Kokoomuksen Valtonen: Kestävä hyvinvointi rakennetaan työllä ja yrittäjyydellä
8.2.2023 14:28:48 EET | Kokoomuksen eduskuntaryhmä | Tiedote

Kokoomuksen varapuheenjohtaja Elina Valtonen muistutti välikysymyskeskustelussa Suomen talouden ongelmista.
“Takana on 15 vuoden talouden korpivaellus. 90-luvun puolivälistä alkanut teknologiabuumi toi mukanaan ylijäämäiset valtion budjetit ja rivakan palkannousun. Nousukausi peitti alleen paineen uudistuksiin. Suomessa on edelleen yhdet maailman jäykimmistä työmarkkinoista, huonosti työhön kannustava verotus sekä lannistava tulonsiirtojärjestelmä”, Valtonen sanoi.
Valtonen korosti puheessaan, että Sipilän hallituksen aikana saatiin talous kasvuun, köyhyys laskuun ja työllisyys nousuun.
“Demarihallituksella olisi ollut kaikki mahdollisuudet jatkaa vastuullisella tiellä. Mutta ei. Meille suomalaisille perinteinen taloudenpito jätettiin Rinteen ja Marinin juhlissa narikkaan. Menoja on lisätty miljarditolkulla ja kehykset on rikottu toistuvasti. Mikäli on vaaliohjelmia uskominen, meno jatkuisi SDP:n johdolla tulevallakin kaudella täysin ilman filtteriä”, Valtonen sanoi.
“Suomalainen hyvinvointivaltio on kuin tarinan sammakko kattilassa, jossa vesi alkaa hiljalleen kiehua. SDP on siinä kattilassa kantena”, Valtonen jatkoi.
Valtosen mukaan kokoomus on sitoutunut konkreettisiin keinoihin kasvun ja työllisyyden vauhdittamiseksi. Valtonen sanoi, että julkisen talouden tasapainotus vaatii myös säästöjä. Valtosen muistutti, että kokoomuksen keinot eivät kuitenkaan kohdistuisi eläkkeisiin, koulutukseen tai turvallisuuteen.
“Suomalaiset ansaitsevat hallituksen, joka tuo ihmisille toivoa eikä perusta unelmiaan tulevaisuudelta lainattuihin euroihin. Nyt on aika pelastaa suomalainen hyvinvointiyhteiskunta!” Valtonen sanoi.
---
Kokoomuksen ryhmäpuheenvuoro (Valtonen)
Välikysymys julkisen talouden velkaantumisesta 8.2.2023
Muutokset mahdollisia puhuttaessa
VK ryhmäpuhe 8.2.2023, Valtonen
Arvoisa puhemies,
Kestävä hyvinvointi rakennetaan työstä ja yrittäjyydestä kumpuavan kasvavan talouden varaan. Nyt on aika pelastaa suomalainen hyvinvointiyhteiskunta.
Takana on 15 vuoden talouden korpivaellus. 90-luvun puolivälistä alkanut teknologiabuumi toi mukanaan ylijäämäiset valtion budjetit ja rivakan palkannousun.
Nousukausi peitti alleen paineen uudistuksiin. Suomessa on edelleen yhdet maailman jäykimmistä työmarkkinoista, huonosti työhön kannustava verotus sekä lannistava tulonsiirtojärjestelmä.
Sipilän hallituksen aikana saatiin talous kasvuun, köyhyys laskuun, työllisyys nousuun, aivovuoto vähenemään ja julkinen talous lähes tasapainoon. Demarihallituksella olisi ollut kaikki mahdollisuudet jatkaa vastuullisella tiellä.
Mutta ei. Meille suomalaisille perinteinen taloudenpito jätettiin Rinteen ja Marinin juhlissa narikkaan. Menoja on lisätty miljarditolkulla ja kehykset on rikottu toistuvasti.
Mikäli on vaaliohjelmia uskominen, meno jatkuisi SDP:n johdolla tulevallakin kaudella täysin ilman filtteriä.
Suomalainen hyvinvointivaltio on kuin tarinan sammakko kattilassa, jossa vesi alkaa hiljalleen kiehua. SDP on siinä kattilassa kantena.
Arvoisa puhemies,
Velkahallitukselle vaikuttaa olevan edelleen täysin epäselvää, mitä asioiden tärkeysjärjestykseen laittaminen tarkoittaa. Kyse ei ole siitä, että kun havaitaan tärkeä meno, se lisätään muiden menojen päälle.
Kyse on siitä, että kun tulee välttämättömiä uusia menoja, tingitään jostain muualta. Viime vaalikaudella pakolaiskriisin aiheuttamiin menoihin etsittiin rahat budjetin sisältä. Sitä se priorisointi on. Tuskin tämä on Suomen viimeinen hallitus, joka kohtaa odottamattomia kriisejä.
Rinteen-Marinin hallitus oli valinnut velkaantumisen tien jo kautensa alussa. Vaalikauden loppuun oltiin rakentamassa viiden miljardin alijäämää jo ennen kuin koronasta ja sodasta oli tietoakaan.
Tämän hallituksen tarina on ollut: vasemmisto jakaa, keskusta takaa.
Arvoisa puhemies,
Uusi lisätalousarvio on kuva kauden talouspolitiikasta.
Tärkeitä menoja lisätään miljardilla, mutta mistään ei pystytä tinkimään.
Ei, vaikka pääministeripuolue on löytänyt matka- ja tilakuluista 400 miljoonaa euroa säästettävää. Miksi näitä säästöjä ei siis tehty? Vastustaako joku? Kokoomus ei ainakaan.
Ja kun te jälleen kerran tulette selittelemään, että Kokoomus on hyväksynyt kaikki lisämenot, niin sanon että kyllä, suoraan koronakriisiin ja Ukrainan sotaan liittyvät menot. Samalla kokoomus on esittänyt säästöjä muualta sekä työllisyys- ja kasvureformeja.
Matalien korkojen epätavanomainen jakso on päättynyt pamauksella. Vain muutamassa vuodessa korkomenot ovat kasvamassa yli viiteen miljardiin euroon - suurempaan pottiin kuin käytämme koko perusopetukseen. Tämäkään ei ole hallitusta herättänyt.
Olen häkeltyneenä seurannut eri puolueiden vaaliavauksia. Ongelmamme vaikuttavat häviävän kuin taikaiskusta vain asettamalla uusi isompi tavoite.
Hyvät ystävät: tavoite ei ole keino!
Hiilineutraalisuustavoite ei etene julistuksilla. Julkinen talous ei tasapainotu, jos ei nimetä säästökohteita. Työllisyys ei nouse, jos työmarkkinoita ei uudisteta ja kannustinloukkuja pureta. Talous ei kasva, jos veroja korotetaan kahdella miljardilla.
Arvoisa puhemies,
Olemme kokeilleet riittävän kauan uusvasemmistolaista velkasosialismia. 40 miljardia velkaa ja pysyvä 10 miljardin alijäämä. Näin ei voida jatkaa!
Me teemme Kokoomuksessa eron suuren ja toimivan valtion välillä. Valtion tulee antaa ihmisille enemmän mahdollisuuksia tehdä valintoja, eikä tehdä valintoja ihmisten puolesta. Lasten on päästävä laadukkaaseen varhaiskasvatukseen, äideillä ja isillä on oltava töitä ja työnsä jo tehneet ansaitsevat turvalliset eläkepäivät ilman huolta hoivasta.
Kokoomus on sitoutunut konkreettisiin keinoihin kasvun ja työllisyyden vauhdittamiseksi. Haluamme rehellisesti myös kertoa, että tasapainotus vaatii säästöjä. Kokoomuksen keinot eivät kuitenkaan kohdistuisi eläkkeisiin, koulutukseen tai turvallisuuteen.
Suomalaiset ansaitsevat hallituksen, joka tuo ihmisille toivoa eikä perusta unelmiaan tulevaisuudelta lainattuihin euroihin. Nyt on aika pelastaa suomalainen hyvinvointiyhteiskunta!
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Elina ValtonenPuolueen varapuheenjohtaja
(Uudenmaan vaalipiiri)
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti.
Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta.
Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 38 kansanedustajallaan toiseksi suurin eduskuntaryhmä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kokoomuksen Partanen: Neuvoloita ei lakkauteta – perheet saavat jatkossa apua yhdestä paikasta ilman pompottelua19.5.2026 11:51:52 EEST | Tiedote
Kokoomuksen varapuheenjohtaja Karoliina Partanen oikoo julkisuudessa syntyneen väärän käsityksen siitä, että hallitus olisi lakkauttamassa neuvolat tai perheneuvolat. Näin ei ole. Neuvolat säilyvät ennallaan, ja perheneuvoloiden osaaminen on tarkoitus koota osaksi uutta lapsiperhepalvelua, jotta perheet saisivat apua nopeammin ja sujuvammin yhdestä paikasta.
Kokoomuksen Vuornos: Ulkomaalaistaustaisten lasten pienituloisuusaste on hälyttävän korkea – perheenyhdistämisen kriteereitä tarkasteltava17.5.2026 13:56:38 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja Henrik Vuornos pitää ulkomaalaistaustaisten lasten pienituloisuusastetta hälyttävän korkeana. Ulkomaalaistaustaisista lapsista 52,3 prosenttia asui vuonna 2024 pienituloisissa asuntokunnissa (alle 60 % mediaanitulosta) Keha-keskuksen kotoutumisen indikaattorit-tietokannan mukaan. Suomalaistaustaisista lapsista pienituloisessa asuntokunnassa vuonna 2024 asui 11,4 prosenttia.
Kokoomuksen Autto Lindtmanille: Puolustushankinnoissa ratkaisee Suomen turvallisuus16.5.2026 14:18:03 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja ja puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Heikki Autto muistuttaa, että puolustushankintojen ensisijainen tehtävä on turvata Suomen puolustuskyky. Kotimaisen puolustusteollisuuden vahvistaminen on tärkeää, mutta hankintapäätökset tehdään turvallisuus edellä.
Kokoomuksen Valkonen: Lindtman ei voi lykätä vaihtoehtoaan loputtomasti16.5.2026 12:45:43 EEST | Tiedote
SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman on jälleen siirtänyt puolueensa talousvaihtoehdon julkistamista.
Kokoomuksen Kauma: Työkyvyttömyyseläkkeellä oleva voi jatkossa ottaa työtä vastaan ilman pelkoa eläkkeen menettämisestä13.5.2026 17:21:36 EEST | Tiedote
Orpon hallitus uudistaa työkyvyttömyyseläkkeen ja työnteon yhteensovittamista. Uusi joustomalli helpottaa työkyvyttömyyseläkettä saavien mahdollisuuksia tehdä työtä ilman pelkoa siitä, että eläke pienenee tai katkeaa yllättäen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme