Kokoontumisrajoitukset pysyvät ennallaan Satakunnassa
Koronavirustartuntojen leviämisen ennaltaehkäisemiseksi Lounais-Suomen aluehallintovirasto on 16.12.2020 päättänyt jatkaa aiemmin annettuja kokoontumisrajoituksia Satakunnassa.
Sisätiloissa ja alueellisesti rajatuissa ulkotiloissa voi järjestää korkeintaan 20 henkilön yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia. Jos yleisötapahtumia ja yleisiä kokoontumisia järjestetään sallituissa rajoissa, niissä tulee noudattaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja opetus- ja kulttuuriministeriön ohjetta koronavirustartuntojen ehkäisemiseksi. Siinä ohjeistetaan muun muassa, että:
- osallistujien tai seurueiden välille on turvattava mahdollisuus 1-2 metrin turvavälin ylläpitämiseen.
- tilanteissa, joissa saattaa syntyä jonoja, ihmisiä pitää muistuttaa ja auttaa turvavälien pitämisessä.
- järjestäjän pitää ohjeistaa osallistujia hyvästä käsihygieniasta sekä tarjota mahdollisuus käsien puhdistamiseen.
Tänään annettu määräys on voimassa 24.12.2020–23.1.2021. Aikaisemmin annettu määräys on voimassa 23.12.2020 asti.
Kaikkien vastuullista toimintaa tarvitaan
Epidemiatilanteen hillitsemiseksi on tärkeää, että jokainen toimii vastuullisesti. Vastuullisella toiminnalla ja määräysten noudattamisella voimme yhdessä pitää huolen siitä, että tartuntatautitilanne ei pahene. Korostamme, että on tärkeää noudattaa myös kuntien ja sairaanhoitopiirien antamia suosituksia.
Jos tartuntatautitilanne pahenee Satakunnassa äkillisesti, kukin kunta voi päättää paikallisista kokoontumisrajoituksista, jotka ovat aluehallintoviraston määräämiä rajoituksia tiukempia. Kunta voi päätöksellään myös sulkea toimitilojaan ja antaa suosituksia yksityistilaisuuksista ja kasvomaskien käyttämisestä. Myös sairaanhoitopiiri voi antaa alueelleen suosituksia. Jos tiukemmat kokoontumisrajoitukset ovat tarpeen usean kunnan tai koko maakunnan alueella, niistä päättää aluehallintovirasto.
Lisätietoa:
Lounais-Suomen aluehallintoviraston päätös 16.12.2020 (pdf)
Usein kysytyt kysymykset (avi.fi)
Satakunnan sairaanhoitopiiri (satasairaala.fi)
Tapahtumajärjestäjien neuvonta:
- puh. 0295 016 666 (ma-pe kello 8-11.30 ja 12.30-16)
- sähköposti: koronainfo(at)avi.fi
Median yhteydenotot:
- Mikael Luukanen, ylijohtaja, p. 0295 018 092, mikael.luukanen(at)avi.fi
- Heikki Mäki, johtaja, p. 0295 018 094, heikki.maki(at)avi.fi
Lounais-Suomen aluehallintovirasto
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tanja Railoviestintäpäällikkö, Lounais-Suomen aluehallintovirasto
Puh:0295 016 552tanja.railo@avi.fiTietoja julkaisijasta
Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Eläinten hyvinvointilaki säätää - koirilla oltava jatkuvasti puhdasta juomavettä11.9.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Eläinten hyvinvointilain mukaan koirilla pitää olla juomavettä jatkuvasti, ympäri vuoden. Koiran pysyvässä pitopaikassa, esimerkiksi kotipihalla olevassa aitauksessa, on oltava juomavettä koko ajan. Jatkuvan vedensaannin vaatimuksesta voidaan poiketa ainoastaan poikkeuksena erityisissä tilanteissa ammattimaisilla rekikoiratarhoilla pakkassäällä.
Lagen om djurvälfärd - hundar ska alltid ha tillgång till rent dricksvatten11.9.2025 09:00:00 EEST | Pressmeddelande
Enligt lagen om djurvälfärd ska hundar alltid ha tillgång till dricksvatten, oberoende av årstid. I permanenta djurhållningsplatser för hundar, till exempel en inhägnad på gården, ska det hela tiden finnas dricksvatten. Undantag från kravet på att hundar alltid ska ha tillgång till vatten kan endast göras i särskilda situationer på yrkesmässiga draghundsgårdar i samband med köldgrader.
Perusterveydenhuollon ja suun terveydenhuollon kiireettömässä hoitoon pääsyssä puutteita Kainuun hyvinvointialueella11.9.2025 07:45:00 EEST | Tiedote
Kainuun hyvinvointialueella kiireettömän perusterveydenhuollon ja suun terveydenhuollon hoitoon pääsy ei ole toteutunut kaikilta osin lainmukaisesti vuonna 2024. Pohjois-Suomen aluehallintoviraston mukaan asiakkaat eivät ole päässeet hoitoon ns. hoitotakuuajan puitteissa. Merkittävimmät puutteet molemmissa palveluissa ovat Kajaanin alueella. Aluehallintovirasto jatkaa Kainuun hyvinvointialueen hoitoon pääsyn määräaikojen valvontaa.
Regionförvaltningsverket upptäckte brister i Varhas ordnande av mentalvård och missbrukarvård8.9.2025 12:31:00 EEST | Pressmeddelande
Regionförvaltningsverket i Sydvästra Finland har gett Egentliga Finlands välfärdsområde en anmärkning för framtiden om att klienter som använder rusmedel och rehabiliteringsklienter inom mentalvården ska beviljas service-, vård- och rehabiliteringshelheter som motsvarar deras servicebehov. Välfärdsområdet ombeds före början av december redogöra för de åtgärder som vidtagits för att förbättra dess rutiner och tillgången till servicen.
Aluehallintovirasto havaitsi puutteita Varhan mielenterveys- ja päihdepalvelujen järjestämisessä8.9.2025 12:30:00 EEST | Tiedote
Lounais-Suomen aluehallintovirasto on antanut Varsinais-Suomen hyvinvointialueelle huomautuksen vastaisen varalle siitä, että päihteitä käyttäville asiakkaille ja mielenterveyskuntoutujille tulee myöntää heidän palvelutarvettaan vastaavat palvelu-, hoito- ja kuntoutuskokonaisuudet. Hyvinvointialueelta pyydetään joulukuun alkuun mennessä selvitystä tekemistään palvelujen saatavuutta ja toimintatapoja parantavista toimenpiteistä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme