Kokoomuksen Valtonen: Vain ääni Kokoomukselle on ääni veronkevennyksille

Kokoomuksen varapuheenjohtajan Elina Valtosen mukaan Kokoomukselle vaaleissa on kyse Suomen suunnan kääntämisestä kohti toiveikkuutta. Valtonen arvioi vaalien tiukan loppukirin ratkeavan sen perusteella, minkä joukkueen keinoilla suomalaiset uskovat Suomen suunnan muuttuvan.
“Suomi valitsee joko valtiokeskeisen tai ihmiskeskeisen vaihtoehdon välillä. Velkaantuminen uhkaa hyvinvointimme kasvua. Menojen kasvu on saatava pysähtymään ja kasvu vauhtiin”, Valtonen sanoo.
“Ymmärrys julkisen talouden tilasta on ehdoton edellytys hallitusyhteistyölle. Ennusteet ovat synkentyneet, mutta SDP on pysynyt rahaa on -linjallaan. Marin on lukinnut demarit uusvasemmistolaiseen velkapolitiikkaan. SDP on irti todellisuudesta”, Valtonen sanoo.
Valtosen mukaan vaalipaneeleiden perusteella on tullut selväksi, että vain Kokoomuksella on uskottavat keinot talouskasvun vauhdittamiseksi ja velkaantumisen lopettamiseksi.
“Kokoomus on esittänyt konkreettiset keinot kestävälle kasvulle ja velkaantumisen taittamiseksi. Suomalaisten on voitava luottaa siihen, että puolue pitää keskeisistä tavoitteistaan kiinni”, Valtonen sanoo.
“Marin hyökkäsi voimalla Kokoomuksen talouspolitiikkaa vastaan alusta asti. Valtiouskoiset demarit pitävät Kokoomuksen ihmiskeskeistä linjaa vaarallisena, sillä se antaisi ihmisille enemmän valtaa päättää omista asioistaan. Viimeisessä vaalipaneelissa Marin kauhisteli, miten Kokoomuksen ehdotukset voisivat johtaa siihen, että ihmisille voi jopa kertyä säästöjä”, Valtonen sanoo.
”Marin maalailee viholliskuvia, kun omat ratkaisut ovat johtaneet taantuvaan Suomeen, jossa sote on kriisissä. Demarivallan jälkeen suomalaiset ovat veloissaan ja peloissaan,” Valtonen sanoo.
Valtosen mukaan kasvu ei käynnisty, jos raskasta verotaakkaa ei pureta ja lisätä työmarkkinoiden joustavuutta.
“Kokoomus on sitoutunut työn verotuksen keventämiseen. Suomi on kovaa vauhtia menossa kohti maailman kireintä kokonaisveroastetta. Raskas verotaakka on pallona kasvun jalassa. On vaikea ymmärtää, miksi keskeiset kilpakumppanimme haluavat pitää kiinni kireästä työn verotuksesta”, Valtonen sanoo.
Suomen Yrittäjien teettämän kyselyn mukaan Perussuomalaiset kannattavat valtion veronmaksajien rahoilla tekemää yritystoimintaa, vaikka tuotantoa syntyisi markkinaehtoisesti.
”Persuista on kuoriutunut näissä vaaleissa demarien kaltainen valtiouskovainen puolue. Veroja ei haluta laskea ja julkinen tuotanto menee yritysten edelle. Työmarkkinoilla halutaan säilyttää kankeat ja suuria suosivat yhden koon työehdot,” Valtonen linjaa.
Valtosen mukaan tulevan hallituksen keskeinen tehtävä on pienentää vasemmistohallituksen aikana paisunutta valtion suurta roolia taloudessa.
“Ihmisille tulee antaa enemmän tilaa yrittää ja onnistua. En käsitä, miksi veronmaksajien rahoilla pitää tuottaa esimerkiksi fysioterapiaa, siivousta tai catering -palveluita. Valtion ei pidä kilpailla yksityisten yritysten kanssa. Kokoomus on ainoana puolueena yrittäjän, markkinatalouden ja sellaisen yhteiskunnan puolella, jossa asiakkaalla on vapaus valita”, Valtonen sanoo.
Avainsanat
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti.
Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta.
Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 38 kansanedustajallaan toiseksi suurin eduskuntaryhmä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kokoomuksen Sarkomaa: Hallitus helpottaa opiskelija-asuntojen rakentamista4.12.2025 17:15:00 EET | Tiedote
Hallitus esittää lakimuutosta, jonka myötä opiskelija-asuntoja voitaisiin jatkossa rakentaa kokonaan lainarahalla. Korkotukilainojen omarahoitusosuus nousisi 95 prosentista 100 prosenttiin. Tämä helpottaa tilannetta erityisesti nyt, kun valtion investointiavustuksia on kohdennettu vammaisten ja pitkäaikaisasunnottomien asuntohankkeisiin.
Kokoomuksen Aalto-Setälä: Hallituksen energia- ja ilmastostrategia korostaa Suomen asemaa puhtaan energian suurvaltana4.12.2025 13:54:48 EET | Tiedote
Hallitus on tänään torstaina 4.12. antanut eduskunnalle energia- ja ilmastostrategian sekä keskipitkän aikavälin ilmastosuunnitelman. Ne sisältävät hallituksen keskeiset linjaukset Suomen päästövähennyskeinoista sekä toimista, joilla Suomesta tehdään puhtaan energian suurvalta.
Kokoomusedustajat: THL:n leikkaukset laaturekistereihin olisivat vakava virhe3.12.2025 17:01:16 EET | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustajat Maaret Castrén, Mia Laiho, Sari Sarkomaa, Oskari Valtola ja Ville Väyrynen pitävät vakavana virheenä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) suunnitelmaa vähentää terveydenhuollon laaturekistereiden ylläpidon määrärahoja.
Kokoomuksen Wallinheimo: Perintöverotus kevenee – helpotus monelle suomalaiselle3.12.2025 14:58:26 EET | Tiedote
Eduskunta hyväksyi tänään merkittävät helpotukset perintö- ja lahjaverotukseen. Perintöveron alaraja nousee ensi vuoden alusta 30 000 euroon ja lahjaveron 7 500 euroon. Kokoomuksen kansanedustaja Sinuhe Wallinheimo kuvaa uudistusta pitkään odotetuksi korjaukseksi, joka tekee perintötilanteista vihdoin kohtuullisempia tavallisille suomalaisille.
Kokoomuksen Partanen: SDP sortuu jälleen populismiin – hallituksen uudistukset toimivat ja työmarkkinoilla on kasvua2.12.2025 17:52:47 EET | Tiedote
SDP:n varapuheenjohtaja Matias Mäkynen jatkaa tuttuun tapaan synkistelylinjaa, jossa valikoiduilla luvuilla luodaan kuva hallituksen epäonnistumisesta ja unohdetaan kokonaan oma politiikka ja sen seuraukset. Kokoomuksen varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Karoliina Partasen näkökulmasta kyse on selkeästä populismista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme