Kokoomus haluaa poistaa pitkäaikaisasunnottomuuden heti seuraavalla vaalikaudella

Kokoomus haluaa Suomen lisäävän kunnianhimon tasoa asunnottomuuden poistossa. ARA:n selvityksen mukaan vuoden 2022 lopussa Suomessa oli asunnottomia 3 686 henkeä. Pitkäaikaisasunnottomia oli 1 133 henkeä. Asunnottomuus keskittyy erityisesti Etelä-Suomen kaupunkialueille.
“Asunnottomuuden poistamiseksi tehtävässä työssä on otettu merkittäviä askeleita viimeisen vuosikymmenen aikana. Tavoitteista huolimatta kuluvalla vaalikaudella ei kuitenkaan ole onnistuttu laskemaan määrää riittävästi. Jokainen asunnoton on yksinkertaisesti liikaa. On väärin, että joka yö iso joukko ihmisiä etsii suojaa yöksi. Ei se ole meidän Suomemme. Meidän on pystyttävä parempaan”, kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo painottaa.
Kokoomuksen mukaan erityisesti asunto ensin -periaate on ollut ratkaiseva asunnottomuuden vähentämisessä. Sen kantava ajatus on, että ennen kuin muita sosiaalisia ja terveydellisiä ongelmia voidaan ratkoa, tarvitsee ihminen itselleen kodin.
“Autetaan ihmiset elämän syrjään kiinni, jotta suurempi muutos elämässä olisi edes mahdollista saavuttaa. Erityisesti päihde- ja mielenterveysongelmien kanssa painiville asunto ensin -yksikkö voi olla ainoa tie ulos umpikujaan ajautuneesta elämästä. Asunto ensin -periaate on asunnottomalle armollinen. On hienoa, että mallia on lähdetty luomaan ja yksikköjä perustettu”, Orpo kiittää.
Asunnottomuuden torjunta vaatii riittävää asuntokantaa, oikeassa suhteessa palveluita kuten asunto ensin -yksiköitä ja estävää työtä kuten häätöjen ennaltaehkäisyä. Kokoomuksen mielestä on oikein kohdentaa yhteiskunnan tukemat vuokra-asunnot ensisijaisesti niille, jotka niitä kaikkein eniten tarvitsevat.
“Toivon, ja uskon, että asunnottomuuden poistaminen on tavoite joka jaetaan läpi puoluekentän. Tällä vaalikaudella olisi voitu tehdä enemmän. Nyt on aika ryhtyä toimiin. Asunnottomuus on olosuhde ja sosiaalinen ongelma, jonka poistaminen Suomesta on aidosti mahdollista. Siksi haluamme kirjata tavoitteen ja keinot seuraavan hallituksen ohjelmaan”, Orpo vaatii.
Orpo tutustui helmikuussa Sininauhasäätiön asunto ensin -yksikköön, asunnottomien päiväkeskukseen ja asunnottomille nuorille suunnattuun toimintaan. Blogi aiheesta: https://www.kokoomus.fi/petteri-orpo-pitkaaikaisasunnottomuus-on-poistettava-jo-ensi-vaalikaudella/
Yhteyshenkilöt
Katri ManninenPuoluejohdon erityisavustaja
Puh:+358 40 706 6450katri.manninen@kokoomus.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta
Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti.
Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta.
Kokoomus on paljon muutakin kuin kansanedustajamme ja meppimme – me olemme kansanliike. Teemme arjen pieniä tekoja kukin omalla tavallamme.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kansallinen kokoomus
Minni Rantanen kokoomuksen Satakunnan piirin toiminnanjohtajaksi5.4.2023 16:17:32 EEST | Tiedote
Kokoomuksen puoluehallitus on nimittänyt Minni Rantasen, 33, kokoomuksen Satakunnan piirin toiminnanjohtajaksi ajalle 18.4.2023-29.2.2024. Rantanen siirtyy Satakunnan piirin toiminnanjohtajaksi Kokoomuksen Naisten Liiton pääsihteerin tehtävästä.
Häkkänen: EU-ero olisi kohtalokas virhe Suomelle27.3.2023 08:49:15 EEST | Tiedote
Kokoomuksen varapuheenjohtaja Antti Häkkänen ihmettelee, miksi yhden puolueen ehdotukset EU-erosta on jätetty käsittelemättä pääministeritenteissä. Perussuomalaiset on tällä hetkellä ainoa puolue, joka ajaa virallisissa ohjelmissaan Suomen EU-eroa. Viime viikolla perussuomalaisten Laura Huhtasaari vahvisti, että puolue ajaa edelleen Suomen eroa EU:sta. Puolueen puheenjohtaja Riikka Purra on myöntänyt, että puolueen virallinen linja on EU-ero.
Kokoomukselta uusi tieto- ja teknologiapoliittinen ohjelma23.3.2023 13:21:39 EET | Tiedote
Kokoomus on uudistanut tieto- ja teknologiapoliittisen ohjelmansa. Puolueen varapuheenjohtaja, kansanedustaja Elina Valtonen sekä puolueen digi- ja tulevaisuusverkoston puheenjohtaja, kansanedustaja Sinuhe Wallinheimo toivovat, että tuleva hallitus tarttuisi aiheeseen kokonaisvaltaisella otteella.
Kokoomuksen Valtosen mukaan SDP tarjoaa suomalaisille eripuraa ja viholliskuvia20.3.2023 08:00:00 EET | Tiedote
Kokoomuksen varapuheenjohtaja Valtonen ihmettelee SDP:n tapaa käyttää kaikki se aika Kokoomuksen syyttelyyn, jonka se voisi käyttää omien ehdotusten kertomiseen. Valtonen uskoo, että suomalaiset kaipaavat epävakaana aikana enemmän vuoropuhelua kuin Marinin ajamaa hajottavaa blokkipolitiikkaa.
Antti Häkkänen: SDP vie Suomea syvemmälle velkakierteeseen19.3.2023 17:12:41 EET | Tiedote
SDP:n puheenjohtaja Sanna Marin piti tänään puoluevaltuuston kokouksessa puheen, jossa hän keskittyi Kokoomuksen haukkumiseen. Kokoomuksen varapuheenjohtaja Antti Häkkäsen mukaan SDP:n linja perustuu edelleen Suomen velkakierteen pahentamiseen ja nyt tätä yritetään peitellä muita haukkumalla. Häkkänen muistuttaa, että suomalaiset eivät halua rakentaa tulevaisuuttaan velan varaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme