Kokoomuksen Valkoselta raju varoitus: Valtion korkomenot nousevat 4 miljardiin
20.1.2023 14:22:40 EET | Kokoomuksen eduskuntaryhmä | Tiedote

Kokoomuksen ekonomikansanedustaja Ville Valkonen varoittaa, että valtion vuosittaiset korkomenot uhkaavat nousta ainakin neljään miljardiin vuosikymmenen loppuun mennessä.
"Tilanne on äärimmäisen huolestuttava. Raju velkaantuminen on tällä hetkellä suurimpia uhkia suomalaiselle hyvinvointiyhteiskunnalle. Vuosittaiset valtion korkomenot uhkaavat paisua noin neljään miljardiin vuosikymmenen lopulla. Tämä arvio perustuu nykyuraan, ja ennakoitua korkeampia korkotaso voi nostaa summan lähelle viittä miljardia. Vertailun vuoksi esimerkiksi suora valtionrahoitus yliopistoille on kaksi miljardia vuodessa. Korkomenot ovat pois muista tärkeistä menoista," Valkonen kertoo huolestuneena.
Valtiovarainministeriö arvioi, että tämän vuoden valtion korkomenot ovat noin 2,5 miljardia euroa, kun viime vuonna korkomenoihin kului reilut 830 miljoonaa. Vuodelle 2025 rahaministeriö arvio jo yli kolmen miljardin korkomenoja ja vuodelle 2027 3,6 miljardin. Nykyuralla velkataakka nousee joka vuosi. Valtiolla on tämän vuoden loppuun mennessä arviolta 156 miljardia velkaa. Vuonna 2019 velkaa oli 106 miljardia. Valtion velka suhteessa bruttokansantuotteeseen on kasvamassa vuoden 2019 44,3 prosentista vuoden 2023 lopun 52,9 prosenttiin.
"Ensi joulukuussa 106-vuotias Suomi on siis kasannut yli 30 prosenttia velastaan neljässä vuodessa. Velkatahti on ollut käsittämätön. Ja vielä jatkuu. Tämänkin vuoden budjetti on 8,3 miljardia alijäämäinen – ja Marinin hallitus tehtailee juuri lisätalousarviota, jossa menoja entisestään lisätään", Valkonen sanoo.
"Velkatahti aiheuttaa muitakin ongelmia kuin korkomenojen nousua. Velka jää tuleville suomalaisille maksettavaksi, aiheuttaa veronkiristyspaineita, heikentää mahdollisuuksiamme vastata erilaisiin yllättäviin kriiseihin ja rapauttaa luottamusta Suomen talouteen. Valtion velkakestävyys heijastuu esimerkiksi yksityiseen korkotasoon ja investointihalukkuuteen. Valtion luottoluokitus on pohja esimerkiksi yritysten lainoittajien riskiarvioissa. Velkavuori näivettää taloutta kautta linjan", Valkonen toteaa.
Valkonen ehdottaa, että eduskuntapuolueet sitoutuvat uskottavaan, pitkäjänteiseen talousohjelmaan, jolla velkaantuminen pysäytetään. Valtiovarainministeriö on arvioinut sopeutustarpeeksi 9 miljardia euroa.
"Velkaantumisen pysäyttäminen ei ole helppoa, mutta välttämätöntä se on. Se on myös mahdollista. Esimerkiksi Lipposen, Kataisen ja Sipilän hallitukset tekivät miljardiluokan tasapainotustoimia, eikä suomalainen hyvinvointiyhteiskunta romahtanut. Työkaluina on ensi vaalikaudella pidettävä niin menojen pienentäminen kuin tulojen suurentaminen. Talouskasvun tavoittelu on ehdottoman tärkeää, mutta on realismia todeta, että Suomen julkinen sektori on liian suuri maksukykyymme nähden. Menot täytyy sovittaa tuloihin", Valkonen päättää.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ville ValkonenKansanedustaja
(Varsinais-Suomi)
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti.
Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta.
Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 38 kansanedustajallaan toiseksi suurin eduskuntaryhmä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kokoomuksen Sarkomaa: Nyt on oikea aika teettää remontti, siivous tai pihatyöt korotetun kotitalousvähennyksen avulla11.6.2026 14:43:24 EEST | Tiedote
Hallitus antoi tänään eduskunnalle esityksen kotitalousvähennyksen määräaikaisesta korottamisesta vuosille 2026 ja 2027. Kokoomuksen kansanedustaja ja valtiovarainvaliokunnan jäsen Sari Sarkomaa iloitsee parannuksesta, joka auttaa sekä erilaisissa elämäntilanteissa olevia suomalaisia että yrityksiä.
Kokoomuksen Kauma: Vieraskielisiä nuoria ei saa ohjata liian matalalle tasolle11.6.2026 12:50:02 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja ja eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Pia Kauma vaatii uudistuksia suomi toisena kielenä (S2) -opetukseen. Kauman mukaan sekä S2-opetukseen valikoitumisen perusteita että sen rahoitusta tulee tarkastella uudelleen, jotta vieraskielisten nuorten kielitaito, koulutusmahdollisuudet ja työllistyminen vahvistuvat.
Kokoomuksen Aalto-Setälä: Historiallinen ydinenergialain kokonaisuudistus siivittää Suomea kohti puhdasta talouskasvua10.6.2026 12:21:42 EEST | Tiedote
Talousvaliokunta on tänään 10.6. hyväksynyt mietinnön ydinenergialain kokonaisuudistuksesta. Uudistuksella selkeytetään ja sujuvoitetaan uuden ydinvoiman rakentamista ja mahdollistetaan pienydinvoiman syntyminen Suomeen.
Puolustusvaliokunnan kokoomusedustajat: Naisiin kohdistuvalle häirinnälle on oltava nollatoleranssi10.6.2026 09:51:19 EEST | Tiedote
Kokoomuslaiset puolustusvaliokunnan jäsenet tuomitsevat jyrkästi Kainuun prikaatissa paljastuneen tapauksen, jossa naisvarusmiehistä tehtiin ja levitettiin tekoälyn avulla väärennettyjä alastonkuvia. Kansanedustajien mukaan kyse ei ole pilasta tai huonosta huumorista, vaan vakavasta häirinnästä, nöyryyttämisestä ja luottamuksen rikkomisesta, jolle ei ole sijaa Puolustusvoimissa.
Kokoomuksen Kilpi: Lapsen ei pidä joutua katsomaan väkivaltaa kotonaan – Suomeen säädettävä lapsirauharikos10.6.2026 07:02:00 EEST | Tiedote
Kokoomus haluaa vahvistaa lasten suojaa väkivallalta säätämällä Suomeen lapsirauharikoksen, joka kriminalisoisi lapsen altistamisen lähisuhdeväkivallalle tai seksuaalirikokselle. Tilastokeskuksen mukaan viranomaisten tietoon tuli viime vuonna 3 400 alaikäistä pari- ja lähisuhdeväkivallan uhria, ja vanhempien lapsiinsa kohdistama väkivalta kasvoi yli yhdeksän prosenttia. Kokoomuksen mukaan luvut kertovat vakavasta ilmiöstä, jonka vaikutukset ulottuvat myös niihin lapsiin, jotka joutuvat kotonaan todistamaan väkivaltaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme