Suomen Tekstiili & Muoti ry

Kolmannes suomalaisista ottaa huomioon vastuullisuuden ja ilmaston vaateostoksilla

Jaa

Erityisesti naiset sanovat vastuullisuuden olevan tärkeää vaateostoksilla ja ilmastoasioiden vaikuttavan ostokäyttäytymiseen. Eniten vastuullisuuskysymyksiä miettivät naisten nuorin ja iäkkäin ikäryhmä, kertoo Suomen Tekstiili & Muoti ry:n tutkimus.

Vaatteiden ja tekstiilien ilmastovaikutukset ja vastuullisuuskysymykset ovat olleet paljon esillä, ja osa kuluttajista haluaa ottaa ne huomioon vaateostoksilla. Joka kolmas suomalainen kertoo, että vastuullisuus on heille tärkeää ja että ilmasto- ja ympäristökysymykset vaikuttavat ostoskäyttäytymiseen. Tämä käy ilmi Suomen Tekstiili & Muoti ry:n teettämästä kuluttajatutkimuksesta.

Yleisesti ottaen vastuullisuus- ja ilmastokysymyksillä on enemmän merkitystä naisille kuin miehille. Eniten vastuullisuus- ja ilmastoteemoja korostavat 18–29-vuotiaat naiset ja 60–75-vuotiaat naiset. Vähiten ne vaikuttavat 45–59-vuotiaiden miesten ostoksiin.

”Ilmastokysymykset ovat puhuttaneet viime aikoina paljon. Osa kuluttajista kertoo, että ne vaikuttavat heidän käyttäytymiseensä. Kaksi kolmasosaa kuluttajista ei näitä kysymyksiä kuitenkaan vielä mieti. Suomalaiset yritykset ovat halunneet lähteä ratkomaan ilmastokysymyksiä. Valmistelemme parhaillaan tiekarttaa kohti hiilineutraalia tekstiilialaa”, sanoo Suomen Tekstiili & Muoti ry:n toimitusjohtaja Anna-Kaisa Auvinen.

Suomalainen on käytännöllinen

Suomalaisista 31 prosenttia kertoo suosivansa ostoksilla suomalaisia vaatemerkkejä. Lisäksi 40 prosenttia kertoo, että ostaisi suomalaismerkkejä enemmän, jos niitä olisi paremmin saatavilla.

Suomalaiset valitsevat vaatteen hyvin käytännöllisin perustein: tärkeintä vaatteessa on hyvä istuvuus ja sopivuus omaan tyyliin. Esimerkiksi vaatteen brändi tai trendikkyys eivät nouse korkealle konkreettisissa valintaperusteissa.

Kuluttajatutkimuksen mukaan suomalaiset ostavat mieluiten vaatteita, joita he tietävät käyttävänsä pitkään. Tutkimus kertoo myös, että suomalaiset korjaavat vaatteitaan: lähes puolet kertoo korjanneensa tai korjauttaneensa vaatteita vuoden sisällä.

”Jos ilmasto- ja ympäristökysymyksiä ajatellaan, vastuullisin valinta on tuote, joka hankitaan tarpeeseen ja jonka tietää kestävän pitkään. Vaatteiden valmistajilla on vastuu siitä, mitä tuotantoketjussa tapahtuu ennen kaupan hyllyä, mutta myös kuluttaja pystyy vaikuttamaan valinnoillaan. Jos tuotetta huoltaa hyvin, se kestää pidempään. Tekstiiliteollisuuden päästöt vähenisivät peräti 44 %, jos vaatteita käytettäisiin tuplasti pidempään”, Anna-Kaisa Auvinen kertoo.

Vaatteita ostetaan monipuolisesti erilaisista ostopaikoista

Suomalaiset käyttävät vaatteisiin rahaa keskimäärin 740 euroa vuodessa asukasta kohden. Vaatteita ostetaan monipuolisesti erilaisista ostopaikoista: muun muassa marketeista, tavarataloista, kansainvälisistä ketjuista ja urheilukaupoista.

Uutena kasvavana ilmiönä näkyy second hand -vaatteiden kauppa. Kirpputorit ja netin vertaiskauppa tuntuvat jo suomalaisten rahankäytössäkin.

Suomalainen kuluttaja 2020 -tutkimuksen tiedonkeruun on toteuttanut Norstat Oy nettipaneelina syksyllä 2019. Tutkimuksen otos oli 2000 vastaajaa, ja tutkimus edustaa suomalaista väestöä iän ja alueen mukaan.

 

Tutustu Hiilineutraali tekstiili- ja muotiala -tiekarttatyöhön.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Lataa
Vastuullisuus on minulle tärkeää, kun ostan vaatteita”, samaa mieltä olevien osuus, sekä ”Ilmasto- ja ympäristöasiat vaikuttavat ostokäyttäytymiseeni”, samaa mieltä olevien osuus.
Vastuullisuus on minulle tärkeää, kun ostan vaatteita”, samaa mieltä olevien osuus, sekä ”Ilmasto- ja ympäristöasiat vaikuttavat ostokäyttäytymiseeni”, samaa mieltä olevien osuus.
Lataa
Suomalaisten vaatteisiin käyttämän rahasumman jakautuminen erilaisten ostopaikkojen kesken. Kysymys: ”Kuinka arvioisit kaikkien vaateostostesi arvon jakautuvan seuraavien erilaisten liikkeiden välillä. Merkitse prosenttisumma (%) kunkin ostopaikan jälkeen.” Ostopaikoista oli annettu erilaisia esimerkkejä jokaisessa kategoriassa.
Suomalaisten vaatteisiin käyttämän rahasumman jakautuminen erilaisten ostopaikkojen kesken. Kysymys: ”Kuinka arvioisit kaikkien vaateostostesi arvon jakautuvan seuraavien erilaisten liikkeiden välillä. Merkitse prosenttisumma (%) kunkin ostopaikan jälkeen.” Ostopaikoista oli annettu erilaisia esimerkkejä jokaisessa kategoriassa.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Suomen Tekstiili & Muoti ry
Suomen Tekstiili & Muoti ry
Eteläranta 10
00130 Helsinki

http://www.stjm.fi

Suomen Tekstiili & Muoti ry on tekstiili-, vaate- ja muotialan yritysten järjestö. Huolehdimme siitä, että yrityksillä on kannustava toimintaympäristö ja mahdollisuuksia kasvaa, kansainvälistyä ja menestyä. Olemme alan vahva vaikuttaja ja työmarkkinajärjestö. Autamme jäsenyrityksiä työelämään ja liiketoimintaan liittyvissä kysymyksissä. Jäsenyritystemme tuotteita ovat mm. vaatteet, kodintekstiilit, sairaalatekstiilit, tekniset tekstiilit sekä kuitukankaat ja teollisuustekstiilit. www.stjm.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Tekstiili & Muoti ry

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme