Kolmas Punaisen Ristin Triage-yksikkö nousee tänään Raaseporiin

Potilaiden hoitamiseen suunniteltujen telttojen avulla sairaala saa lisätilaa hoidon kiireellisyyden arviointiin. Samanlainen yksikkö on toimitettu aiemmin tällä viikolla Hyvinkäälle ja Hämeenlinnaan.
Yksikkö pystytetään tänään lauantaina 21.3. klo 12 alkaen Raaseporin sairaalan pihaan. (Itäinen rantakatu 9, Tammisaari)
Pohjana kaikissa yksiköissä on Suomen Punaisen Ristin suunnittelema evakuointikeskus, joka nyt muokataan vastaamaan sairaaloiden tarpeita.
Punaisella Ristillä on välitön valmius lähettää useita samankaltaisia yksiköitä koko Suomen alueelle.
– Tehtävämme on tukea viranomaisia kaikissa olosuhteissa, myös poikkeusoloissa. Meillä on käytössä avustustoiminnan nopean toiminnan hätäapuyksiköt ja muu välineistö, sekä valtakunnallinen verkosto vapaaehtoisia, jotka on koulutettu varautumaan ja toimimaan, sanoo kotimaan valmiuden ja varautumisen koordinaattori Marko Korhonen.
Raaseporissa telttojen pystyttämiseen osallistuu joukko paikallisia Punaisen Ristin vapaaehtoisia sekä Punaisen Ristin työntekijöitä.
Perustiedot Triage-yksiköstä
Telttoina käytetään Suomen sääoloihin sopivia 6m x 8m metallirunkoisia kangastelttoja.
Telttaan kuuluu erillinen sisäteltta ja irrotettava lattia. Yhden teltan pinta-ala on 48 m2, jolloin kahden teltan pinta-ala on 96 m2.
Teltat ovat yhdistettävissä toisiinsa päädyistä tai sivuista. Yksikön kalusto on suunniteltu avunsaajien ja asiakkaiden odotus- ja toimenpidetilan tarpeisiin.
Telttoihin kulku voidaan tarvittaessa sulkea ja niiden sisustus on muunneltavissa tarpeen mukaan väliseinin.
Yksikköön kuuluu perusvalaistus ja tarvittaessa lämmitys.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
ERU-suunnittelija, lääkintä, Jari Koiranen (paikalla Raaseporissa)
p. 040 843 5439
Kotimaan valmiuden ja varautumisen koordinaattori Marko Korhonen
p. 040 1209728
Logistiikkapäällikkö Ari Mäntyvaara
p. 040 844 3598
Viestinnän asiantuntija Tuuli Daavittila
p. 040 6647779
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Suomen Punainen Risti on yksi Suomen suurimmista humanitaarisista järjestöistä. Punaisen Ristin tehtävänä on auttaa apua eniten tarvitsevia kotimaassa ja ulkomailla.
Punainen Risti auttaa ihmisiä katastrofien ja onnettomuuksien sattuessa ja kouluttaa heitä varautumaan niihin. Järjestö kannustaa ihmisiä hoitamaan terveyttään ja pitämään huolta toisistaan. Inhimillisyyden puolustaminen on yksi järjestön päätavoitteista.
Finlands Röda Kors är en av de största humanitära organisationerna i Finland. Röda Korset har i uppgift att hjälpa dem som mest är i behov av hjälp såväl i hemlandet som utomlands.
Röda Korset hjälper människor i samband med katastrofer och olyckor och ger utbildning i beredskap. Organisationen uppmuntrar människor att sköta sin hälsa och ta hand om varandra. Att försvara humanitet är en av Röda Korsets huvudmål.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Punainen Risti SPR
Röda Korsets utmärkelse Humanitär handräckning till Mustafe Muuse8.5.2025 06:25:00 EEST | Pressmeddelande
Finlands Röda Kors beviljar utmärkelsen Humanitär handräckning till långdistanslöparen Mustafe Muuse. Muuse har berättat om rasism som han mött och talar starkt för humanitet.
Punaisen Ristin Inhimillinen kädenojennus -tunnustus Mustafe Muuselle8.5.2025 06:25:00 EEST | Tiedote
Suomen Punainen Risti antaa Inhimillinen kädenojennus -tunnustuksen kestävyysjuoksija Mustafe Muuselle. Muuse on kertonut kohtaamastaan rasismista ja puhuu vahvasti inhimillisyyden puolesta.
Marja Vest vald till Finlands Röda Kors kommunikationsdirektör9.4.2025 07:00:00 EEST | Pressmeddelande
Filosofie och politices magister Marja Vest har valts till Finlands Röda Kors kommunikationsdirektör.
Marja Vest Suomen Punaisen Ristin viestintäjohtajaksi9.4.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Filosofian ja valtiotieteiden maisteri Marja Vest on valittu Suomen Punaisen Ristin viestintäjohtajaksi.
Jännitteiden kasvaessa on pidettävä kiinni sodan oikeussäännöistä – henkilömiinasopimuksesta irtautuminen vaarantaa siviilien suojelun4.4.2025 09:30:00 EEST | Tiedote
Punaisen Ristin kansainvälinen komitea ICRC, Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun kansallisten yhdistysten liitto IFRC ja seitsemän Euroopan maan Punaiset Ristit ovat julkaisseet julkilausuman liittyen valtioiden viimeaikaisiin ilmoituksiin irtautua henkilömiinat kieltävästä Ottawan sopimuksesta. Irtisanoutuminen keskeisestä humanitaarisen oikeuden sopimuksesta vaarantaa siviilien suojelun konflikteissa ja uhkaa sodan oikeussääntöjen päämäärien toteutumista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme