Kokoomus Risikko: Hallitus jarruttaa hoitojonojen lyhentämistä

”Marinin vasemmistohallitus leikkasi yksityisen hoidon Kela-korvauksia järjenvastaisesti. Juuri nyt yksityisen sektorin apua tarvittaisiin kipeästi, koska hoitojonot pidentyvät koko ajan. Leikkaus on peruttava viipymättä”, Risikko sanoi Seinäjoella.
Risikko ihmettelee, miksi myös Kela on ryhtynyt tai ehkä määrätty heikentämään hoitoalan yrittäjien toimintamahdollisuuksia.
”Vuoden alussa astui voimaan todella erikoinen määräys. Kela ei enää saa maksaa sairasvakuutuslain mukaisia korvauksia potilaille, jos palvelun tuottaa yhteiskunnan omistamissa tiloissa vuokralaisena toimiva yritys”, Risikko hämmästeli.
Hänen mukaansa Suomessa on lukuisia terveyskeskuksia ja sairaaloita, jotka on suunniteltu ja rakennettu nimenomaan terveydenhuollon käyttöön. Hyvinvointialueet eivät näitä kaikkia tiloja tarvitse, joten vapaita tiloja on.
”Jos näitä tiloja vuokraa yksityinen hoitoalan yrittäjä, tämän päätöksen mukaan potilas ei saa hoidostaan Kela-korvausta. Ei voi välttyä ajatukselta, että taustalla saattaa olla vasemmistohallituksen yrittäjävastaiseen ideologiaan liittyvää ohjeistusta”, Risikko arveli.
Käytännössä päätös estää yksityisiltä palveluntuottajilta terveyskeskusten ja sairaaloiden tilojen vuokraamisen. Verorahoilla rakennettuja tiloja jää siis tyhjilleen, vaikka yksityisellä palveluntuottajalla olisi niille tarvetta.
”Näitä päätöksiä ei voi mitenkään perustella hoitoa tarvitsevan ihmisen näkökulmasta. Niistä paistaa ymmärtämättömyys sosiaali- ja terveyspalvelujen saatavuusongelmista sekä vastenmielisyys yksityistä palvelutoimintaa kohtaan. Tällä asenteella ei soten valuvikoja korjata. Kaikki sote-toimijat on otettava käyttöön, jotta hoitojonot saadaan purettua”, Risikko sanoi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Paula RisikkoKansanedustaja
Sivistysvaliokunnan puheenjohtaja (Vaasan vaalipiiri)
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti.
Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta.
Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 38 kansanedustajallaan toiseksi suurin eduskuntaryhmä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kokoomuksen Kinnari: Hallitus edistää järkevää suurpetopolitiikkaa sekä eduskunnassa että EU:ssa9.5.2025 14:53:07 EEST | Tiedote
Maa- ja metsätalousvaliokunta on saanut tänään 9.5. valmiiksi mietintönsä hallituksen esityksestä metsästyslain 41§:n muutoksesta. Lisäksi Euroopan Parlamentti on hyväksynyt Suomen vahvalla vaikuttamisella muutoksen suden asemaan EU:n luontodirektiivissä tiukasti suojellusta laista suojelluksi. Suojellun lajin metsästäminen voidaan sallia, kun taas tiukasti suojeltua lajia voidaan metsästää vain poikkeustapauksissa.
Kokoomuksen Sirén: Suojelutyölaki turvaa kriittiset toiminnot työtaistelujen aikana9.5.2025 14:49:18 EEST | Tiedote
Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta on saanut valmiiksi mietinnön suojelutyölakia koskevasta hallituksen esityksestä. Valiokunnan puheenjohtaja, kokoomuksen kansanedustaja Saara-Sofia Sirén korostaa, että suojelutyölaki on välttämätön yhteiskunnan kriittisten toimintojen turvaamiseksi työtaistelujen aikana.
Kokoomuksen Vestman: Työn verotus kevenee kaikissa tuloluokissa7.5.2025 18:47:53 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja Heikki Vestman korostaa, että kaikkien hallituskauden aikana toteutettujen ja päätettyjen veronkevennysten tuloksena verotus kevenee kaikilla tulotasoilla. ”Palkansaaja, joka ansaitsee 5000 euroa kuussa, kuuluu Akavaan ja jolla on kaksi lasta, jää jopa 635 euroa plussalle”, Vestman sanoo.
Zyskowicz muistuttaa tulonjakovaikutuksiin keskittyvää oppositiota: ”Pitkän päälle ei ole niitä tuloja eikä ole sitä jakoa”7.5.2025 17:20:26 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja Ben Zyskowiczin mukaan on positiivista kehitystä, että SDP on alkanut viimein kantamaan huolta velkaantumisesta. Mutta yhä silkka mysteeri on, millä SDP ratkaisisi velkaantumisongelman. Zyskowicz ihmettelee myös keskustan kantaa, jonka mukaan on hyväksyttävää verottaa lähes 60 prosenttia jokaisesta ansaitusta lisäeurosta.
Kokoomuksen Kaunisto: Sääntely kuriin, kasvu käyntiin – pk-yrityksille helpompi pääsy rahoitukseen4.5.2025 07:20:00 EEST | Tiedote
Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja, kansanedustaja Ville Kaunisto kiittää hallitusta puoliväliriihen linjauksista, joilla vahvistetaan yritysten kasvurahoitusta. Erityisen tärkeänä hän pitää päätöstä keventää rahoitusmarkkinoiden sääntelyä. ”Pk-yritysten kannalta tärkeintä ei ole suurten julistusten määrä, vaan konkreettiset päätökset, jotka parantavat toimintaympäristöä”, Kaunisto iskee keskustalle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme