Kokoomuksen ulkoasiainvaliokunnan kansanedustajat tukevat Ukrainan EU-jäsenehdokkaan asemaa ja edellyttävät lisäavun antamista

"Ukraina on osa eurooppalaista perhettä ja meidän on annettava täysi tukemme maan EU-polun rakentamiseksi. Tämä tarkoittaa virallisen jäsenehdokkaan asemaa", toteaa Jaana Pelkonen.
Jäsenehdokkuus on alku pitkälle prosessille, joka saattaa kestää jopa vuosikymmenen ajan. Ukrainan eurooppalainen integraatio on kuitenkin välttämätöntä myös maanosan rauhan kannalta.
"EU-jäsenyyden saavuttaminen on Ukrainalle pitkä tie, mutta jo integroituminen sitä kohti auttaa luomaan maahan länsimaiset instituutiot. Ne turvaavat oikeusvaltion ja tuovat turvaa. Jäsenyysperspektiivi antaa ukrainalaisille toivoa”, Elina Valtonen sanoo.
Kokoomuksen ulkoasiainvaliokunnan kansanedustajat muistuttavat myös Ukrainan tukemisen tarpeesta.
"Suomi on myöntänyt Ukrainalle tukea eri muodoista, mutta olemme bruttokansantuotteessa mitattuna taloudellisessa avussa kaukana monien muiden EU-maiden tasosta. Ukrainalaiset käyvät raskasta taistelua olemassaolostaan ja tarvitsevat nyt kaiken tuen. On muistettava, että Ukraina taistelee demokratian ja ihmisoikeuksien puolesta. Ukraina puolustaa Suomelle tärkeitä arvoja”, Pauli Kiuru korostaa.
Enemmän huomiota olisi myös kiinnitettävä Ukrainan jälleenrakennusta koskeviin suunnitelmiin.
”Ukrainassa on sotien kauhujen myötä tuhoutunut valtava määrä infrastruktuuria, kokonaisia kaupunkeja ja ihmisten koteja. Kun sota joskus päättyy, meillä on oltava heti valmiit keinot käynnistää jälleenrakennus, jotta ihmisillä olisi inhimilliset elinolot ja demokratialla mahdollisuus kukoistaa”, Arto Satonen sanoo.
Kyseeseen tulevat sekä Suomen omat tukikeinot että myös EU:n puitteissa tapahtuva suunnittelu.
"Oletettavaa on, että jälleenrakentamista rahoittavat IMF:n, EBRD:n ja Maailmanpankin kaltaiset toimijat, mutta yksittäisiltä mailta, kuten suomalaisilta yrityksiltä ja koulutussektorillamme on osaamista. Jo tässä vaiheessa olisi siis kyettävä nostamaan voimakkaammin esille jälleenrakennuskysymys ja sen suunnittelu muun muassa EU:n piirissä. On moraalinen velvollisuutemme auttaa Ukrainaa tässäkin asiassa", Anne-Mari Virolainen huomauttaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jaana PelkonenKansanedustaja
Kokoomuksen valiokuntavastaava ulkoasiainvaliokunnassa (Helsingin vaalipiiri)
Elina ValtonenPuolueen varapuheenjohtaja
(Uudenmaan vaalipiiri)
Anne-Mari VirolainenKansanedustaja
Kokoomuksen valiokuntavastaava suuressa valiokunnassa (Varsinais-Suomen vaalipiiri)
Arto SatonenKansanedustaja
Kokoomuksen valiokuntavastaava työelämä- ja tasa-arvovaliokunnassa (Pirkanmaan vaalipiiri)
Pauli KiuruKansanedustaja
Kokoomuksen valiokuntavastaava tarkastusvaliokunnassa (Pirkanmaan vaalipiiri)
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti.
Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta.
Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Finanssipoliittinen työryhmä käynnistää laajan keskustelun taloudesta ja julkisen talouden vahvistamisesta15.11.2025 10:30:00 EET | Tiedote
Finanssipoliittinen parlamentaarinen työryhmä toivoo laajaa yhteiskunnallista keskustelua taloudesta ja käynnistää avoimen kuulemiskierroksen julkisen talouden vahvistamisesta, kasvupolitiikasta ja velkakestävyydestä.
Kokoomuksen Kopra: Eikö oppositiolla ole soteen koskaan muuta ratkaisua kuin lisää rahaa?13.11.2025 17:59:09 EET | Tiedote
Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jukka Kopran mukaan opposition esitys alijäämien kattamisajan pidentämisestä kaikilla alueilla on vastuutonta ongelmien pitkittämistä. Orpon hallitus tekee sen, mitä aiemmat eivät tehneet – korjaa soten ongelmat juurisyistä lähtien ilman, että veronmaksajilta loppuvat rahat. Pelkkä rahan kaataminen ei auta, jos ongelmat ovat rakenteellisia.
Kokoomuksen Kauma: Julkisen sektorin ostokuitit julkisiksi – veronmaksajien rahoilla tehtyjen hankintojen läpinäkyvyys kasvaa13.11.2025 17:54:42 EET | Tiedote
Hallitus tekee historiallisen uudistuksen: jatkossa kuka tahansa voi tarkastella julkisen sektorin ostolaskuja keskitetysti yhdessä verkkopalvelussa. Uudistus avaa 37 miljardin euron hankintojen kokonaisuuden kansalaisten ja yritysten nähtäväksi, lisää kilpailua ja mahdollistaa merkittäviä säästöjä veronmaksajille.
Kokoomuksen eduskuntaryhmä valitsi kaksi uutta viestinnän asiantuntijaa13.11.2025 15:30:32 EET | Tiedote
Kokoomuksen eduskuntaryhmä valitsi ryhmäkokouksessaan 13.11.2025 Tuomas Stöckelin ja Vilma Kujalan viestinnän asiantuntijoiksi täydentämään viestintätiimiä.
Kokoomusedustajat: Työterveyshuoltoa ei tule purkaa – sen roolia on vahvistettava työkyvyn ja talouskasvun tukena13.11.2025 09:47:20 EET | Tiedote
Sosiaali- ja terveysvaliokunnan kokoomusedustajat Maaret Castrén, Mia Laiho, Oskari Valtola ja Ville Väyrynen sekä valtionvarainvaliokunnan kansanedustaja Sari Sarkomaa korostavat, että työterveyshuolto on olennainen osa suomalaista terveydenhuoltoa ja työelämää ja sen heikentäminen olisi virhe. Toimivan työterveyshuollon avulla ehkäistään työkyvyttömyyttä, lyhennetään sairauspoissaoloja ja vahvistetaan tuottavuutta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme