Kokoomuksen Wallinheimo: Vappujuomat ruokakauppoihin
30.4.2022 07:06:00 EEST | Kokoomuksen eduskuntaryhmä | Tiedote

Kokoomuksen kansanedustaja Sinuhe Wallinheimo vaatii, että seuraava hallitus jatkaa Sipilän hallituksen aloittamaa alkoholipolitiikan vapauttamista. Wallinheimon mielestä ensimmäinen askel olisi viinien tuominen ruokakauppojen valikoimaan.
”Uusi alkoholilaki on ollut nyt voimassa lähes viisi vuotta. Kokemukset ovat olleet rohkaisevia. Uhkakuvat kulutuksen räjähtämisestä eivät ole toteutuneet. Suomalaiset kuluttavat alkoholia vähemmän ja pääosin vastuullisesti”, Wallinheimo sanoo.
“Suomalaisessa alkoholipolitiikassa on aika ottaa seuraava askel ja tuoda myös viinit ruokakauppojen valikoimiin. Sitä myös suomalaisten enemmistö haluaa”, edustaja Wallinheimo muistuttaa.
Wallinheimo helpottaisi myös alkoholijuomien ravintolaulosmyyntiä ja selkeyttäisi alkoholin etämyyntiin liittyvää sääntelyä.
“Miksi emme voisi napata ravintolaillan jälkeen hyväksi havaittua viinipulloa mukaan?” Wallinheimo kysyy.
“Suomen nykyinen alkoholipolitiikka kantaa edelleen 90 vuotta sitten kumotun alkoholin kieltolain taakkaa. Tavoitteena pitää olla, että viimeisetkin rippeet holhouksesta ja monopolista on karistettu, kun vietämme kieltolain kumoamisen 100-vuotisjuhlaa”, Wallinheimo sanoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sinuhe WallinheimoKansanedustaja
Kokoomuksen valiokuntavastaava tulevaisuusvaliokunnassa (Keski-Suomen vaalipiiri)
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti.
Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta.
Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kokoomuksen Autto: SDP:n Timo Harakka levittää vääriä väitteitä Israelista ja Häkkäsestä24.9.2026 15:17:29 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja, puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Heikki Autto tyrmää SDP:n kansanedustaja Timo Harakan Facebook-päivityksen, jossa tämä arvosteli puolustusministeri Antti Häkkäsen virkamatkaa Israeliin.
Kokoomuksen Jäntti SDP:lle: Millä rahoitatte tämänkin uuden menon?24.9.2026 15:00:56 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja Aleksi Jäntti vaatii SDP:tä kertomaan, millä rahalla se taittaisi väyläverkon korjausvelan kasvun. SDP:n liikenne- ja viestintävaliokunnan jäsenet arvostelevat tienpitoa, mutta oma vaihtoehto loistaa poissaolollaan.
Kokoomuksen Heikkinen: SDP ja keskusta löysivät toisensa yrittäjän lompakolta24.9.2026 09:47:52 EEST | Tiedote
Keskuskauppakamarin veropaneelissa SDP ja keskusta löysivät yhteisymmärryksen monista veronkorotuksista. Keskustalla ja SDP:llä on sama suunta – se on yrittäjän lompakkoa kohti. Tämä osoittaa kokoomuksen kansanedustajan ja verojaoston puheenjohtajan Janne Heikkisen mielestä, miten kauas keskusta on ajautunut yrittäjäjuuriltaan.
Kokoomuksen Kilpi: Päällystämme asfalttia yli neljänneksen maapallon ympärysmitasta23.9.2026 17:19:17 EEST | Tiedote
Liikenne- ja viestintävaliokunnan jäsen, kansanedustaja Marko Kilpi iloitsee hallituskauden panostuksista tiestön kunnossapitoon. Hallituskauden aikana maanteitä päällystetään arviolta noin 11 000 kilometriä. Matka vastaa yli neljännestä maapallon ympärysmitasta.
Lindberg kysyy vihreiltä ja vasemmistoliitolta: Miten Daavidin lingon huolto ja päivitykset turvataan?23.9.2026 13:40:00 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja ja entinen Puolustusvoimain komentaja Jarmo Lindberg nostaa esiin käytännön kysymyksen vihreiden ja vasemmistoliiton arvosteltua puolustusministeri Antti Häkkäsen Israelin-vierailua: miten Suomen kriittisen ilmatorjuntajärjestelmän toimitukset, päivitykset ja huoltovarmuus niiden mielestä pitäisi turvata?
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme