Kokoomusedustajat tyytyväisinä: Koko itäraja voidaan hybridivaikuttamisen tilanteessa sulkea
15.6.2022 14:51:20 EEST | Kokoomuksen eduskuntaryhmä | Tiedote

Hallintovaliokunta tuli kokoomuksen rajalinjalle – Koko itäraja voidaan hybridivaikuttamisen tilanteessa sulkea.
Hallintovaliokunta totesi lausunnossaan seuraavasti: ”Valiokunta katsoo, että lainsäädäntöömme on lisättävä säännös, jonka mukaan, jos vieras valtio käyttäisi maahantuloa valtakunnanrajallamme Suomen painostamisen välineenä, kansainvälisen suojelun haku voidaan väliaikaisesti ja poikkeuksellisen äärimmäisessä tilanteessa keskittää muualle kuin vieraan valtion vastaiselle rajanylityspaikalle. Rajanylityspaikkoja ovat maarajan rajanylityspaikat, nimetyt lentoasemat, satamat ja merivartioasiat.”
Hallintovaliokunnan kanta merkitsee siis sitä, että kaikki Venäjän vastaiset rajanylityspaikat voidaan sulkea. Turvapaikkahakemuksien vastaanottaminen voidaan keskittää yhdelle rajanylityspaikalle, esimerkiksi Helsinki-Vantaan lentokentälle.
Kirjauksen taakse saatiin myös hallituspuolueet, jotka ovat tähän saakka olleet haluttomia korjaamaan opposition jo pitkään vaatimaa asiaa. Hallintovaliokunnan tulee rajavartiolain tulevassa käsittelyssä varmistaa, että lainsäädännön nojalla on yksiselitteistä, että kansainvälisen suojelun hakeminen voidaan keskeyttää koko itärajalla.
Rajanylityspaikkojen sulkeminen ei yksin riitä. Lisäksi kokoomusedustajat nostavat lausunnosta esiin vahvasti rajamiesten voimankäytön toimivaltuuksia koskevan osuuden.
”Valiokunta kiinnittää erityistä huomiota siihen, että välineellistetty maahantulo voi kohdistua laillisten rajanylityspaikkojen sijaan maastorajalle, jonka ylittäminen on Suomen lain mukaan kielletty. Suomen kyvykkyyden kannalta vastata välineellistettyyn maahantuloon merkityksellisiä ovat siten viranomaisten voimankäytön valtuudet estää laittomat rajanylitykset. - - Sen sijaan tilanteessa, jossa kolmannen maan kansalaisia pyrkii rauhanomaisesti laittomasti maastorajan yli, eivät valiokunnan saaman selvityksen mukaan voimakeinojen tarpeellisuuden ja puolustettavuuden vaatimukset lähtökohtaisesti täyttyisi.”
”Valiokunnan kuulemisissa on siten tullut esiin, etteivät viranomaisten voimankäytön toimivaltuudet ole riittävät tilanteessa, jossa vieras valtio käyttäisi maahantuloa painostamiseen välineenä. Tältä osin hallintovaliokunta palaa mahdollisiin lainsäädännön muutostarpeisiin rajavartiolain käsittelyn yhteydessä.”
Käytännössä rajamiehille tulee säätää riittävät valtuudet käyttää tarvittaessa fyysistä voimaa kuten mellakkakilpiä estääkseen laittomat maastorajan ylitykset hybridivaikuttamisen tilanteissa.
Kokoomuslaiset kummeksuvat vieläkin hallituksen komission kanssa käymiä neuvotteluja rajapykälistä. Menettely ei perustu EU:n sääntöihin.
Kuten hallintovaliokunta yksimielisesti toteaa: ”EU-oikeuden näkökulmasta valtioneuvoston komission kanssa käymien keskustelujen pohja ja tarkoitus on siten sangen epäselvä” ja ” - - asia kuuluu Suomen suvereniteetin ytimeen ja maanpuolustuksen alaan - -”.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ben ZyskowiczKansanedustaja
(Helsingin vaalipiiri)
Heikki VestmanKansanedustaja
(Uudenmaan vaalipiiri)
Kari TolvanenKansanedustaja
(Uudenmaan vaalipiiri)
Mari-Leena TalvitieKansanedustaja
Hallintovaliokunnan varapuheenjohtaja (Oulun vaalipiiri)
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti.
Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta.
Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kokoomuksen Kaunisto: Yhteisöveron kevennys vauhdittaa käynnistynyttä talouskasvua1.9.2026 21:05:50 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja ja eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Ville Kaunisto pitää hallituksen päätöstä yhteisöveron keventämisestä tärkeänä, kasvua laajasti vahvistavana toimena. Ensi vuonna yhteisövero laskee 20 prosentista 18 prosenttiin.
Kokoomuksen Autto: Budjettiriihessä satsattiin Suomen puolustuskykyyn laajalla rintamalla1.9.2026 20:47:46 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja ja puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Heikki Autto pitää tänään julkistettuja budjettiriihen päätöksiä vahvana osoituksena siitä, että hallitus jatkaa määrätietoisesti Suomen puolustuskyvyn ja turvallisuuden vahvistamista.
Kokoomuksen Fagerström: Startupien pitkään odottama optioverouudistus maaliin – vero maksuun vasta osakkeiden myynnin yhteydessä1.9.2026 20:43:26 EEST | Tiedote
Kokoomuksen yrittäjäkansanedustaja Noora Fagerström iloitsee hallituksen budjettiriihen ratkaisusta uudistaa listaamattomien yhtiöiden työsuhdeoptioiden verotusta. Uudistuksen myötä optioista määräytyvän veron maksua voidaan tietyin edellytyksin lykätä siihen asti, kun optioilla hankitut osakkeet myydään. Fagerströmin mukaan pitkään odotettu uudistus parantaa erityisesti startup- ja kasvuyritysten mahdollisuuksia houkutella ja sitouttaa huippuosaajia.
Kokoomuksen Vuornos: Budjettiriihestä uusi turvakoti Espooseen – naisten ja lasten turvallisuudesta ei tingitä1.9.2026 20:30:43 EEST | Tiedote
Espooseen saadaan uusi turvakoti. Kokoomuksen espoolaisen kansanedustajan Henrik Vuornoksen mukaan kyse on tärkeästä parannuksesta naisten ja lasten turvallisuuteen: väkivaltaa pakenevan on päästävä nopeasti turvaan lähellä omaa kotiseutuaan. Orpon hallitus vahvistaa budjettiriihessä turvakotien rahoitusta lähes 2,7 miljoonalla eurolla.
Kokoomuksen Keto-Huovinen: Keski-Uusimaa saa vihdoin oman turvakodin – vakava puute korjataan1.9.2026 20:29:46 EEST | Tiedote
Keski-Uudellemaalle avataan uusi turvakoti osana turvakotiverkon vahvistamista. Kokoomuksen kansanedustaja ja syyttäjätaustainen Pihla Keto-Huovinen pitää päätöstä erittäin tärkeänä. Keski-Uudenmaan hyvinvointialueella ei ole tähän asti ollut yhtäkään turvakotia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme