Kokoomuksen Talvitie: Valtion virassa toimiville on taattava turvalliset ja terveelliset toimitilat
16.11.2022 14:56:30 EET | Kokoomuksen eduskuntaryhmä | Tiedote

Arvoisa puhemies,
123 poliisilaitoksen työntekijää työterveyden asiakkaana sisäilmaoireiden vuoksi. Pahimmillaan n. 80% poliisivankilan vartijoista yhtä aikaisesti sairaslomalla sisäilmaoireiden vuoksi. Uusia astmatapauksia, astman pahenemisia, pitkäaikaisia keuhkoputken tulehduksia.” Tämä on valitettavasti tositapahtumia 2010-luvun Suomesta, Oulun poliisi- ja oikeustalosta ja Senaatin epäonnistuneesta peruskorjauksesta, jonka kaupungin rakennusvalvonta määräsi keskeyttämään.
Arvoisat kollegat, on varmistettava, ettei vastaava tapaus toistu missään muualla Suomessa. Valitettavasti sisäilmaongelmat ovat edelleen arkea aivan liian monella työpaikalla. Turvallisuusviranomaisten työssä se tarkoittaa henkilöstön terveysvaikeuksien ohella haasteita myös operatiiviselle toiminnalle.
Kokoomus edellyttää, että jokaiselle myös valtion virassa toimivalle, taataan turvalliset ja terveelliset toimitilat. Sisäilmaltaan sairaat rakennukset on viipymättä purettava tai korjattava ja prosesseja muutettava siten, ettei uusia synny. Kaikkien työskentelytilat on oltava kunnossa, ja aivan erityisesti heidän, jotka päivittäisessä työssään pitävät huolta meidän kaikkien turvallisuudestamme.
Arvoisa puhemies,
Valtio omistaa kotimaassa rakennettua kiinteistöomaisuutta noin 4,7 miljardin euron arvosta. Omaisuuteen kuuluu noin 9 000 rakennusta. Se, miten valtio hoitaa tätä merkittävää kansallisomaisuutta, on valtavan mittaluokan kysymys.
Valtion kiinteistöomaisuuden hallinta ja vastuu kunnossapidosta on keskitetty pääosin Senaatti-konsernille, joka tarjoaa valtaosalle valtion virastoista toimitilat. Vuosi 2021 oli nykymuotoisen Senaatti-konsernin ensimmäinen toimintavuosi sen jälkeen, kun Senaatti-kiinteistöille perustettiin Puolustuskiinteistöt-niminen tytärliikelaitos hoitamaan Puolustusvoimien toimitilatarpeita.
Yhdymme selonteon arvioon, jonka mukaan malli on osoittautunut tarkoituksenmukaiseksi ja mahdollistanut Puolustuskiinteistöille Puolustusvoimien tilatarpeiden ennakollisen toteuttamisen. Painotamme kuitenkin, että muutoksen vaikutusten seurantaa muun muassa maanpuolustuksen tarpeiden näkökulmasta on edelleen jatkettava tiiviisti. Muuttuneessa turvallisuusympäristössä korostuu entisestään tarve ymmärtää, että myös puolustukseen käytettävät kiinteistöt ja infra laajasti ymmärrettynä ovat keskeinen osa puolustusjärjestelmäämme.
Arvoisa puhemies,
Puolustusvoimien jälkeen Senaatin toimitilojen toiseksi suurin vuokraaja on poliisi. Alkuvuodesta julkaistu poliisin rahankäyttöä ja määrärahojen riittävyyttä koskenut selvitys vahvisti käsityksen, jonka mukaan poliisin toimitilavuokrat ovat nousseet markkinavuokria nopeammin. Syinä tähän ovat selvityksen mukaan olleet Senaatin vuokran määräytymisperusteiden muutos sekä toimitilojen korjausten ja uudisrakennushankkeiden myötä tapahtunut vuokrien nousu.
Ongelma on, ettei nousevia vuokrakustannuksia ole huomioitu millään tavalla poliisin rahoituksessa. Seurauksena on ollut, että varsinaisen poliisitoiminnan kehittämiseen tarkoitettuja rahoja on jouduttu siirtämään pois tarkoituksestaan ja käyttämään vajeen paikkaamiseen.
Tilanteen ratkaisemiseksi selvityksessä ehdotettiin, että poliisin toimintamenomomentin selvitysosaan sisällytettäisiin käyttösuunnitelma, jossa poliisin menot jaettaisiin välittömiin henkilöstökulujen lisäksi tilakustannuksiin, ICT-kuluihin sekä ajoneuvoihin ja muihin hankintoihin. Kokoomus näkee ehdotuksessa monia hyötyjä. Läpinäkyvyys kasvaisi, kun esimerkiksi poliisien määrän lisäämiseen myönnettyä määrärahaa ei voisi allokoida muihin tarkoituksiin. Lisäksi edellä mainitut poliisin keskeiset menokohteet tulisivat mitoitetuksi alun perinkin nykyistä toisiinsa yhteensopivammalla ja riittävämmällä tavalla.
Kokoomus ehdottaa, että hallitus ryhtyy valmistelemaan poliisin rahoituksessa työryhmän esittämään malliin siirtymistä. Mallin käyttöönottoa on harkittava myös muiden turvallisuusviranomaisten kohdalla.
Arvoisa puhemies,
Koronapandemian tuomat muutokset toimintaympäristöön vaikuttavat myös Senaatti-konserniin. Työnteon tavat ovat muuttuneet – monilta osin pysyvästi. Koronapandemian aikana arviolta puolet valtionhallinnon noin 76 000 työntekijästä on tehnyt etätyötä. Etätyö on osoittautunut pidetyksi työnteon tavaksi, ja sen määrän arvioidaan jäävän korkealle tasolle suhteessa pandemiaa edeltävään aikaan. Tapahtunut muutos tilatarpeissa luo Senaatille uusia mahdollisuuksia tehostaa toimintaansa.
Selonteossa suositellaan myös tilahankkeiden kustannusten hallinnan parantamista. Tältä osin kokoomus pitää tärkeänä selonteon esitystä, jonka mukaan jo hankkeiden alkuvaiheessa tulisi selvittää viraston määrärahatilanne ja hankkeen vaikutukset vuokraan sekä etsiä kustannustehokkaita ratkaisuja. Pidämme hyvinä myös selontekoon sisältyviä ehdotuksia valtion keskitetyn tilahallinnon ja siihen liittyvän sisäisen vuokrajärjestelmän kehittämiseksi edelleen valtion virastoja ja laitoksia parhaalla mahdollisella tavalla palvelevaksi. Kokoomus on valmis tähän työhön hyvässä yhteistyössä muiden eduskuntapuolueiden kanssa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mari-Leena TalvitieKansanedustaja
Hallintovaliokunnan varapuheenjohtaja (Oulun vaalipiiri)
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti.
Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta.
Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 38 kansanedustajallaan toiseksi suurin eduskuntaryhmä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kokoomuksen Laiho: Äitiysavustus on aika uudistaa vanhempainavustukseksi17.7.2026 08:07:00 EEST | Tiedote
Kokoomus esittää, että nykyinen äitiysavustus uudistetaan vanhempainavustukseksi ja äitiyspakkaus vanhempainpakkaukseksi. Uudistus huomioisi nykyistä paremmin vauvaperheiden muuttuneet tarpeet ja erilaiset perheet. Kuten nykyisin, uudistus sisältäisi vauvapakkauksen tai rahallisen avustuksen, mutta korotetulla arvolla. Sen lisäksi lapsi saisi säästötiliin alkupääoman.
Kokoomuksen Aalto-Setälä: Kokoomus haluaa puhtaat uimavedet koko maahan15.7.2026 08:04:00 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja ja itämeriparlamentaarikko Pauli Aalto-Setälä pitää kokoomuksen tavoiteohjelmaan kirjattuja vesiensuojelua vahvistavia toimia merkittävänä edistysaskeleena Suomen järvien, jokien ja merialueiden tilan parantamiseksi. Aalto-Setälän mukaan tavoitteena pitää olla puhtaat uimavedet kaikkialla maassa.
Kokoomuksen Kaunisto: Alle 25-vuotiaat yrittäjät tulee vapauttaa sosiaalivakuutusmaksuista13.7.2026 07:06:00 EEST | Tiedote
Kokoomus haluaa helpottaa nuorten yrittäjyyttä vapauttamalla alle 25-vuotiaat yrittäjät sosiaalivakuutusmaksuista yritystoiminnan alkuvaiheessa. Tavoitteena on madaltaa kynnystä perustaa ensimmäinen yritys.
Kokoomuksen Sarkomaa: Naisten terveysstrategia on valtava tasa-arvoloikka9.7.2026 12:30:56 EEST | Tiedote
Kansallisen naisten terveysstrategian valmistelu on merkittävä tasa-arvoteko, joka korjaa pitkään jatkunutta vinoumaa terveyden tutkimuksessa ja hoidossa, arvioi kokoomuksen kansanedustaja, terveydenhuollon maisteri Sari Sarkomaa. Strategian tavoite vahvistaa naisten terveyttä ja työkykyä sekä edistää koko yhteiskunnan hyvinvointia.
Kokoomuksen Fagerström: Henkilökohtainen konkurssi on mahdollistettava9.7.2026 07:07:00 EEST | Tiedote
Kokoomus haluaa uudistaa Suomen maksukyvyttömyyslainsäädäntöä niin, että rehellisesti epäonnistuneella yrittäjällä tai ylivelkaantuneella ihmisellä olisi mahdollisuus aitoon uuteen alkuun. Kokoomuksen kansanedustaja Noora Fagerströmin mukaan Suomi tarvitsee henkilökohtaisen konkurssin kaltaisen menettelyn, joka katkaisee kohtuuttoman pitkän velkavankeuden mutta estää väärinkäytökset.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme