun työmarkkinat suorastaan huutavat työvoimaa”, Satonen sanoi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Arto SatonenKansanedustaja
Kokoomuksen valiokuntavastaava työelämä- ja tasa-arvovaliokunnassa (Pirkanmaan vaalipiiri)
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti.
Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta.
Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kokoomuksen Valtola: Suoratoistojättien on investoitava myös suomalaisiin tarinoihin25.9.2026 11:08:14 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja Oskari Valtola pitää hallituksen esitystä tilausohjelmapalveluiden investointivelvoitteesta tärkeänä askeleena kotimaisen audiovisuaalisen alan kasvun vahvistamiseksi. Valtolan mukaan nykytilanne asettaa kotimaiset toimijat epäreiluun asemaan. On kohtuullista, että Suomesta tuloja saavat kansainväliset suoratoistopalvelut osallistuvat myös suomalaisen sisällön rahoittamiseen ja tuotantoon.
Kokoomuksen Autto: SDP:n Timo Harakka levittää vääriä väitteitä Israelista ja Häkkäsestä24.9.2026 15:17:29 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja, puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Heikki Autto tyrmää SDP:n kansanedustaja Timo Harakan Facebook-päivityksen, jossa tämä arvosteli puolustusministeri Antti Häkkäsen virkamatkaa Israeliin.
Kokoomuksen Jäntti SDP:lle: Millä rahoitatte tämänkin uuden menon?24.9.2026 15:00:56 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja Aleksi Jäntti vaatii SDP:tä kertomaan, millä rahalla se taittaisi väyläverkon korjausvelan kasvun. SDP:n liikenne- ja viestintävaliokunnan jäsenet arvostelevat tienpitoa, mutta oma vaihtoehto loistaa poissaolollaan.
Kokoomuksen Heikkinen: SDP ja keskusta löysivät toisensa yrittäjän lompakolta24.9.2026 09:47:52 EEST | Tiedote
Keskuskauppakamarin veropaneelissa SDP ja keskusta löysivät yhteisymmärryksen monista veronkorotuksista. Keskustalla ja SDP:llä on sama suunta – se on yrittäjän lompakkoa kohti. Tämä osoittaa kokoomuksen kansanedustajan ja verojaoston puheenjohtajan Janne Heikkisen mielestä, miten kauas keskusta on ajautunut yrittäjäjuuriltaan.
Kokoomuksen Kilpi: Päällystämme asfalttia yli neljänneksen maapallon ympärysmitasta23.9.2026 17:19:17 EEST | Tiedote
Liikenne- ja viestintävaliokunnan jäsen, kansanedustaja Marko Kilpi iloitsee hallituskauden panostuksista tiestön kunnossapitoon. Hallituskauden aikana maanteitä päällystetään arviolta noin 11 000 kilometriä. Matka vastaa yli neljännestä maapallon ympärysmitasta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme