Kokoomuksen Wallinheimo: THL:n pääjohtaja ei kuulu Alkon hallitukseen
8.3.2023 13:33:28 EET | Kokoomuksen eduskuntaryhmä | Tiedote

Kokoomuksen kansanedustaja Sinuhe Wallinheimon mielestä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) pääjohtajan ei pidä toimia Alko Oy:n hallituksen jäsenenä. Viimeksi eilen THL:n pääjohtaja Markku Tervahauta puolusti Ylen A-studiossa Alkon monopoliasemaa.
“On käsittämätöntä, että terveyshaittojen ehkäisystä vastaavan viraston pääjohtaja toimii Alkon hallituksessa. Rooli hallituksessa vaarantaa pääjohtajan riippumattomuuden ja puolueettomuuden. Kyse on räikeästä kaksoiroolista, joka ei ole perusteltu 2020-luvun Suomessa. Jossain muualla tätä kutsuttaisiin korruptioksi”, Wallinheimo sanoo.
Wallinheimoa myös harmittaa, että alkoholipolitiikasta käydään keskustelua faktojen sijaan pelottelemalla. Eilen A-studiossa Tervahauta sanoi, että hänelle tulee alkoholin myynnin vapauttamisesta mieleen Itä-Eurooppa.
“Tervahaudan kommentti oli rimanalitus. Huomaa, että faktat loppuvat kesken kun lähdetään asiattomuuksilla debatoimaan”, Wallinheimo sanoo.
Wallinheimo muistuttaa, että ennen edellistä alkoholin myynnin vapautusta maalatut uhkakuvat eivät toteutuneet. Alkoholin kulutus on jatkanut laskuaan.
“Suomalaiset ovat osoittaneet, että he eivät tarvitse holhoamista nauttiakseen alkoholia vastuullisesti. Kyllä poliittisella järjestelmällä pitää olla sen verran luottamusta ihmiseen, että annetaan tämän ostaa ruokaviininsä samasta kaupasta ruuan kanssa”, Wallinheimo sanoo.
A-studio oli kysynyt myös puolueiden näkemyksiä alkon monopolin purkamiseen. Kokoomus oli suurista puolueista ainoa, joka kannatti viinien myynnin vapauttamista. Wallinheimo muistuttaa, että kansalaisten enemmistö kannattaa viinien tuomista ruokakauppoihin.
“Toivoisin, että poliitikot uskaltaisivat kyseenlaistaa Alkon harjoittaman pelottelun ja antaisivat kansalaisille näiden kaipaamaa vapautta. Faktat osoittavat, että suomalaiset osaavat kyllä nauttia alkoholia vastuullisesti. Erityisen yllättynyt olen perussuomalaisten halusta jatkaa holhousta”, Wallinheimo sanoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sinuhe WallinheimoKansanedustaja
Kokoomuksen valiokuntavastaava tulevaisuusvaliokunnassa (Keski-Suomen vaalipiiri)
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti.
Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta.
Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 38 kansanedustajallaan toiseksi suurin eduskuntaryhmä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kokoomuksen Kaunisto Koskelalle: Veronmaksajista ei voi tehdä ammattiliittojen jäsenhankinnan maksumiehiä17.10.2026 12:00:42 EEST | Tiedote
Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja, kansanedustaja Ville Kaunisto pitää absurdina vasemmistoliiton puheenjohtajan Minja Koskelan esitystä ammattiliittojen jäsenmaksujen verovähennysoikeuden palauttamisesta kaksinkertaisena. Kauniston mukaan ehdotus kertoo vasemmistoliiton talouspolitiikan vastuuttomuudesta.
Kokoomuksen Limnell ja Paasi: Kokoomuksen tavoitteena tekoälyvastuulaki seuraavaan hallitusohjelmaan – Suomesta tekoälyn edelläkävijä17.10.2026 10:48:19 EEST | Tiedote
Kokoomuksen tavoitteena on nostaa Suomi Euroopan tekoälyn kärkimaiden joukkoon tavalla, jossa ihminen, hänen oikeutensa ja hyvinvointinsa ovat kaiken kehityksen lähtökohta. Kokoomuksen kansanedustajat Jarno Limnell ja Martin Paasi korostavat, että tekoälyn mahdollisuuksien hyödyntäminen ja ihmisten oikeuksien turvaaminen tukevat toisiaan. Kokoomuksen kesäkuussa hyväksytyssä tavoiteohjelmassa esitetään myös tekoälyvastuulain säätämistä.
Kokoomuksen Vikman: Töihin lähtemisestä ei pidä lähettää uutta laskua17.10.2026 09:31:08 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja Sofia Vikman torjuu liikenne- ja viestintäministeriön virkakunnan ehdottamat ruuhkamaksut. Autoilijoiden kustannuksia on hillittävä. Samalla julkinen talous on saatava kuntoon, jotta Suomella on paremmat mahdollisuudet auttaa kansalaisia akuuteissa hintakriiseissä.
Kokoomuksen Fagerström: Sosiaaliturva ei saa olla yritysten piilotettua palkkatukea16.10.2026 11:39:12 EEST | Tiedote
Kokoomuksen eduskuntaryhmä haluaa lisätä ulkomailta työntekijöitä rekrytoivien yritysten vastuuta työntekijöiden toimeentulosta, kieliopinnoista ja kotoutumisesta. Kokoomuksen kansanedustaja ja yrittäjä Noora Fagerström korostaa, ettei työperäinen maahanmuutto saa perustua siihen, että veronmaksajat täydentävät liian pieniksi jääviä palkkoja. Ulkomailta palkatun työntekijän palkalla on tultava toimeen.
Kokoomuksen Vikman: Maahanmuuttajien sosiaaliturva sidottava Suomessa tehtyyn työhön16.10.2026 11:17:37 EEST | Tiedote
Kansanedustaja Sofia Vikmanin mukaan työnteon ja Suomessa asumisen on näyttävä nykyistä selvemmin siinä, millaiseen sosiaaliturvaan maahanmuuttaja on oikeutettu. Kokoomuksen eduskuntaryhmä esittää maahanmuuttajien työttömyysturvan porrastamista Suomessa tehdyn työn keston mukaan sekä kansan- ja takuueläkkeen ehtojen kiristämistä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme