Kokoomuksen Vestman ja Autto: Ammattidiesel käyttöön viipymättä
15.6.2022 07:35:00 EEST | Kokoomuksen eduskuntaryhmä | Tiedote

Venäjän hyökkäys Ukrainaan on nostanut voimakkaasti energian hintoja. Kohonneet liikennepolttoaineiden hinnat ovat osuneet vakavasti kuljetusalan yrittäjiin. Kokoomuksen kansanedustajat Heikki Vestman ja Heikki Autto ovat jättäneet 10.6. eduskunnassa kirjallisen kysymyksen ammattidieselin pikaisesta käyttöönotosta.
"Kuljetusala on kantanut kohtuuttoman taakan sodan aiheuttamasta raakaöljyn hinnannoususta, minkä vuoksi kokoomus on vaatinut ammattiliikenteelle kevyemmin verotettua dieselpolttoainetta, eli ammattidieseliä", kertoo Vestman.
Helmikuun puolivälissä hallitus linjasi, että ammattidieselverojärjestelmän valmistelu aloitetaan. Kansanedustajat ovat kuitenkin huolissaan tiedoista, joiden mukaan esityksen valmistelu takkuaa, vaikka kuljetusalan kannattavuusongelma on akuutti.
"Lasku toimialalle on ollut satoja miljoonia euroja jo nyt. Hallituksen pitää pystyä ripeämpään valmisteluun", vaatii Autto.
Edustajat huomauttavat, että kyse ei ole vain kuljetusalasta, vaan logistiikkakustannukset valuvat lopulta hyödykkeiden hintoihin kotitalouksien maksettavaksi.
"Monissa perheissä ollaan tiukoilla hintojen nousun vuoksi. Arjen kustannusten kasvua pitäisi helpottaa eikä inflaation saisi antaa karata käsistä. Liikkumisen kustannusten hillintään tarvitaan uusia ratkaisuja", edustajat vaativat.
Kirjallinen kysymys on luettavissa eduskunnan verkkosivuilla.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Heikki AuttoKansanedustaja
Kokoomuksen valiokuntavastaava liikenne- ja viestintävaliokunnassa, puoluevaltuuston puheenjohtaja (Lapin vaalipiiri)
Heikki VestmanKansanedustaja
(Uudenmaan vaalipiiri)
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti.
Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta.
Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kokoomuksen Satonen: Määräaikainen työ on parempi kuin ei työtä ollenkaan20.3.2026 12:34:39 EET | Tiedote
Työ- ja tasa-arvovaliokunnan puheenjohtaja, kokoomuksen kansanedustaja Arto Satonen arvostelee opposition linjaa ristiriitaiseksi: samaan aikaan kun huolta kannetaan nuorisotyöttömyydestä, vastustetaan keinoja, joilla työhön pääsyä helpotettaisiin. Satosen mukaan määräaikainen työ on monelle nuorelle ratkaiseva askel työelämään.
Kokoomuksen Partanen: Moderni orjuus on kitkettävä juurineen – työperäiseen hyväksikäyttöön kovemmat rangaistukset18.3.2026 10:54:43 EET | Tiedote
Suomessa ei ole sijaa modernille orjatyölle, linjaa kokoomuksen varapuheenjohtaja Karoliina Partanen. Orpon hallitus tuo lakiin järeät keinot kitkeä työperäinen hyväksikäyttö ja turvata reilu kilpailu yrityksille.
Kokoomuksen Heinonen: Toimiva liikenneverkko on työn ja kasvun perusta17.3.2026 16:21:41 EET | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinonen korosti tänään puheessaan, että toimiva liikennejärjestelmä on keskeinen edellytys Suomen talouskasvulle, työllisyydelle ja huoltovarmuudelle. Heinonen piti kokoomuksen ryhmäpuheenvuoron, kun eduskunta käsitteli valtioneuvoston selontekoa valtakunnallisesta liikennejärjestelmäsuunnitelmasta vuosille 2026–2037.
Kokoomuksen Päivärinta: Marginaaliverojen alennus vahvistaa kasvua – SDP valitsee ideologian17.3.2026 16:13:20 EET | Tiedote
Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen tuore raportti vahvistaa, että hallituksen päätös laskea ylimpiä marginaaliveroja oli oikea. Verotus on Suomessa kuitenkin edelleen liian kireää. Kansanedustaja Susanne Päivärinta ihmettelee SDP:n linjaa, joka on ristiriidassa tutkimustiedon kanssa.
Kokoomuksen Kiuru: Suomen Nato-osallistuminen vahvistaa pelotetta ja turvaa rauhaa17.3.2026 14:13:22 EET | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja Pauli Kiuru korosti tänään puheessaan, että Naton kyky ylläpitää uskottavaa puolustuskykyä varmistaa, että rauha säilyy. Kiuru piti kokoomuksen ryhmäpuheenvuoron, kun eduskunta käsitteli selontekoa Puolustusvoimien osallistumisesta Naton yhteisen puolustuksen tehtäviin vuonna 2027.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme