Kokoontumisrajoitukset Länsi- ja Sisä-Suomessa jatkuvat huhtikuussa – lisäksi Pirkanmaalla turvavälit taattava asiakas- ja toimitiloissa
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto on tehnyt 26.3.2021 tartuntatautilain pykälän 58 mukaisen päätöksen yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten kieltämisestä alueellaan. Päätös kokoontumisrajoituksista on voimassa 1.4.–30.4.2021.
Tämän lisäksi aluehallintovirasto jatkaa tartuntatautilain pykälän 58 d mukaista määräystä turvavälien tosiasiallisesta säilyttämisestä asiakas- ja toimitiloissa PSHP-alueella. Päätös turvavälien tosiasiallisesta varmistamisesta on voimassa ajalla 1.4.-18.4.2021.
Tapahtumia voi järjestää sallitulla osallistujamäärällä, jos ne pystytään järjestämään terveysturvallisesti Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sekä opetus- ja kulttuuriministeriön ohjetta turvaetäisyyksistä ja hygieniakäytännöistä noudattaen. Aluehallintovirasto kuitenkin painokkaasti suosittelee, että turhia lähikontakteja jaksettaisiin edelleen sinnikkäästi välttää.
Turvavälit taattava edelleen Pirkanmaalla asiakas- ja toimitiloissa
PSHP-alueen toimijoiden on varmistettava yleisölle avoimissa tai rajatun asiakas- tai osallistujapiirin oleskeluun tarkoitetuissa tiloissa, että henkilöiden väliset lähikontaktit voidaan tosiasiallisesti välttää. Päätös koskee seuraavia toimijoita:
- yksityiset yhteisöt, säätiöt ja muut oikeushenkilöt
- yksityiset elinkeinonharjoittajat
- kunnat ja kuntayhtymät
- uskonnolliset yhdyskunnat
- julkisoikeudelliset laitokset.
Päätös koskee toimijoiden
- sisätiloja, joita käytetään yli 10 asiakkaan tai osallistujan samanaikaiseen oleskeluun
- rajattuja ulkotiloja, joita käytetään samanaikaiseen yli 50 asiakkaalle tai osallistujalle suunnattuun tarkoitukseen ja joiden käyttämisestä kyseiseen toimintaan vastaa toiminnan järjestäjä.
Lähikontakti tarkoittaa ihmisten fyysistä kontaktia tai oleskelua kasvotusten tai samassa tilassa alle kahden metrin etäisyydellä yli 15 minuutin ajan. Toimijoiden pitää tehdä kirjallinen suunnitelma siitä, miten ne estävät yleisön ja asiakkaiden lähikontaktit. Jos toimintaa ei ole mahdollista järjestää lain edellyttämällä tavalla, tiloja ei voi käyttää.
Päätöstä ei sovelleta oppilaitosten toimintaan, varhaiskasvatukseen, ammattiurheilemiseen eikä yksityis- tai perhe-elämän piiriin kuuluvaan toimintaan.
Tartuntatilanne vaihtelee sairaanhoitopiirikohtaisesti
Vaikka Vaasan sairaanhoitopiirissä ilmaantuvuus on saatu ripeästi laskemaan, Pirkanmaan sairaanhoitopiirin alueella epidemiatilanne on melko nopeasti huonontunut. Valtakunnallisen tilanteen epävakaus ja etenkin eteläisen Suomen tiettyjen kaupunkialueiden kriittinen tilanne aiheuttavat kuitenkin huomattavaa epävarmuutta myös Länsi- ja Sisä-Suomen alueelle. Tartuntatilannetta ja paikallisia riskejä on arvioitava suhteessa ympäröivien sairaanhoitopiirien ja koko maan tilanteeseen. Tämän vuoksi aluehallintovirasto pitää välttämättömänä jatkaa yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten rajoittamista.
Pirkanmaan alueellinen pandemiaohjausryhmä suositteli 23.3.2021 aluehallintovirastolle myös tartuntatautilain pykälän 58 d mukaisen päätöksen jatkamista PSHP-alueella. Pirkanmaan tilanne on huonontunut, ja alue on siirtynyt ensimmäistä kertaa leviämisvaiheeseen. Aluehallintovirasto piti välttämättömänä jatkaa myös määräystä turvavälien tosiasiallisesta säilyttämisestä kuultuaan ohjausryhmää ja sairaanhoitopiirin asiantuntijoita.
Rajanylityspaikoille määrätään terveystarkastukset alkuviikosta
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto on valmistelemassa tartuntatautilain 15. ja 16. pykälän mukaisia päätöksiä terveystarkastuksista alueensa rajanylityspaikoille. Päätöksillä velvoitettaisiin kuntia järjestämään terveystarkastukset rajanylityspaikoillaan (pykälä 15) sekä määrättäisiin tietyillä rajanylityspaikoilla riskimaista Suomeen matkustavat pakolliseen terveystarkastukseen (pykälä 16). Päätöksistä tiedotetaan erikseen ensi viikon alussa.
Lisää tietoa:
- Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston päätös 26.3.2021 (avi.fi-verkkosivujen yleistiedoksiannoissa)
- Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja opetus- ja kulttuuriministeriön ohje turvaetäisyyksistä ja hygieniakäytännöistä (minedu.fi-verkkosivuilla)
- Mitä yleisötilaisuuksia, kokoontumisia ja toimintaa aluehallintovirastojen antamat määräykset koskevat?
- Kaikki avi.fi-sivuston kysymykset koronasta ja yleisötilaisuuksien järjestämisestä
- Vaasan sairaanhoitopiirin verkkosivu alueella voimassa olevista suosituksista ja rajoituksista
- Pirkanmaan sairaanhoitopiirin verkkosivu alueella voimassa olevista suosituksista ja rajoituksista
- Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin verkkosivu alueella voimassa olevista suosituksista ja rajoituksista
- Keski-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin verkkosivu alueella voimassa olevista suosituksista ja rajoituksista
- Keski-Suomen sairaanhoitopiirin verkkosivu alueella voimassa olevista suosituksista ja rajoituksista
- Aluehallintoviraston koronaneuvonta tapahtumanjärjestäjille (ma-pe klo 8-11.30 ja 12.30-16): 0295 016 666, koronainfo@avi.fi
Medialle:
aluehallintoylilääkäri Laura Blåfield, p. 0295 018 587
ylijohtaja Marko Pukkinen, p. 0295 018 582
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta
Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Pirkanmaan hyvinvointialueelle huomautus hammashoitojonoista4.7.2025 11:49:27 EEST | Tiedote
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston mukaan Pirkanmaan hyvinvointialueella on puutteita kiireettömän suun terveydenhuollon hoitoon pääsyssä. Hoitoon pääsy ei toteudu lain vaatimusten edellyttämällä tavalla hyvinvointialueen omavalvonnallisista toimenpiteistä huolimatta. Lähes 7700 tamperelaista odotti hammaslääkärin vastaanotolle pääsyä yli kuusi kuukautta helmikuussa 2025.
Pudasjärven kaupungin varhaiskasvatuksen järjestämisessä puutteita3.7.2025 12:53:12 EEST | Tiedote
Pudasjärven kaupunki on rajoittanut lasten subjektiivista oikeutta varhaiskasvatukseen. Pohjois-Suomen aluehallintovirasto kiinnitti kaupungin huomiota asiaan.
Kontaktpunkttjänsterna i Tillstånds- och tillsynsverket1.7.2025 13:57:59 EEST | Pressmeddelande
Kontaktpunktsuppgifterna enligt Europeiska unionens direktiv om förnybar energi, förordningen om kritiska råmaterial och förordningen om nettonollindustrin kombineras i Tillstånds- och tillsynsverket som inleder verksamheten 2026.
Yhteyspistepalvelut Lupa- ja valvontavirastossa26.6.2025 10:31:47 EEST | Tiedote
Euroopan unionin uusiutuvan energian direktiivin, kriittisten raaka-aineiden asetuksen sekä nettonollateollisuuden asetuksen mukaiset yhteyspistetehtävät yhdistyvät vuonna 2026 aloittavassa Lupa- ja valvontavirastossa.
Supervision of wild berry picking: occupational safety and health authority is prepared to investigate pickers’ status26.6.2025 07:57:00 EEST | Press release
According to preliminary information received by the occupational safety and health authority, the organisation of picking and pickers’ backgrounds will be even more diverse this year. Inspectors will likely need to determine whether pickers are in an employment relationship or if they fall under the category of pickers as defined in the Berry Act. This determination is not based on the title of the contract, but rather on how the work is actually organized in practice.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme